Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Armonranta

Sinervo, Helena (2016): Armonranta. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 403 s.

”Finlandia-palkitun kirjailijan omaelämäkerrallinen sukuromaani. Romaanin alussa Helena-niminen kirjailija saa kutsun tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Puolisonsa Hetan kanssa hän lähtee ajamaan kohti sairaalaa. Helena ja Heta ovat vakiintunut pari, ja he käyvät hedelmöityshoidoissa. Muutamaa vuotta aikaisemmin Helena on saanut isältään salkun, joka sisältää oikeudenkäyntipöytäkirjoja sodanjälkeisiltä vuosilta 1945–1949, isän äänittämiä C-kasetteja sekä Helenan isoisän päiväkirjan ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Näistä dokumenteista ilmenee Preussin armeijassa palvelleen paperi-insinöörin ja Helenan isänäidin sekä heidän perillistensä omalaatuinen rakkaus- ja kostotarina, jolla on ollut arvaamattomat vaikutukset suvun ihmissuhteisiin.

Helena ja Heta lukevat ja kuuntelevat näitä faktaa ja fiktiota yhdisteleviä faabeleita sekä keskustelevat niistä. Suvun tarina tulee kerrotuksi pienissä tarinanpätkissä ja dialogeissa. Romaani leikkaa myös lähelle nykyisyyttä, Berliiniin, jossa eronnut nainen saattaa pientä tytärtään metrolla kouluun ja kertoo samalla ajankuluksi tarinoita lapsuudestaan 1960-luvun Tampereella. Armonranta kasvaa suureksi kertomukseksi sukupolvien ketjusta, muistoista ja kertomusten voimasta sekä anteeksiantamisen tärkeydestä.”

Armonranta on jäänyt minulle mieleen monista lehtiarvosteluista sekä kirjailijan haastatteluista. Muistaakseni romaania pidettiin kirjailijan elämäkertana, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjailija itse toteaa, että Armonranta on kyllä saanut inspiraationsa hänen omista kokemuksistaan, mutta henkilöt ovat fiktiivisiä ja tapahtumat suurelta osin mielikuvituksen tuotetta. Kirjan ilmestyttyä ajattelin, että tämä pitää ehdottomasti jossain vaiheessa lukea ja se hetki tuli nyt. Helmet-haasteessa on kohta johon Armonranta sopii mainiosti, joten intoa puhkuen hankin kirjan ja ryhdyin lukemaan.

Päälle nelikymppinen Helsingissä asuva Helena saa tiedon, että hänen Tampereella asuva iäkäs isänsä Raffe (Ralf) sairastaa pitkälle edennyttä keuhkosyöpää ja viimeiset hetket ovat käsillä. Helena lähtee Tampereelle yhdessä puolisonsa Hetan kanssa ja tämä naisten tekemä matka toimii tarinassa kehyskertomuksena. Matkalla naiset kuuntelevat Raffen 4-5 vuotta aiemmin äänittämiä C-kasetteja, joissa Raffe muistelee isätöntä lapsuuttaan, sota-aikoja sekä omaa isyyttään. Raffen aikoinaan Helenalle antamasta salkussa on myös Raffen isyytensä kieltäneen isän, Kalle Iivari Nousian muistikirja, johon Kalle Iivari on tehnyt merkintöjä jääkäriajoiltaan. Kerrontaan on lisäksi sisällytetty lyhyitä kappaleita, joissa tulevaisuuden Helena kertoo lapsuudestaan 8-vuotiaalle tyttärelleen Berliinin metrossa.

Tarina ei ole juonivetoinen, vaan ennemminkin se keskittyy tarkastelemaan vanhemman ja lapsen suhdetta eri näkökulmista. Raffe kertoo isän kaipuustaan ja pohtii omaa isyyttään. Rivien välistä on havaittavissa, että Raffe kaipaisi Helenalta jonkinlaista synninpäästöä. Helena puolestaan käy läpi omia lapsuuden kipupisteitään ja miettii onko oikeasti antanut anteeksi, voiko edes antaa anteeksi. Helenan kumppani Heta taas on jatkanut Helenalta salaa lapsettomuushoitoja ja puntaroi miten mahdollinen vanhemmuus vaikuttaa Helenaan ja heidän keskinäiseen suhteeseensa. Hetan lapsenkaipuu on kuitenkin niin suuri, että se tuntuu fyysisenä kipuna ruumiissa. Kaikkien kolmen pohdiskelujen yhteinen nimittäjä onkin vanhemmuus, etenkin isyys ja isän merkitys.

Tiesin kyllä ennalta, että romaanin tematiikka on minulle vierasta mutta en osannut odottaa, että kirja ei puhuttelisi minua millään tavalla. Itselleni oli yllätys, että en saanut mitään yhteyttä isättömään Raffeen, isäsuhdettaan kipuilevaan Helenaan enkä lasta kipeästi kaipaavaan Hetaan. En kuitenkaan osaa sanoa toimiko kerronnan kieli jotenkin etäännyttävänä asiana. Raffen murteesta pidin kovasti, mutta muuten koin kielen kankeana ja puhekielellä kirjoitettuja dialogeja suorastaan vieroksuin. Toisaalta en myöskään ymmärtänyt Raffen isän kirjoittamien päiväkirjamerkintöjen tarkoitusta. Muutamasta rivistä kävi ilmi, että Kalle Iivari oli naistenmies, mutta suurin osa tekstistä käsitteli kuitenkin hänen kokemuksiaan Preussin armeijassa. Aivan irrallinen osio, jonka tarkoitus ei auennut minulle. Suurin syy puhuttelemattomuuteen taitaa kuitenkin olla täysin erilaisissa kokemusmaailmoissa, jotka eivät vain kohdanneet millään tasolla.

Jälkisanat:

En voi sanoa pettyneeni, jälkimauksi jäi puhdas neutraalius. Luin kirjaa samoin kuin lukisin jotain työhön liittyvää julkaisua, joka ei herätä juuri minkäänlaisia tunteita suuntaan eikä toiseen.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Ei kommentteja: