Koonti luetuista kirjoista

lauantai 27. tammikuuta 2018

Salattu nainen

Ekberg, Anna (2018): Salattu nainen. Suom. Katariina Luoma. Minerva. E-kirja, vastaa painettuna 421 s.

”Salattu nainen on vangitsevan toimintatrillerin ja kiihkeän rakkaustarinan täydellinen yhdistelmä. Louise ja Joachim elävät idyllistä rakastavaisten elämää Christiansön saarella, missä Louise pitää pientä kahvilaa. Eräänä päivänä kahvilaan ilmestyy tuntematon mies, joka väittää, että Louise on hänen kolme vuotta sitten kadonnut vaimonsa Helene. Dna-tutkimukset vahvistavat asian: Louise ei ole se henkilö, joka itse uskoo olevansa.

Röntgenkuvista paljastuu lisäksi, että hän on joskus saanut vakavia iskuja päähänsä, mikä on saattanut johtaa muistinmenetykseen. Asiasta ei ole epäilystäkään, Louise on Helene Söderberg, Edmundin vaimo, kahden lapsen äiti ja suuren yritysimperiumin perijätär. Järkyttyneen Louisen on pakko palata entiseen elämäänsä - elämään, josta hän ei muista mitään - ja hyvästellä rakastamansa Joachim. Mutta hänen on myös yritettävä keinolla millä hyvänsä selvittää mitä tapahtui yönä, jona hän katosi.”

Anna Ekberg on pseudonyymi, jonka takana ovat tanskalaiset bestseller-dekkaristit Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich. Tämä kaksikon salanimellä kirjoittama kirja on ollut arvostelu- ja myyntimenestys Tanskassa ja Ruotsissa ja esittelytekstin perusteella kirja kieltämättä kuulosti jännittävältä. Kirjan luettuani totesin esittelytekstin kyllä pitävän paikkansa, kirja on toimintatrillerin ja rakkaustarinan yhdistelmä, mutta pidän toisentyyppisistä jännäreistä eikä tarina juonen käänteineen saanut temmattua minua mukaansa.  

Hiukan alta nelikymppinen Louise Andersen asuu avomiehensä Joachimin kanssa Christiansøn saarella ja pitää viihtyisää kahvilaa. Eräänä kesäisenä aamuna kahvilan edessä seisoo mies, Edmund Söderberg, joka väittää, että Louise on hänen kolme vuotta aiemmin kadonnut vaimonsa Helene Söderberg, kahden lapsen äiti ja maineikkaan Söderberg Shipping -nimisen yrityksen pääomistaja. Tehdyt tutkimukset osoittavat kiistatta, että Louise on Helene Söderberg ja vaikka Louise ei muista mitään entisestä elämästään, hän päättää lasten takia palata avioliittoonsa ja yrittää vähitellen selvittää mitä hänelle, Helenelle, on tapahtunut.

Joachim ei kuitenkaan aio luopua Helenestä, vaan saadakseen Helenen takaisin Joachim alkaa selvittämään miten viisi vuotta aiemmin kadonneen Louise Andersenin henkilöllisyyspaperit ovat päätyneet Helenen haltuun. Kotonaan Silkeborgissa Helene taas seuraa ensimmäistä johtolankaansa, vanhan jakkunsa taskusta löytämäänsä parkkikuittia. Kuitti on päivätty kolme päivää ennen Helenen katoamista ja parkkimaksu on maksettu vain 15 minuutin ajalta. Helene saakin selville, että hän on käynyt hotellissa näyttämässä jonkinlaista paperia ja valvontakameran kuvan mukaan selkeästi etsii jotakin. Hotellilta Helene saa seuraavan vihjeen jota seurata, mutta sen enempää Helenellä kuin Joachimilla ei ole aavistustakaan siitä minkälaiset teot, salaisuudet ja valheet heidän tutkimustensa seurauksena tulevat ilmi.

Alun jälkeen tapahtumat lähtevät etenemään vauhdilla, mutta jännitys häviää samaa tahtia juonen etenemisen kanssa. Koin tarinan suurimmaksi kompastuskiveksi sen, että juonessa kulkee kaksi rinnakkaista polkua joiden yhteinen nimittäjä on kyllä Helene, mutta ne eivät suoranaisesti liity toisiinsa. Aivan kuin kirjailijakaksikko ei olisi osannut päättää mihin suuntaan lähtevät tarinaa viemään ja kompromissina ovat päätyneet tällaiseen ratkaisuun. Vähemmän olisi ollut ehdottomasti enemmän, koska nyt ei ole minkäänlaisia kunnollisia suvantokohtia joissa jännitystä viriteltäisiin ja nostatettaisiin. Henkilötkin jäävät täysin tapahtumien varjoon ja Joachimin pohdinnat Helenestä ja aiemmasta avioliitostaan tuntuvat vain päälleliimatulta yritykseltä saada tarinaan esittelytekstissä mainittua rakkausaspektia. Loppuratkaisukaan ei yllätä, sillä skandijännäreiltä osaa odottaa vähintään yhtä makaaberia murhaa, eikä tämä kirja tee siinä poikkeusta.

Jälkisanat:

Pidän sellaisesta jännityskirjallisuudesta, jossa on mielenkiintoiset henkilöhahmot ja realistisilta tuntuvat tapahtumat. Jännitystä nostatetaan ja ylläpidetään sinne tänne ripotelluilla vihjauksilla ja epäilyksillä, jolloin kirjan jännite ja jännitys ei perustu pelkästään tapahtumien määrään, raakuuteen tai pelottavuuteen. Itse asiassa monissa pitämissäni kirjoissa on ollut vain yhdestä kahteen merkittävää tapahtumaa, mutta ne ovat sitten nostaneetkin hiukset pystyyn.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Salattu nainen on julkaistu painettuna, e-kirjana ja äänikirjana.

Ei kommentteja: