Koonti luetuista kirjoista

tiistai 28. marraskuuta 2017

Rotko

D’Andrea, Luca (2017): Rotko. Suom. Leena Taavitsainen-Petäjä. Tammi. E-kirja, vastaa painettuna 538 s.

"Tummasävyinen menestystrilleri suljetun laakson salaisuuksista. Tirolin vuoret kehystävät Luca D'Andrean hypnoottista esikoistrilleriä Rotko, joka valloittaa maailmaa Stephen Kingin ja Joël Dickerin jalanjäljillä. Kun dokumentaristi Jeremiah Salinger muuttaa vaimonsa tunnelmalliselle kotiseudulle Italiaan, hän ei aavista mitä salaisuuksia vuoret voivat kätkeä.

Sattuma vie hänet tutkimaan kolmenkymmenen vuoden takaista kolmoismurhaa, joka on jättänyt jälkensä laakson jokaiseen perheeseen. Salinger vaeltaa vaarallisilla poluilla seuratessaan pahaa, jonka juuret ovat syvällä menneisyydessä, ja mitä syvemmälle hän pääsee, sitä lähemmäs menneisyyden tuntematon uhka tulee myös hänen rakkaitaan. Kosto ja oikeus, rakkaus ja petos kietoutuvat vyyhdeksi, jonka purkautumista lukija seuraa henkeään pidättäen."

Luca D'Andrea on bolzanolainen opettaja, ja Rotko on hänen esikoisteoksensa. Se on myyty yli kolmeenkymmeneen maahan."

Olin pannut kirjan merkille, mutta esittelyteksti ei houkutellut lukemaan ennen kuin kuulin erään valvoneen lähes koko yön kirjan parissa. Pakkohan kirja oli hankkia ja odotin Stephen Kingin Hohdon tyyppistä tarinaa yhdistettynä Joël Dickerin tapaan kuljettaa tarinaa eteenpäin. Menin taas kerran miinaan.

Jeremiah Salingerin käsikirjoittama tosi-tv -sarja on kohonnut suuren yleisön suosikiksi. Neljännen tuotantokauden jälkeen Salinger päättää ottaa aikalisän ja muuttaa perheineen vaimonsa kotikylään Siebenhochiin, Pohjois-Italian Etelä-Tiroliin. Siebenhochissa Jeremiah saa idean uudesta tosi-tv -sarjasta, joka kertoo Alppien Dolomiittien hengenpelastusjoukoista. Uutta sarjaa on alettu kuvaamaan, kun kuvaustilanteessa tapahtuu traaginen onnettomuus.

Onnettomuuden jälkeen Jeremiah kamppailee posttraumaattisen stressireaktion aiheuttamien oireiden kanssa, kun kuulee Bletterbachin kanjonissa, eli rotkossa, tapahtuneesta kolmoismurhasta. Vuonna 1985 rotkossa surmattiin raa’alla tavalla siellä retkeilleet sisarukset Evi ja Markus Baumgartner, sekä Evin avomies Kurt Schaltzmann. Jeremiahin appi, Werner Mair, kuitenkin kehottaa Jeremiahia olemaan tutkimatta kuulemaansa. Wernerin mukaan Bletterbachin tragedia hotkaisee kitaansa, jos sen päästää ryömimään ihonsa alle.

Wernerin varoituksista huolimatta Jeremiah alkaa penkomaan vuosikymmenten takaisia tapahtumia, eikä pysty pitämään apelleen ja vaimolleen Anneliselle antamiaan lukemattomia lupauksia jättää asia sikseen. Jeremiahin tutkimukset tulehduttavatkin välit niin perheeseen kuin kylälaisiinkin ja lopulta tilanne eskaloituu Bletterbachin rotkon reunalle niin, että useampi henki on vaarassa.

Kirjan ensimmäiset kymmenet sivut olivat vauhdikasta muka-vitsikästä dialogia ja kerrontaa, jonka koin kaikkea muuta kuin hauskana. Alun jälkeen kerronta onneksi rauhoittui ja muuttui ihan kelvolliseksi, mutta kirjailijan tarinaan sisällyttämän Jeremiahin ja Clara-tyttären välisen sanaleikin tarkoitusta en ymmärtänyt. Leikki ei tuonut tarinaan särmää, eikä myöskään tehnyt Jeremiahia yhtään enempää inhimillisemmäksi tai lähestyttävämmäksi.

Tarinasta puuttui myös lukijan tyrmäävät käänteet ja hyytävyys, vaikka kirjailija oli kyllä onnistunut ujuttamaan mukaan yhden yllätyksen. Pääasiassa tarina kuitenkin kertoo omien demoniensa kanssa kamppailevasta miehestä, joka vähän vahingossa selvittää kolme henkirikosta. Jännittävyyttä ei ole nimeksikään ja kirjailijan keksimä loppuratkaisukin olisi saanut jäädä Bletterbachin säilyttämäksi ikuiseksi salaisuudeksi.

Jälkisanat:

Yritän keksiä mikä tästä kirjasta tekee esittelytekstissä mainitun trillerin, saatika menestystrillerin. Myyntiä tietysti lisää kun markkinoinnissa käytetään nimiä Stephen King ja Joël Dicker.

2 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Muistan itsekin kaivanneeni enemmän jännistystä. Kelpo kirja, mutta en saanut mitään uutta. Hyvää oli erilainen kirjamaisema.

Kirjamerestä ongittua kirjoitti...

Ehdin jo vastatakin mutta vedin vastaukseni takaisin, koska kirjoittamani ei ollut sitä mitä tarkoitin. Piti vielä vähän antaa asian hautua, että sain kirjoitettua sen ulos. :)

Pidin itsekin tosiaan maisemasta ja jäin miettimään minkä varjoon se jäi. Ensin syytin Jeremiahia jotenkin raskaana persoonana ja sitten kerrontaa sanaleikkeineen. Nyt taisin tajuta mistä kiikasti. Koin tarinan ja kerronnan niin, että kirjailija on yrittämällä yrittänyt luoda jotain muista erottuvaa, jotain erilaista ja omaperäistä. Tarina yksinkertaisesti henkii liiallista yrittämistä, joka paistaa läpi ja heittää varjon kaiken muun ylle.

Kirja näköjään laittaa tosissaan miettimään ja muistaakseni onkin sanottu, että hyvä kirja jää lukemisen jälkeen mieleen ja herättää ajatuksia. Tämä ei tältä kannalta katsottuna ole ollenkaan pöllömpi teos. :)

Piia / Kirjamerestä ongittua