Koonti luetuista kirjoista

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

Ferrante, Elena (2018): Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. Suom. Helinä Kangas. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 448 s.

Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät on neliosaisen Napoli-sarjan kolmas osa. Tähän asti on suomennettu:

1.     Loistava ystäväni
2.     Uuden nimen tarina
3.     Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

”Elena ja Lila ovat aikuistuneet ja elämä on vienyt heitä eri suuntiin. Kipakka Lila on jättänyt miehensä ja työskentelee nyt makkaratehtaalla karuissa oloissa. Lahjakas Elena on lähtenyt Napolista opiskelemaan ja julkaissut esikoisteoksensa, sen tuoma menestys avaa hänelle ovet oppineiden sekä varakkaan sivistyneistön piireihin. Eurooppa ympärillä kuohuu. Myös 1970-luvun Italiassa yhteiskunta mullistuu, poliittiset rakenteet, naisten asema ja sukupuoliroolit ovat murroksen kourissa.

Lila ja Elena taistelevat päästäkseen pois vankiloistaan, kumpikin omastaan, ja pyrkivät irti patriarkaalisesta määräysvallasta, kurjuudesta ja tietämättömyydestä. Vaikka haasteita riittää niin lasten, aviomiesten kuin rakastajien kanssa, vahva side Lilan ja Elenan välillä pysyy, alati muuttuvana ja elävänä. Romaani kertoo koskettavasti rajusta, rikkumattomasta ystävyydestä mutta tarjoaa myös voimallisen kuvauksen nopeasti muuttuvasta maailmasta.”

Kirjakevään kohokohta on uuden Napoli-sarjan osan ilmestyminen. Sarja on kietonut minut monen muun tavoin pauloihinsa ja pidän kovasti Elena Ferranten tavasta kertoa ja kuljettajaa tarinaa eteenpäin. Kieli on soljuvan kaunista ja herättää ilmeikkyydellään eloon niin henkilöt kuin Napolin korttelitkin. Kerronta ei yksin riittäisi pitämään mielenkiintoa yllä, mutta silottelematon ja sievistelemätön kuvaus Lilan ja Elenan monisäikeisestä ystävyydestä on kiehtova. He eivät voi päästää irti toisistaan, mutta kumpikaan ei oikein taida osata käsitellä ystävyytensä aiheuttamia ristiriitaisia tunteita. 

Tämä sarjan kolmas osa alkaa 1960-luvun lopusta ja Lila asuu Gennaro-poikansa kanssa edelleen Enzo Scannon kanssa. Lila on töissä paikallisessa makkaratehtaassa, jossa työ on raskasta ja naisia sanaton lupa kopeloida. Lila on lopen kyllästänyt tehdastyöhön ja lähtee Pasquale Peluson houkuttelemana paikallisen kommunistikomitean kokoukseen. Yllättäen Lila huomaa puhuvansa kokouksessa tehtaan työoloista ja muutaman päivän päästä alkavat vaikeudet. Lilan puhe on painettu tehtaan portilla jaettavaan pamflettiin ja vaikka Lila kieltää ponnekkaasti sanoneensa mitään, niin Lilaa syytetään tehtaan kiristyneestä ilmapiiristä. Tilanteeseen väsynyt Lila päättää lopulta kertoa tapahtumista Elenalle ja Elena pelästyy pahanpäiväisesti ystävänsä puolesta. 

Elena puolestaan on julkaissut esikoiskirjan, joka nousee kaikkien huulilla olevaksi bestselleriksi rohkean kohtauksen vuoksi. Myöhemmin Elenalle kuitenkin valkenee, että siveettömyys ei ole kirjallisuudelle lainkaan vierasta ja kohtaus on nostanut kohun ainoastaan siitä syystä, että sen kirjoittaja on nuori nainen. Lopullisesti Elenan silmät aukaisee hänen tuleva anoppinsa Adele Airota, joka käskee Elenaa käyttää asemaansa kirjailijana ja näin saada äänensä kuuluville. Lilan tekemien muistiinpanojen pohjalta Elena kirjoittaakin lehtiin muutamia artikkeleita naisten työoloista Campanian provinssin tehtaissa, mutta Lilan vähäteltyä Elenaa Elena saa tarpeekseen. Kustantamosta on kehotettu kirjoittamaan uusi romaani ja häät ovat tulossa, joten Elena katsoo tehneensä parhaansa ystävänsä puolesta. Elena ei halua enää tulla vedetyksi mukaan Lilan elämään.

Seuraavalla vuosikymmenellä tarina kiertyy pitkälti luokkasodan ympärille. Opiskelijaliikehdintä on vain voimistunut ja Punaiset prikaatit tekevät terroristi-iskuja ympäri Italiaa. Poliittisen epävakauden tuoksinassa Lila alkaa luomaan Enzon vanavedessä itselleen uraa, kun taas Elena kipuilee avioliitossaan eikä ole pystynyt kirjoittamaan. Elena pitää miestään professori Pietro Airotaa ikävystyttävä ihmisenä, joka näkee Elenan vain lastensa äitinä. Lila ja Elena pitävät toisiinsa satunnaisesti yhteyttä, mutta jännite heidän välillään vain kasvaa. Elenan mielestä Lila yrittää koko ajan tahallisesti loukata ja toive, että Lila kuolisi, pysyttelee sitkeästi Elenan takaraivossa. Lila taas toteaa heidän ystävyydestään: ”Me teimme lapsena sopimuksen: minä olen meistä kahdesta se paha.” Huomaamatta ystävysten roolit kääntyvät vuosikymmenen aikana ja 1970-luvun lopussa Lila on menestynyt toimissaan, kun taas Elena on vajonnut harmauteen ja päättää ottaa mielipuolisen hypyn tuntemattomaan.

Kirjailija on äärettömän taitava kertoja ja edellisten osien tavoin tämäkin tarina sisältää tarkkanäköistä ihmissuhteiden kuvausta. Tässä osassa huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, miten Elena suhtautuu Lilaan. Lapsena Elena ihaili Lilaa ja piti ehkä jonkinlaisena esikuvanakin. Teini-iässä Elena alkoi kyseenalaistamaan ystävyyttä, mutta päätyi aina itsesyytöksiin ja jollain tavalla hyvittelemään, vaikka Lilalla ei ehkä ollut aavistustakaan ystävänsä mietteistä. Tässä kolmannessa, aikuisuutta kuvaavassa osassa Elena kapinoi jo avoimesti Lilaa vastaan ja toivoo ystävänsä kuolemaa. Pinnan alla velloo koko ajan jonkinlainen kilpailu ja kateus mutta mielenkiintoista on se, että Lila pysyttelee yhtä uhmakkaana ja välinpitämättömänä kuin lapsena ja nuorena. Lilan suhtautuminen Elenaan ei tunnu muuttuvan. Haluaisin kovasti tietää mitä Lila oikeasti kaikesta ajattelee ja toivon asian selviävän viimeisessä osassa. Onkin aikamoinen houkutus lukea viimeinen osa englanniksi, mutta taidan kuitenkin odottaa suomennosta, jotta en menetä kerronnan pienintäkään sävyä tai nyanssia.

Jälkisanat:

Tätä osaa en kokenut yhtä vangitsevana ja otteessaan pitävänä kuin aiempia osia, koska tarinan kantavana teemana on 1970-luvun luokkasota, enkä pidä politiikkaa kovinkaan kiehtovana aiheena. Huomasin keskittymiseni aina silloin tällöin herpaantuvan, mutta yleisesti ottaen pidin tarinasta ja odotan innolla viimeistä osaa.
 
Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit.

Ei kommentteja: