Koonti luetuista kirjoista

lauantai 9. joulukuuta 2017

Señor Peregrino

Samartin, Cecilia (2011): Señor Peregrino. Suom. Tiina Sjelvgren. Bazar. E-kirja, vastaa painettuna 382 s.

Señor Peregrino on Cecilia Samartinin Peregrino-trilogian ensimmäinen osa. Kaikki trilogian kirjat on suomennettu ja kirjat ovat:

1.     Señor Peregrino
2.     La Peregrina
3.     Los Peregrinos

”Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka elämää varjostaa valtava syntymämerkki. Jamiletin kotikylän asukkaat karttavat häntä, koska pitävät verenpunaista merkkiä paholaisen kädenjälkenä. Tyttö pakenee ahdasmielisestä yhteisöstä Yhdysvaltoihin ja alkaa työskennellä määrätietoisesti unelmansa eteen: hän haluaa poistattaa syntymämerkkinsä ja olla kuin kaikki muutkin.

Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan ja saa hoidettavakseen pahansisuisen herra Peregrinon, vanhan espanjalaismiehen jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista ystävystyvät, ja heidän välilleen muodostuva yhteys hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Kun herra Peregrino kertoo elämäntarinaansa, Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.

Samartin on kertonut koskettavan tarinan toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Kirjan henkilöhahmot ovat riipaisevan todentuntuisia ja eläviä vikoineen ja oikkuineen, heikkouksineen ja vahvuuksineen. Senor Peregrino ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä.”

Peregrino-trilogia on ilmestynyt vuosia sitten, mutta osui aikanaan sellaiseen ajanjaksoon, jolloin luin pääasiassa dekkareita ja bestsellereitä. Muistan kyllä huomioineeni trilogian kaikki osat kirjaston hyllyssä ja pidelleeni kirjoja jopa kädessä, mutta jostain syystä en koskaan päätynyt lainaamaan. Nyt kun trilogia tuli vastaan kirjakaupassa, niin päätin pelkän katselemisen sijasta vihdoin lukea sen.

Señor Peregrino kertoo Jamilet Juárezista, jonka selkää peittää polvitaipeisiin asti punainen syntymämerkki, hemangiooma. Jamiletin äiti Lorena yrittää erilaisten poppamiesten avulla poistattaa merkkiä, johon ainoa toimiva hoitokeino olisi kirurgin veitsi. Kotikylässä Jamiletia kutsutaankin paholaisen merkkiä kantavaksi enkeliksi ja kyläläiset laittavat kaikki heitä kohdanneet onnettomuudet Jamiletin syyksi. Lapset matkivat aikuisia, joten Jamilet ei pääse aloittamaan edes koulunkäyntiä, eikä näin ollen opi lukemaan eikä kirjoittamaan. Lapsena Jamilet päättääkin aikanaan matkustaa pohjoiseen, Yhdysvaltoihin, poistattamaan pelkkää murhetta aiheuttavan syntymämerkin.

Äitinsä Lorenan kuoltua 17-vuotias Jamilet ylittää laittomasti Meksikon ja Yhdysvaltojen rajan ja pääsee asumaan Los Angelesiin muuttaneen tätinsä Carmenin luokse. Jamilet ei unohda miksi on lähtenyt laittomaksi siirtolaiseksi ja tavoite kirkkaana mielessään hankkii töitä Braewoodin mielisairaalasta. Jamiletin tehtävänä on toimia henkilökohtaisena avustajana sietämättömän maineen saaneelle Antonio Calderonille, joka esittelee itsensä lukutaidottomalle Jamiletille señor Peregrinona, pyhiinvaeltajana. Jamilet ei kuitenkaan anna hoidettavansa lannistaa itseään ja heidän erikoinen ystävyytensä saa alkunsa, kun señor Peregrino kieltäytyy palauttamasta Jamiletin kadottamia henkilökohtaisia tavaroita ennen kuin Jamilet on kuunnellut hänen tarinansa.

Syntyjään espanjalaisen señor Peregrinon tarina alkaa oikeastaan siitä, kun Peregrino nuorena miehenä lähtee ystävänsä Tomasin kanssa pyhiinvaellusmatkalle Santiago de Compostelan katedraaliin. Ystävysten tarkoituksena on matkan aikana löytää elämälleen oikea suunta ja molemmat löytävätkin polkunsa, joka tosin ei ollut se mitä he olivat kuvitelleet. Tarinasta kehkeytyykin hieman monimutkaisempi ihmissuhdedraama, jossa ystävät lopulta pettävät toisensa ja rakastavaiset joutuvat kiristyksen ja valheen seurauksena toisistaan eroon. Sittemmin elämä vei señor Peregrinon Yhdysvaltoihin ja aika teki tehtävänsä, mutta kun totuus tapahtumien todellisesta kulusta selvisi vuosikymmenten jälkeen, Peregrino hiljalleen murtui.

Tarina on vangitseva ja se koukutti kauniisti soljuvalla kerronnallaan sekä Jamiletin ja señor Peregrinon tarinoiden koskettavuudella. Molemmat ovat elämänkokemustensa muokkaamia ja karaisemia, mutta eivät kuitenkaan kovettamia. En kuitenkaan kokenut tarinaa imeläksi, vaan siinä on tarpeeksi myös yllättäviä käänteitä ja jännitystä. Pikantin lisän tarinaan tuo räväkkyydessään Jamiletin täti Carmen ja ehkä ilman Carmenia tarina olisikin voinut tuntua turhan siirappiselta. Loppuratkaisu tosin oli vähän yllättävä, mutta sen voi tulkita kahdella tavalla. Onko se totta, vai onko se señor Peregrinon keksimää? Señor Peregrino itse toteaa tarinastaan: ”Kaikki ympärillämme on illuusiota. Totuus on vain sitä, mihin päätämme uskoa.”

Jälkisanat:

Googlettelin vähän lukukokemuksia sarjan seuraavasta osasta La Peregrina, joka on saanut ristiriitaisemman vastaanoton. En halua lukea toista osaa heti perään ettei tarina ala kyllästyttämään, mutta mielenkiintoista nähdä miten itse tulen kokemaan kirjan.

Ei kommentteja: