Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Minä näen sinut

Macintosh, Clare (2018): Minä näen sinut. Suom. Päivi Pouttu-Dèliere. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 413 s.

”Työmatka julkisilla on päivittäinen pakko, jolle et uhraa juurikaan ajatuksia. Yrität vain saada ajan kulumaan: selaat ehkä lehteä, tuijottelet ikkunasta. Mutta entä jos täydessä liikennevälineessä istuukin joku, joka näkee sinut, seuraa sinua, pitää kirjaa liikkeistäsi?

Joku joka tietää yhtä hyvin kuin sinä itse, mistä tulet, milloin ja minne menet. Zoe Walker, lontoolainen kahden nuoren äiti, löytää lähijunassa lehteä lukiessaan ihmetyksekseen oman kuvansa seuralaispalvelujen mainosten joukosta. Hänen perheensä väittää, että kuvan nainen vain muistuttaa häntä. Sitten Zoe löytää vanhemmasta lehdestä samalta paikalta toisen naisen kuvan – ja pian tämä nainen joutuu rikoksen uhriksi. Onko Zoe itsekin vaarassa, vai onko kyse vain sattumasta?

Mikään ei tunnu enää olevan sitä miltä näyttää. Zoe yrittää epätoivoisesti selvittää, voiko hän luottaa vaistoihinsa vai onko kaikki vainoharhaa. Tähtitrilleristin odotetun toisen romaanin luettuasi katsot kanssamatkustajiasi toisin silmin.”

Clare Macintoshin esikoinen Annoin sinun mennä oli loistava ja tarinan saama käänne täystyrmäys. Kirja on ehdottomasti yksi parhaimpia ikinä lukemiani, joten odotukseni olivat korkealla tämän uusimman suomennetun trillerin osalta. Minä näen sinut alkaa kirjailijan kiitos-sanoilla joissa kirjailija toteaa, että toisen kirjan kirjoittaminen on todella hankalaa ja mietinkin itsekseni, että minkälaiset paineet mahtaa olla kirjailijalla, joka esikoisellaan on räjäyttänyt pankin. Kirjailija on kuitenkin selättänyt toiseen kirjaan liittyvät möröt ja kirjoittanut otteessaan pitävän psykologisen trillerin, joka ei häviä esikoiselle.

Nelikymppinen, kahden lähes aikuisen lapsen äiti Zoe Walker työskentelee toimistopäällikkönä yritysten toimitiloja välittävässä yrityksessä. Toimistotyöntekijän univormussaan Zoessa ei ole mitään huomiota herättävää, mutta eräänä päivänä töistä palatessaan Zoe huomaa kuvansa London Gazetten sivulla, jossa mainostetaan seuralaispalveluita. Zoe järkyttyy pahanpäiväisesti mutta lopulta päättää, että hän ei mainoksen ole kuvassa. Hän ei voi olla kuvassa. Se on ainoa järkevä selitys täysin järjettömässä tilanteessa, mutta itsepetos ei kestä kauaa. Zoe alkaa seuraamaan mainoksia ja huomaa, että mainosten ja rikosten uhreiksi joutuneiden naisten välillä on yhteys. Zoe ymmärtääkin olevansa vaarassa, mutta ainoa joka kiinnostuu asiasta, on poliisikonstaapeli Kelly Swift. Nokkela Kelly pääseekin jäljille, mutta ennen loppunäytöstä Zoen on elettävä pahinta painajaistaan.

Juonesta ei voi sanoa juuri mitään paljastamatta aivan liikaa, mutta tarina tarkastelee tilannetta johon ei voi itse millään tavalla vaikuttaa, tilanteen synnyttämää avuttomuutta sekä vainoharhaisuudeksi kasvavaa pelkoa. Kehenkään ei voi luottaa, kenenkään kanssa ei voi tuntea olevansa turvassa. Erityisesti pidin siitä, miten tarinassa ylläpidetään jännitystä pienillä sivujuonilla ja niihin liittyvillä käänteillä. Kirjailija ei kuitenkaan lankea liioitteluun, vaan tapahtumat ovat hyvin todentuntuisia ja muutaman kerran lukiessa mietin, että tämä voisi aivan hyvin olla totta. Kirjan lopussa kuvittelin jo tulleeni ratkaisevaan käännekohtaan, mutta puun takaa tulikin uusi käänne, joka muutti koko asetelman. Tämänkin kirjan loppuratkaisu löi ällikällä ja oikeastaan vasta siinä tajusin koko juonen kierouden. Kertakaikkisen katala suunnitelma.

Jälkisanat:

Mietin miten kirjailija onnistuu aina yllättämään näin perusteellisesti ja löysin haastattelun, jossa hän valottaa asiaa. Kirjailija miettii mitä lukija saattaisi odottaa ja sitten varmistaa, että ei tee sitä. Näin yksinkertaista se on, kun sen osaa.

Ei kommentteja: