Koonti luetuista kirjoista

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Kalamiehet

Obioma, Chigozie (2016): Kalamiehet. Suom. Heli Naski. Atena. E-kirja, vastaa painettuna 336 s.

”Kun Benin isä joutuu lähtemään töihin Nigerian toiselle laidalle, Ben ja hänen kolme veljeään käyttävät tilaisuutta hyväkseen. Pojat ryhtyvät kalastelemaan pienen kylän kupeessa virtaavassa joessa, mikä on ankarasti kiellettyä. Joki on pahasti saastunut. Eräällä kalareissulla nelikko törmää paikalliseen kylähulluun. Tämä ennustaa, että yksi veljistä tulee surmaamaan toisen. Synkkä ennustus käynnistää tapahtumasarjan, joka paisuu traagisiin, lähes myyttisiin mittoihin. Samalla perheromaani kasvaa värikylläiseksi kuvaksi nyky-Nigeriasta, Afrikan väkirikkaimmasta maasta.”

Suljettuani kirjan kannet olin hyvin hämmentynyt, ehkä vähän järkyttynytkin joidenkin tapahtumakuvausten suoruudesta. Tarinassa ja arjen kuvauksessa on paikoitellen jotain karkeaa ja alkukantaista, jotain josta puuttuu täysin länsimainen häveliäisyys. Ajattelin lukiessani useammankin kerran, että ”Herranen aika, mitä minä juuri luen” vaikka toki järjellä ymmärsin, että kyseessä on keksitty tarina eikä tapahtumat perustu todellisuuteen. Reaktiot kielivätkin selkeästi siitä, että tarina on väkevä ja kirjailija tulee hyvin erilaisesta kulttuurista, jossa vallitsee erilaiset kirjoittamattomat säännöt.

Kirjan esittelyteksti kertoo tiivistetysti tarinan punaisen langan, joten en paljasta tapahtumista tämän enempää. Ajattelin romaanin kuitenkin olevan jonkinlainen nuorten poikien kasvukertomus, mutta pikemminkin tämä on kuvaus pelosta ja yhden perheen tuhoutumisesta. Tarina siitä miten paikallisen kylähullun ennustus lopulta toteuttaa itsensä, mutta toisaalta olisiko tapahtumat edes voineet mennä jollakin toisella tavalla maassa, jossa elää vahvana rinnakkain sekä kristinusko että taikausko. Taikausko tosin taitaa viedä voiton Jumalan sanasta, ainakin tämän tarinan perusteella.

Lukiessani mietin useampaankin kertaan, että miksi ihmeessä kirjailija on kirjoittanut tällaisen tarinan ja asia selvisi kirjailijan jälkisanoista. Kirjailija halusi kertoa tarinan perhesiteistä ja siitä mitä tapahtuu, kun ne katkeavat. Laajemmalla tasolla hän taas halusi ottaa kantaa Nigerian yhteiskuntapoliittiseen tilanteeseen ja heimojen välisiin ristiriitoihin, mutta tämäkään ei vielä selittänyt minun mieltäni ravistelleita tapahtumakuvauksia. Lopussa kirjailija kuitenkin toteaa, että hullun Abulun tarinan pohjalta hän haluaa käynnistää julkisen kampanjan, jolla autettaisiin saamaan Abulun kaltaiset ihmiset laitoksiin ja heistä pystyttäisiin pitämään huolta. Asiat saivat kuin saivatkin selityksensä ja minä mieltäni tyynnyttävän vastauksen. En kuitenkaan osaa sanoa pidinkö tarinasta vai en. Luulen, että tämä kirja vaatii pidempää pureskelua ja pohdintaa.

Jälkisanat:

Lukeminen todellakin avaa maailmoja. Jään pohtimaan länsimaisessa yhteiskunnassa vallitsevia moraali-, soveliaisuus- ja häveliäisyyssääntöjä, joiden mukaan minunkin reaktioni selkeästi määräytyivät. Tarinassa oli kohtia joissa jäykistyin ja ensimmäinen ajatus oli, että ”Ristus sentään, ei tällaista voi sanoa ääneen saatika kirjoittaa kirjaan”, mutta minä olen oman kulttuurini vanki.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

Ei kommentteja: