Koonti luetuista kirjoista

perjantai 3. marraskuuta 2017

Talo järven rannalla

Morton, Kate (2017): Talo järven rannalla. Suom. Hilkka Pekkanen. Bazar. E-kirja, vastaa painettuna 671 s.

”Kesäkuu 1933. Edevanen perheen idyllinen talo Cornwallissa on valmiina jokavuotista juhannusaaton juhlaa varten. Koko tila odottaa malttamattomana satoja vieraita saapuvaksi. Alice Edevane, kuusitoistavuotias kirjailijan alku, on erityisen innoissaan. Eikä vain siksi, että hänellä on vihdoin kunnon juonikehitelmä romaaniinsa, mutta koska hän on täydellisen rakastunut mieheen, johon ei pitäisi. Vaan kun kello lyö kaksitoista ja juhannusaaton ilotulitus alkaa, kaamea tragedia paljastuu. Edevanen perheen kuopus, Theo-vauva, on kadonnut.

Kesäkuu 2003. Lontoolainen rikostutkija Sadie Sparrow lähetetään pakkolomalle pahasti pieleen menneen rikostutkimuksen takia. Sadie vetäytyy rakkaan isoisänsä luo Cornwalliin, mutta löytää pian itsensä tuuliajolla, toimettomana. Kunnes eräänä päivänä hän löytää umpeenkasvaneen puutahran keskellä olevan hylätyn talon. Huhu kertoo, että kauan sitten talosta katosi poikavauva kuin tuhka tuuleen. 

Samaan aikaa tyylikkään Hampsteadin kodin ullakkohuoneessa kuuluisa kirjailija Alice Edevane jatkaa dekkareiden kirjoittamista. Hänen elämänsä on yhtä tarkkaan harkittua kuin bestsellerinsä. Kunnes eräs rikostutkija alkaa kysellä Edevanen perheen menneisyydestä. Alicen on vihdoin kohdattava monimutkainen salaisuuksien vyyhti, jota hän on yrittänyt koko elämänsä ajan paeta.”

Kaipasin perinteistä lukuromaania ja muistelin pitäneeni Kate Mortonin kirjoista Paluu Rivertoniin ja Kaukaiset hetket. Kahta muuta kirjaa, Hylättyä puutarhaa ja Salaisuuden kantajaa, en olekaan mielestäni lukenut, mutta lukuromaanin kaipuuseen Talo järven rannalla tuntui esittelytekstinsä perusteella oikein sopivalta. 

Kirjan tarina rakentuu lontoolaisen rikoskonstaapeli Sadie Sparrown ympärille. Sadien menneisyys on saanut hänen kiinni ja asiasta järkyttynyt Sadie tekee työssään virheen vuotamalla tietoja tutkimastaan katoamistapauksesta. Sisäisen tutkinnan ajaksi hyllytetty Sadie matkustaa isoisänsä Bertien luokse Cornwalliin ja yhdellä juoksulenkillään Sadie löytää Edevanen perheen hylkäämät tilukset.

Kysyessään hylätystä talosta Sadie saa kuulla Edevanen perheen 70 vuoden takaisesta tragediasta, Theo-vauvan katoamisesta. Ajankulukseen Sadie päättää alkaa tutkimaan Theon katoamista ja saadakseen lisätietoja Sadie ottaa yhteyttä Alice Edevaneen. Alice Edevane säikähtää Sadien yhteydenottoyrityksiä ja päättää jättää vastaamatta. Sadien jättämät viestit kuitenkin palauttaa menneisyyden elävästi Alicen mieleen ja etenkin syyllisyydentunne alkaa kalvamaan iäkästä Alicea.

Alicen hiljaisuus ei kuitenkaan lannista Sadieta, vaan Sadie päättäväisesti jatkaa tutkimuksia itsenäisesti. Tutkimustyönsä ohessa Sadie käy läpi niin menneisyyttään kuin pohtii mahdollisuuksiaan palata työhönsä. Sadien asemaa ei helpota suinkaan se, että kadonneen Maggie Baileyn äiti Nancy Bailey ottaa säännöllisesti yhteyttä Sadieen ja pyytää tutkinnan jatkamista. Sadien kädet on kuitenkin sidottu, koska minkäänlainen puuttuminen asiaan maksaisi hänelle työn.

Tarina kaikkine henkilöineen ja käänteineen on hyvin runsas ja monitasoinen, mutta tarinan loppu kuitenkin solmii kaikki irralliset langanpäät yhteen. Lukija ymmärtää miten kaikki siihen asti kerrottu liittyy toisiinsa ja asiat saavat selityksensä. Oikeastaan tarina on monisatasivuinen johdanto, jonka tarkoituksena on vähä vähältä taustoittaa lukijalle Theo Edevanen katoamisen taustalla olevat syyt ja motiivit. Lukijalle avataankin koko Edevanen perheen perhehistoria, etenkin Theon, Clementinen, Alicen ja Deborahin äidin, Eleanor Edevanen tarina

Maggie Baileyn katoaminen on vähän turha sivujuoni tuomassa vain lisäsivuja, mutta toisaalta se perustelee rikoskonstaapeli Sadie Sparrown hahmon. Sadie ei kuitenkaan olisi tarvinnut oikeutusta olemassaoloonsa tässä laajuudessa. Sen lisäksi, että tarinaa olisi voinut mainiosti lyhentää useammalla sadalla sivulla, niin myös tarinan loppu oli imelyydessään yllättävä. Siihen asti tarina tuntui hiotulta ja mietityltä, joten olisin odottanut lopulta jotain muuta kuin näin helppoa ja äitelää ratkaisua. 

Ihailen kuitenkin vilpittömästi kirjailijan kykyä kirjoittaa ja pitää hallinnassaan tällainen pikkutarkka ja monimutkainen lähes 700 sivua pitkä kudelma. Niin tarina, juonen kehittely kuin kerrontakin on sujuvuudessaan äärettömän taitavaa, mutta runsaudessaan ja melodramaattisuudessaan kirja otti huomattavasti enemmän kuin antoi.

Jälkisanat:

Kirjailija on tietääkseni palkittu kaikista kirjoistaan, joten mietin onko kirjailijan vallannut jonkinlainen ahneus. Hyvin kunnianhimoisesti tämän kirjan kansien välissä on tarina, jonka voisi pilkkoa romaaniksi ja kahdeksi novelliksi ja/tai pienoisromaaniksi.

Ei kommentteja: