Koonti luetuista kirjoista

maanantai 29. tammikuuta 2018

Viimeiset villitykset

Groen, Hendrik (2017): Viimeiset villitykset. Suom. Sanna Van Leeuwen. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 380 s.

”Hendrik Groen, 83 ¼ vuotta, ei pidä vanhuksista. Kyllästyttyään itseensäkin hän päättää päästää ääneen todellisen Hendrik Groenin, joka on piileskellyt korrektiuden suojamuurin takana. Tasan vuoden ajan hän aikoo dokumentoida salaiseen päiväkirjaansa sensuroimattomat näkemyksensä elämästä hollantilaisessa vanhainkodissa.

Viiden muun tekemisen puutteeseen turhautuneen ikätoverinsa kanssa Hendrik perustaa Vanha vaan ei vainaa -kerhon. Hendrikin lisäksi kerhon kantavia voimia ovat Evert, viinalle perso anarkistipappa, jolta diabetes vie varpaita, ja talon uusin asukas Eefje, joka vie Hendrikin sydämen. Vaikka uudet aamut tuovat mukanaan uusia vaivoja, Hendrikillä ja hänen tuliterällä senioriskootterillaan on vielä monta tietä kuljettavanaan.”

Kirjailija Hendrik Groen on pseudonyymi ja kustantajan sivuilla sanotaan, että salanimen takana pysyttelevä kirjailija ei asu itse vanhainkodissa, mutta kirjoittaa omasta kokemuksesta. ”Mikään ei ole valetta, mutta kaikki ei ole totta” kirjailija toteaa kirjastaan. Hyvin arvoituksellista, joten googletin hieman ja ilmeisesti Hendrik Groenin takana on reilu kuusikymmentävuotias Peter de Smet, Amsterdamin Noordin kaupunginosan kirjastonhoitaja. Tietoon on kuitenkin suhtauduttava varauksella, koska en osaa sanaakaan hollantia.

Palvelukoti Auringonlaskussa asuva Hendrik Groen 83 ⅟4 vuotta, on omien sanojensa mukaan aina korrekti, sydämellinen, ystävällinen, kohtelias ja avulias. Hendrik onkin lopen kyllästynyt itseensä ja päättää päästää ääneen todellisen Hendrikin. Tasan vuoden ajan hän aikoo pitää päiväkirjaa, johon hän merkitsee sensuroimattomat ajatuksensa. Jos Hendrik kuolee ennen vuoden loppua, niin hänen paras ystävänsä Evert Duiker saa kunnian lukea hautajaisissa päiväkirjasta pienen koosteen, hupaisia katkelmia kuten Hendrik itse sanoo. Itsekin varsin korkeassa iässä oleva Evert innostuukin asiasta, mutta ei voi luonnollisesti taata elävänsä Hendrikiä pidempään. Evertiltä realistinen huomio, mutta Hendrik ei silti aio laatia varasuunnitelmaa.

Hendrik aloittaa päiväkirjan tiistaina 1.1.2013 ja ilmoittaa:”Tulevanakaan vuonna minä en pidä vanhuksista. Siitä laahustuksesta rollaattorien perässä, turhanaikaisesta kärsimättömyydestä, iänaikuisesta valituksesta, pikkuleivistä teen kanssa, kaikesta siitä huokailusta ja voivottelusta.” Ensimmäisestä merkinnästä voisi ajatella, että Hendrikin seuraavat 364 päivää palvelukoti Auringonlaskussa ovat merkittävää kärsimystä, mutta Hendrikin päivät täyttyvät samanhenkisten ystävien tapaamisista, Vanha vaan ei vainaa – kerhon retkistä ja ristiretkestä palvelutalon johtoa vastaan. Sen mitä tapaamisilta, retkiltä ja anarkismiltaan ehtii, Hendrik mietiskelee elämää ja vanhenemista.

Hendrikin päiväkirja on sopiva sekoitus huumoria, suorapuheisia ja sarkastisiakin huomioita niin ympäristöstä kuin maailman menosta, mutta myös vakavoitumista elämän isojen asioiden äärellä. Tässä tarinassa mikään inhimillinen ei ole vierasta mutta tapahtui mitä tahansa, niin kaveria ei jätetä. Vuoden aikana yksi huomaa sairastavansa Alzheimerin tautia, toiselta amputoidaan jalka ja kolmannen elämänlanka hiertyy pikkuhiljaa poikki aivoinfarktin jälkeen. Elämän ehtoopuolella asioihin ja menetyksiin sopeudutaan osana elämää, mutta kahdesta asiasta pidetään tiukasti kiinni: ystävyydestä ja itsemääräämisoikeudesta.

Jälkisanat:

Vuosi Hendrikin ja Vanha mutta ei vainaa – kerholaisten mukana vierähti nopeasti ja kirjan kannet suljettuani jäi vähän haikea olo. Itseäni piristääkseni lainaan tähän Evertin sanoja: ”Kaikkihan me istumme samassa uppoavassa veneessä. Ja nyt pelataan!” Siirryttävä siis enempiä miettimättä seuraavaan kirjaan.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö. Haluaisin Hendrikin iässä samalla lailla innostua ja rohkeasti kokeilla uusia asioita. Olla vielä utelias sitä kohtaan, mitä elämällä on tarjottavana.

Ei kommentteja: