Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Noita

Läckberg, Camilla (2017): Noita. Suom. Outi Menna. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 687 s.

”Tyttö katoaa jäljettömiin maatilalta Fjällbackan liepeiltä, mikä herättää hätää ja nostaa pintaan kipeitä muistoja. Kolmekymmentä vuotta aiemmin täsmälleen samasta paikasta katosi nelivuotias tyttö, joka myöhemmin löytyi paikalta kuolleena. Tuolloin sieppaamisesta ja taposta syytettiin kahta teinityttöä. Heistä toinen jäi elämään hiljaiseloa Fjällbackaan. Toinen heistä ei ole astunut jalallaan paikkakunnalle oikeudenkäynnin jälkeen - paitsi nyt, kun hän palaa Fjällbackaan ihailtuna näyttelijänä kuvaamaan tähdittämäänsä elokuvaa Ingrid Bergmanista. Patrik Hedström Tanumin poliisilaitoksen kollegoineen alkaa tutkia, mikä kahta rikosta yhdistää. Apua he saavat Erica Falckilta, joka on aikeissa kirjoittaa vanhasta tapauksesta kirjan. Tutkimuksen edetessä alkaa paljastua, että salaisuuksien juuret kiemurtelevat kauas 1600-luvulle ja noitaroviolla poltetun naisen langettamaan kiroukseen.”

Olin jo aivan varma etten tule lukemaan enää yhtäkään Läckbergin kirjaa, mutta toisin kävi. Kalamiesten jälkeen kaipasin jotain superhelppoa ja jollain tapaa harmitonta luettavaa, vaikka Fjällbacka-sarjassakin joku tai jotkut aina hengestään pääsevät. Sain sitä mitä kaipasin, eikä tällä kertaa ne asiat mitkä aiemmissa kirjoissa ovat enenevissä määrin ärsyttäneet, nyppineet juuri lainkaan. Päinvastoin, oli oikeastaan mukavakin lukea kun jo ennalta tiesin tarinan rakenteen ja pystyin kohtuullisen hyvin arvaamaan sen, miten asiat tulisivat etenemään ennen totuuden paljastumista.

Kirjan tapahtumat käynnistetään 1600-luvulta ja loppunäytös käydään 400 vuotta myöhemmin jälkipolvien kesken. Ajassa liikkuminen jopa satojen vuosien aikajänteellä määrittää jokaista lukemaani Läckbergin kirjaa, mutta toisaalta on nostettava hattua siitä, että siirtymät nykyajasta menneisyyteen ja toisinpäin eivät koskaan ole olleet kömpelöitä. Tässäkin tarinassa dekkaristi sitoo näppärästi yhteen kolmen aikatason tapahtumat ja sujuvasti liikutaan noitavainojen ajasta kolmenkymmenen vuoden takaiseen Stella Strandin murhaan ja siitä nykypäivään.

Juoni on rönsyilevä ja pienen Nea (Linnea) Bergin kadottua epäilyksen varjoja heitellään niin vastaanottokeskuksen asukkaiden, kuin aikoinaan Stellan murhan tunnustaneiden Helen Perssonin ja Marie Wallin ylle. Nean katoamisen lisäksi tarinassa käsitellään suhtautumista maahanmuuttajiin sekä rankkaa koulukiusaamista, joten perinteistä dekkaria on höystetty yhteiskunnallisilla teemoilla, joihin liittyy yllättävänkin raakoja tapahtumia. Mielestäni tarinassa onkin aiempiin kirjoihin verrattuna huomattavasti enemmän väkivaltaa, mutta se mikä pysyy muuttumattomana kirjasta toiseen, on Mellbergin suunnaton typeryys. Tällä kertaa olisin toivonut, että Läckberg olisi kirjoittanut Mellbergin eläkkeelle mutta ei, Mellberg saa ilmeisesti mellastaa seuraavassakin kirjassa.

Monipolvinen ja rönsyilevä juoni huipentuu lopulta loppuratkaisuun, joka pysyi minulle täytenä yllätyksenä. Noitavainojen yhteys nykyisyyden tapahtumiin kuitenkin tuntui hyvin löyhältä ja aivan liian kaukaa haetulta, joten jäin miettimään mikä merkitys noitavainoilla tarinassa oli? Ehkäpä noitavaino oli vain sopiva vertauskuva koulukiusaamiselle ja maahanmuuttajiin kohdistuvalle vihalle. Tarinaa olisi voinut hyvinkin hieman tiivistää, mutta suureksi yllätyksekseni pidin tätä ihan kelpo luettavana. Fjällbacka-sarjan kirjat taitavatkin olla kuin oikein makea leivos. Kun kirjan ottaa luettavakseen muutaman vuoden välein oikealla hetkellä, niin ei tule huono olo.

Jälkisanat:

Kirja osoittaa konkreettisesti sen, miten lukukokemus on sidoksissa hetkeen ja mielentilaan. Nyt tiesin mitä tarvitsen ja tiesin myös tarkalleen mikä kirja pitää ottaa luettavaksi, joten pidin lukemastani. En usko, että olisin ollut ihan samaa mieltä, jos olisin lukenut kirjan heti ilmestymishetkellä fiiliksestä välittämättä.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä. Noita ei varsinaisesti ole kirja elokuvan tekemisestä, mutta yksi päähenkilöistä, Marie Wall, on tähdittämässä elokuvaa.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kalamiehet

Obioma, Chigozie (2016): Kalamiehet. Suom. Heli Naski. Atena. E-kirja, vastaa painettuna 336 s.

”Kun Benin isä joutuu lähtemään töihin Nigerian toiselle laidalle, Ben ja hänen kolme veljeään käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Pojat ryhtyvät kalastelemaan pienen kylän kupeessa virtaavassa joessa, mikä on ankarasti kiellettyä. Joki on pahasti saastunut. Eräällä kalareissulla nelikko törmää paikalliseen kylähulluun. Tämä ennustaa, että yksi veljistä tulee surmaamaan toisen. Synkkä ennustus käynnistää tapahtumasarjan, joka paisuu traagisiin, lähes myyttisiin mittoihin. Samalla perheromaani kasvaa värikylläiseksi kuvaksi nyky-Nigeriasta, Afrikan väkirikkaimmasta maasta.”

Suljettuani kirjan kannet olin hyvin hämmentynyt, ehkä vähän järkyttynytkin joidenkin tapahtumakuvausten suoruudesta. Tarinassa ja arjen kuvauksessa on paikoitellen jotain karkeaa ja alkukantaista, jotain josta puuttuu täysin länsimainen häveliäisyys. Ajattelin lukiessani useammankin kerran, että ”Herranen aika, mitä minä juuri luen” vaikka toki järjellä ymmärsin, että kyseessä on keksitty tarina eikä tapahtumat perustu todellisuuteen. Reaktiot kielivätkin selkeästi siitä, että tarina on väkevä ja kirjailija tulee hyvin erilaisesta kulttuurista, jossa vallitsee erilaiset kirjoittamattomat säännöt.

Kirjan esittelyteksti kertoo tiivistetysti tarinan punaisen langan, joten en paljasta tapahtumista tämän enempää. Ajattelin romaanin kuitenkin olevan jonkinlainen nuorten poikien kasvukertomus, mutta pikemminkin tämä on kuvaus pelosta ja yhden perheen tuhoutumisesta. Tarina siitä miten paikallisen kylähullun ennustus lopulta toteuttaa itsensä, mutta toisaalta olisiko tapahtumat edes voineet mennä jollakin toisella tavalla maassa, jossa elää vahvana rinnakkain sekä kristinusko että taikausko. Taikausko tosin taitaa viedä voiton Jumalan sanasta, ainakin tämän tarinan perusteella.

Lukiessani mietin useampaankin kertaan, että miksi ihmeessä kirjailija on kirjoittanut tällaisen tarinan ja asia selvisi kirjailijan jälkisanoista. Kirjailija halusi kertoa tarinan perhesiteistä ja siitä mitä tapahtuu, kun ne katkeavat. Laajemmalla tasolla hän taas halusi ottaa kantaa Nigerian yhteiskuntapoliittiseen tilanteeseen ja heimojen välisiin ristiriitoihin, mutta tämäkään ei vielä selittänyt minun mieltäni ravistelleita tapahtumakuvauksia. Lopussa kirjailija kuitenkin toteaa, että hullun Abulun tarinan pohjalta hän haluaa käynnistää julkisen kampanjan, jolla autettaisiin saamaan Abulun kaltaiset ihmiset laitoksiin ja heistä pystyttäisiin pitämään huolta. Asiat saivat kuin saivatkin selityksensä ja minä mieltäni tyynnyttävän vastauksen. En kuitenkaan osaa sanoa pidinkö tarinasta vai en. Luulen, että tämä kirja vaatii pidempää pureskelua ja pohdintaa.

Jälkisanat:

Lukeminen todellakin avaa maailmoja. Jään pohtimaan länsimaisessa yhteiskunnassa vallitsevia moraali-, soveliaisuus- ja häveliäisyyssääntöjä, joiden mukaan minunkin reaktioni selkeästi määräytyivät. Tarinassa oli kohtia joissa jäykistyin ja ensimmäinen ajatus oli, että ”Ristus sentään, ei tällaista voi sanoa ääneen saatika kirjoittaa kirjaan”, mutta minä olen oman kulttuurini vanki.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Tuulisen saaren kirjakauppias

Zevin, Gabrielle (2014): Tuulisen saaren kirjakauppias. Suom. Tero Valkonen. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 239 s.

”A. J. Fikry on melkein nelikymmenvuotias, eikä elämässä ole käynyt niin kuin piti. Hänen vaimonsa on kuollut kolarissa, yhdessä perustetulla kirjakaupalla menee huonommin kuin koskaan, ja hänen aarteensa, harvinainen Edgar Allan Poen ensimmäisen teoksen hyväkuntoinen laitos, on varastettu. Kirjatkaan eivät enää tuota iloa. Sitten kaupan takahuoneesta löytyy outo, elävä paketti. Odottamaton tapaus muuttaa Fikryn elämän, antaa hänelle mahdollisuuden aloittaa kaikki alusta. Muutoksen myötä ihmiset palaavat Fikryn elämään. Ystävät, sukulaiset ja liiketuttavat; kyläläiset, lukijat ja kirjailijat. Kirjat ja tarinat avautuvat taas Fikrylle, ja niiden avulla hän alkaa kirjoittaa tyttärelleen kirjettä, jossa hän hahmottelee elämän tarkoitusta. Tuulisen saaren kirjakauppias on unohtumaton kertomus muutoksista ja uusista mahdollisuuksista, siitä, miksi luetaan ja miksi rakastetaan.”

Olin mielestäni lukenut kaikki kirjat joissa luetaan kirjaa, viimeisimpänä Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa. Helmet-lukuhaasteen FB-ryhmässä joku ryhmäläisistä vinkkasi tästä kirjasta ja bingo, tässä oli minun kirjani haasteen kohtaan 16. Kirjassa luetaan kirjaa. Aloitettuani lukemisen tarina kuitenkin tuntui hurjan tutulta ja tajusin, että tämä on yksi niistä kirjoista jotka olen joskus jättänyt kesken. Nyt keskeyttäminen ei käynyt mielessä ja ajattelin kirjan alussa: ”Joskus kirjat löytävät luoksemme vasta oikean hetken tullen”. Päästyäni viimeiselle sivulle en kuitenkaan surrut sitä, miten kaiken hyvän on aikanaan loputtava.

A. J. Fikry pitää Alice Islandilla kirjakauppaa nimeltään Island Books. Kirjakaupan perustaminen saarelle oli Fikryn edesmenneen vaimon Nicolen idea ja Nicin kuoltua Fikry on pahasti eksyksissä. Rakkaus kirjoihin ja lukemiseen ei ole kuollut, mutta Fikry tuntee olevansa saarella muukalainen. Lenkkiä joka sitoi hänet yhteisöön, ei enää ole. Sisällä oleva tyhjyyden tunne on liian helppo turruttaa hyvällä viinillä ja eräänä aamuna herätessään Fikry huomaa, että arvokas Edgar Allan Poen runokokoelma, hänen eläkevakuutuksensa, on varastettu. Elämään pettynyt Fikry alkaa taas pitkästä aikaa juosta ja koska liikkeessä ei ole enää mitään varastamisen arvoista, Fikry jättää oven auki juoksulenkkiensä ajaksi. Päätös mullistaa Fikryn elämän.

Eräänä perjantaina lenkiltä palatessaan Fikry löytää liikkeestä 2-vuotiaan Maya-tytön. Mayan mukana on lappu, jossa Mayan äiti kertoo ettei hän pysty enää huolehtimaan lapsesta, mutta hän haluaa Mayasta kasvavan lukija. Toisen ihmisen tekemän luopumisen johdosta Fikry puolestaan tulee saamaan paljon. Hänestä tulee isä, kirjakaupassa aletaan pitämään lukupiirejä ja Fikrystä tulee omana itsenään tärkeä osa pientä yhteisöä. Onnettarella on kuitenkin vielä yksi ässä hihassaan ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Fikryllä on rinnallaan perhe, luotettavia ystäviä ja liikekin menestyy. Kaikilla on kuitenkin oma elämänpolkunsa ja Fikryn elämänpolku alkaa viemään häntä yllättävään, peruuttamattomaan suuntaan.

Tarina on aika klassinen. Puolisonsa menettänyt ihminen löytää taas elämäänsä valon, mutta onni tulee olemaan katkeransuloista. Sekaan on ujutettu muutama hieman yllättäväkin käänne, joten ihan ennalta arvattava tämä ei suinkaan ollut, mutta toisaalta kirjailija vähän vesitti tarinan liian pikkuvanhalla tytöllä. Maya on jo taaperoiässä ajatusmaailmaltaan kypsä ja jollain tapaa hyvin aikava, joten tässä oli merkillinen ristiriita joka yllättävän paljon ärsytti. Ristiriita taitaakin olla paras sana kuvaamaan omaa lukukokemustani. Toisaalta tarina on pinnallinen, jotenkin perusamerikkalainen nyyhkytarina, mutta toisaalta paikka paikoin löytyy ihan pohdintaakin eletystä elämästä ja elämästä ylipäätään. En sano kirjaa kivaksi pikku välipalaksi, mutta menee sarjaan kevyttä ja viihdyttävää kesäillan lukemista.

Jälkisanat:

En mitenkään ihastunut kirjaan, mutta tarina herätti kiinnostukseni kirjailijan tuotantoa kohtaan. Saadakseni paremman käsityksen lukisin mielelläni kirjailijan jonkin toisen kirjoittaman kirjan, mutta ilmeisesti hänen kahdeksasta teoksestaan on suomennettu vain tämä Tuulisen saaren kirjakauppias. Toisaalta en tämän perusteella ihmettele jos kirjoja ei ole koettu kääntämisen väärtiksi, mutta toisaalta on vähän harmikin jos päätökset tehdään yhden kirjan menekin perusteella.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 16. Kirjassa luetaan kirjaa.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Kanikirjat


Kanikämppis
Tuulisen saaren kirjakauppias on edelleen kesken, koska jouduin vaihtamaan lennossa A. J. Fikryn kaneihin. Uusi työ oli lähtenyt kivasti käyntiin ja muuttoakin oli mukava järjestellä. Pedantilla ja järjestelmällisellä ihmisellä hommat olivat paremmin kuin hyvin hanskassa ja odotin kovasti sitä, että muuton jälkeen elämä palaa tuttuihin uomiinsa ja arki normalisoituu, tosin paremmin organisoituna. Kaikki ajatukset ja suunnitelmat heittivätkin häränpyllyä, kun ennen muuttoa minun luokseni muutti pieni kanityttö. Iloinen ja hieno asia, mutta minulla ei vain ollut minkään valtakunnan käsitystä kaneista tai kanin elämästä.

Onneksi järjestelyissä meni muutama päivä, joten illat vietin etsimällä googlesta tietoa. Lisäksi ostin ja tilasin kaneja käsitteleviä kirjoja, mutta tässä kohtaa täytyy todeta, että kirjat olivat aikalailla turhia. Googlettamalla olin jo löytänyt samat pinnalliset perustiedot mitä kirjoissa, joten ostokirjat olivat turhaa rahan menoa. Kirjoilta olisin lemmikkikanin esittelyn lisäksi toivonut jonkinlaista perusteellisempaa katsausta kanin käsittelyyn, apua kanin mielenliikkeiden tulkintaan sekä ennaltaehkäisyn näkökulmasta jonkinlaista osiota mahdollisista käytöshäiriöstä ja niiden korjaamisesta. Yksikään lukemani kirja ei tarjonnut minkäänlaista syvällisempää analyysia kanista psyko-fyysisenä kokonaisuutena ja aikalailla toistettiin vain samaa mantraa siitä, kuinka kani on täysin väärinymmärretty lemmikki.

En halua sanoa lukemiani kanikirjoja täysin hyödyttömiksi, mutta kirjoja huomattavasti paremmaksi tietolähteeksi on osoittanut lähisuku, Mustin & Mirrin myyjä sekä netti keskustelupalstoineen ja blogeineen. Kani on kuitenkin varsin yleinen lemmikki, joten olen enemmän kuin ymmälläni siitä, miten vähän tietoa kanista löytyy yksien kansien välistä. Nyt esimerkiksi haluaisin tietää voiko kani tuntea eroahdistusta? Jos kyseessä olisi koira, löytäisin varmasti vastauksen jokaikisestä koirakirjasta samoin kuin vinkit siihen, miten koiran eroahdistusta voidaan helpottaa. Kanin omistajana saan vain arvuutella, googletella ja yrittää kokeilemalla selvittää mikä kanisteria vaivaa. Ehkä se sittenkin vain murjottaa, mene ja tiedä.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Uutta pukkaa joka rintamalla

Hyvin ratkaisukeskeisenä ihmisenä muutostilanteet ovat erityisen jännittäviä. Pää meinaa räjähtää erilaisista ideoista, joiden toimivuutta pitäisi päästä testaamaan mieluiten heti. Jos idea ei olekaan onnistunut, niin ajatustoiminta ei lakkaa ennen kuin löytyy korvaava vaihtoehto.

Aivojani ei saa ylikuumenemaan pelkästään uusi työpaikka, vaan kuukauden päässä häämöttää myös muutto. Olen elämäni aikana muuttanut yhden jos toisenkin kerran, mutta tällä kertaa päätin tehdä kaiken viimeisen päälle ja säästää itseni uudessa kodissa kaiken maailman säätämiseltä.

Tavaroiden karsinta on kestänyt viimeiset pari kuukautta ja nyt keskityn mikromanageeraukseen kuten lamppuihin, kaappien ja säilytyksen toimivuuteen, astioiden ja pyykin pesemiseen sekä nykyisen huushollin siivoamiseen katosta lattiaan. Aikaa kuukausi ja aion onnistua excelin avulla.

Tämä tosin tarkoittaa sitä, että kirjapäiväkirja ei luultavasti päivity seuraavan kuukauden aikana. On tosiaan asunnon muutto, uusi työpaikka ja resursseja rajoitetusti, joten kirjapäiväkirja on ensimmäinen mistä karsin. Kirjoittaminen vaatii kuitenkin jonkin verran ajatustyötä ja panostusta, joten siihen ei välttämättä ennen muuttoa ole kauheasti paukkuja.

Palaan kirjapäiväkirjan pariin viimeistään juhannuksen jälkeen. Saa nähdä kauan luen Tuulisen saaren kirjakauppiasta kaiken tämän keskellä mutta täytyy kyllä tunnustaa, että nautin aika paljonkin tästä muuttohässäkästä. On palkitsevaa löytää esimerkiksi loistavia ja itseäni palvelevia säilytysratkaisuja, joiden avulla kaappitila tulee järkevästi hyödynnettyä. Jos joku etsii Alepasta kananmuna-kuosisia kestokasseja, niin valitettavasti niitä ei ole. Ne ovat minun kaapissani säilytyskoreina.