Koonti luetuista kirjoista

lauantai 9. syyskuuta 2017

Januksen kivi

Griffiths, Elly (2017): Januksen kivi. Suom. Anna Lönnroth. Tammi. E-kirja, vastaa painettuna 335 s.

Januksen kivi on Ruth Galloway-sarjan toinen osa. Tähän asti on suomennettu:

1.     Risteyskohdat
2.     Januksen kivi

"Suosikkiarkeologin tutkimukset jatkuvat. Arkeologi Ruth Galloway joutuu jälleen mukaan rikostutkintaan Elly Griffithsin suositun brittidekkarisarjan toisessa osassa.

Norwichilaisen talon purkutyömaalta löytyy lapsen luita kynnyksen alta. Talo on aiemmin ollut katolisen papin johtama lastenkoti, mutta kuinka vanhoja luut ovatkaan? Luita tutkiva Ruth tietää hyvin, että muinaiset roomalaiset muurasivat uhrinsa ovenpieliin ja kynnyksiin lepyttääkseen Janusta, alkujen ja loppujen kaksikasvoista jumalaa. Etsivä Harry Nelson uskoo kuitenkin syyllisen löytyvän nykyhetkestä. Ja Ruthillakin on salaisuus, jota hän ei haluaisi paljastaa.”

Ruth Galloway – dekkarisarja alkoi kirjalla Risteyskohdat ja sarja on raikas lisä dekkarigenreen. Karun marskimaan reunalla asuva arkeologi Ruth Galloway on neljissäkymmenissä, ja toimii forensisen arkeologian laitoksen johtajana Pohjois-Norfolkin yliopistossa. Ruth on ambivertti tarkkailija, joka itsekseen yhdistelee irtonaisia langanpäitä ja saakin niitä solmittua, tosin vähän puolivahingossa.

Naimisissa oleva, kahden teini-ikäisen tyttären isä etsivä Harry Nelson tuo mieleen Yorkshiren etsivien Andy Dalzielin. Andyn lailla Harry on suorasukainen toiminnan mies, joka itseltäänkin puolisalaa viehättyy Ruthin itsenäisestä ja maanläheisestä persoonasta. Samanlainen, vähän kuiva huumorintaju yhdistää ja edellisessä kirjassa yksi lyhyt hetki veikin molemmat mukanaan.

Januksen kiven voi mainiosti lukea, vaikka ei olisikaan lukenut ensimmäistä kirjaa. Lukiessa ei tarvinnut pinnistellä muistaakseen kuka kukin on, koska ihmiset esitellään lukijalle uudestaan. Ruthin ja Harryn keskinäiset ihmissuhdekuviot tuovat juoneen oman pienen twistinsä, mutta tältäkin osin tapahtumat lyhyesti kerrataan, eikä heidän keskinäistä ihmissuhdettaan nosteta mitenkään korostetusti esille.

Molemmat sarjan kirjat ovat tuoneet mukavaa vaihtelua siinäkin mielessä, ettei murhat ole mitenkään karmivia. Juonikaan ei ole tihentynyt sellaiseksi, että kirjaa alkaa lukemaan varovasti sormien välistä tirkistellen ja samalla miettien, onko rikoksien kammottavuudessa taivaskaan enää rajana. 

Tylsäksi kirjaa ei voi kuitenkaan sanoa. Juoni on hyvin punottu ja huomasin uppoutuvani lukemiseen. Kirjan imaistessa mukaansa suusta livahti muutaman kerran: ”Hui kamala, säikytit!”. Pidin myös siitä, että Ruthin salaisuuskin paljastui, eikä se jäänyt roikkumaan kysymysmerkkinä taka-alalle ties mihin sarjan kirjaan asti.

Jälkisanat:

Hyvä, kekseliäs juoni ei kuitenkaan pelasta, jos draaman kaari alkaa olla identtinen kirjasta toiseen. Tulen kyllä varmasti lukemaan vielä kolmannenkin Ruth Galloway – dekkarin ja toivon, että: "Omnia mutantur, nihil interit", "Kaikki muuttuu, mikään ei häviä".


Ei kommentteja: