Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Surulintu

Salminen, Tuuli (2017): Surulintu. Like. 263 s.

”Koskettava romaani valheiden kovasta hinnasta. Kirjailija Jaakob Kara tekee kuolemaa. Lopun lähestyessä hän toivoo, että hänen elämänsä naiset – vaimo, sisar ja sisarentytär – lähentyisivät toisiaan. Yhdessä kolmikko olisi vahvempi surua vastaan. 

Menneisyys on kuitenkin punonut sitkeitä ansalankoja naisten välille. Kun yhdistävä tekijä poistuu, säröilevä yhteys alkaa katkeilla. Sitten Jaakobin kuolema paljastaa elämän kokoiset valheet. Yhdistääkö vai erottaako totuus naiset?”

Helsingin Sanomissa 12.9.2017 oli Juhani Karilan kirjoittama kirja-arvostelu, jonka mukaan Tuuli Salmisen esikoiskirja Surulintu tempaa mukaansa tyylikkäästi ja hallitusti. Arvostelun lopuksi Juhani Karila totesi kirjan olevan pieni helmi, joten uteliaisuuteni heräsi.

Parantumatonta syöpää sairastavan kirjailija Jaakob Karan elämässä on kolme tärkeää naista. Vaimo Ellen, sisar Rhea ja Rhean tytär Miriam. Ellen ja Rhea eivät ole koskaan tulleet keskenään toimeen, mutta Miriam yrittää parhaansa mukaan tasapainoilla niin äitinsä kuin Elleninkin kanssa. Jaakobin hartaana toiveena on, että etenkin Ellen ja Rhea hautaisivat sotakirveensä ja yrittäisivät ymmärtää toisiaan.

Tarinan pääasiallisina kertojina ovat Jaakob, Ellen ja Miriam. Ellenin elämää on varjostanut lapsuudessa tapahtunut tragedia, jonka seurauksena hän ei ole koskaan oikein itsenäistynyt eikä katkaissut napanuoraa vanhempiinsa. Ellenin isän kuoltua Jaakob on ollut kallio johon Ellen on tukeutunut, mutta Jaakob olisi ehkä tarvinnut rinnalleen vahvemman naisen. Ellen on ollut Jaakobille enemmänkin jonkinlainen hauras muusa. Ellen ja Jaakob valottavatkin elämäänsä ja parisuhdettaan omista näkökulmistaan käsin. Ellen omin sanoin ja Jaakob pääosin päiväkirjamerkintöjen kautta.

Jaakobin sisarentyttärelle Miriamille Jaakob on ollut isän puuttuessa tärkeä miehen malli. Nuoren aikuistuvan ihmisen tavoin Miriam etsii paikkaansa maailmassa, mutta Jaakobilla on Miriamille velvoittava pyyntö. Jaakob pyytää Miriamia huolehtimaan kuolemansa jälkeen myös Ellenistä. Jaakobin kuoleman jälkeen sekä Rhea että Ellen tukeutuvat molemmat Miriamiin ja Miriam miettii: ”Äiti ja Ellen taantuivat lapsiksi sinä päivänä, jona eno nukkui pois. Minä en enää saa olla kenenkään lapsi, koska minun on oltava noiden kahden äiti.”

Tarina ei ole pelkkä kuolevan miehen joutsenlaulu, vaan siinä on käänne jota en osannut odottaa. Jaakobilla on salaisuus, jonka hän paljastaa haudan takaa jättämällä muistikirjansa löydettäväksi. Salaisuuden paljastuminen tulee kaikille yllätyksenä, mutta toisaalta se ei pysty enää varjostamaan Ellenin, Rhean ja Miriamin välisiä suhteita.

Pidin kovasti kirjan tarinasta, mutta vierastin kerrontaa. Etenkin henkilöiden välinen dialogi tuntui aluksi kömpelöltä ja töksähtelevältä, lyhyet virkkeet eivät mielestäni oikein toimineet. Lukiessa tuli tunne, että kerronta ja vuoropuhelu on väkisin puserrettu johonkin vaadittuun muottiin, jolloin luontevuus jää auttamatta toissijaiseksi. Kerrontaan kuitenkin tottui mitä pidemmälle luki ja tarina itsessään pääsi enemmän oikeuksiinsa.

Kirjassa oli myös kielikuvia, joita kaikkia en ihan ymmärtänyt. Pohdin esimerkiksi seuraavaa: ”Seitinohut lanka kannattelee selkärankaani niin kauan kuin pitsi on oikein kohdin rei’itettynä, puhdas puoli päällä.” Seitinohut lanka, joka on kuitenkin pitsi ja pitää olla puhdas puoli päällä? Kontekstikaan ei auta avaamisessa, joten luultavasti tämä tulee pysymään minulle ikuisena arvoituksena.

Jälkisanat:

Kirja ei saanut varauksetonta ihailuani, mutta jos kysyttäisiin suosittelisinko lukemaan, niin vastaisin kyllä.

Ei kommentteja: