Koonti luetuista kirjoista

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa

Harmaja, Saima (2013): Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 590 s.

”Saima Harmaja (1913–1937) oli synnynnäinen runoilijalahjakkuus, joka kirjoitti nuoren ihmisen ehdottomuudella suoraan sydämestä kumpuavia runoja. Niiden herkkyys ja väkevä tunteikkuus ovat tehneet Saima Harmajasta jo monien sukupolvien tulkin, ja hänen runonsa tavoittavat aina yhä uusia lukijoita. Harmajan tuotanto käsittää neljä runokokoelmaa: Huhtikuu (1932), Sateen jälkeen (1935), Hunnutettu (1936) ja Kaukainen maa (1938), joka ilmestyi postuumina. Hänen jäämistöönsä kuuluu suuri määrä päiväkirjoja, joista tähän, alun perin 1938 ilmestyneeseen ja 1942 täydennettyyn teokseen on koottu otteita vuosilta 1925–1937.”

En ole koskaan ollut runojen lukija ja päällimmäisin syy on se, että runoihin ei voi uppoutua samalla tavalla kuin lukuromaaniin tai dekkariin. Koen runot myös vaativiksi, koska ne sisältävät usein symboliikkaa ja olen aivan liian laiska edes yrittämään lukemani runon ymmärtämistä. En kuitenkaan pidä itseäni täysin runosokeana, vaan osaan kyllä poimia annetusta joukosta jonkin minua puhuttelevan, mutta mitenkään mielekästä lukemista runot eivät minulle ole.

Helmet-haasteen kohta 2. Kotimainen runokirja aiheuttikin hieman päänvaivaa. Antti Holman runokirjan Kauheimmat runot hylkäsin sen takia, että en tunne runoilijoita joiden runoja on muokattu, joten en ymmärtäisi runojen hauskuutta. Pelkällä runokirjallakaan ei olisi mitään suurempaa antia, koska tuntuu kovin turhauttavalta käyttää aikaa lukemiseen ja sen jälkeen vain ruksia kohta suoritetuksi. Pattitilanne kesti siihen asti, että huomasin kirjakaupassa tämän Saima Harmajan äidin, Laura Harmajan toimittaman teoksen. Ajattelin, että kirjan sisältämien päiväkirjamerkintöjen avulla saan kuvan myös itse runoilijasta ja siten runotkin voisivat avautua uudella tavalla.

Laura Harmajan valitsemat päiväkirjamerkinnät alkavat vuodesta 1925, jolloin Saima Harmaja on juuri ehtinyt täyttää kaksitoista. Nuori Saima suhtautuu runoihin intohimoisesti ja hän haluaa palavasti vain kirjoittaa. Koko tyttö tuntuu olevan yhtä kuumeista luomistarvetta ja Saima kokee, ettei häntä ymmärretä. Päiväkirjamerkinnöissään Saima kirjoittaakin paljon yksinäisyydestään samoin kuin kaipuustaan löytää samanhenkinen ystävä. Hän ei tunne kuuluvansa oikein mihinkään ja monessa kohdassa hän toteaa, että haluaisi vain kuolla. Merkintöjen lomassa olevissa runoissa toistuukin Saiman kokema erillisyyden tunne ja tuntui, että ilmeisen uskonnollinen Saima välillä oikein huutaa Jumalaa.  

Teini-iän ohittanut Saima ymmärtää, että kehittyäkseen runoilijana hänen täytyy kerätä pääomaa. Tutkia taidetta, tarkastella ihmisiä, tehdä havaintoja ja oppia ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Saima hakeutuukin ikäistensä seuraan ja ajatteluun on selkeästi tullut kypsyyttä. Päiväkirjan runoissa vahvana teemana on kuitenkin edelleen kuolema ja iän myötä sävyt muuttuvat vain tummemmiksi. Kaksikymmenvuotiaana Saima rakastuu ja suhteen vaiheet sen alkamisesta aina eroon asti pystyy näkemään Saiman kirjoittamista runoista. Saiman kuolemaa edeltäneiden neljän vuoden ajalta merkintöjen joukossa on enää harvakseltaan runoja ja enimmäkseen päiväkirjamerkinnät koostuvatkin Saiman mietteistä sekä läheistensä kanssa käymästään kirjeenvaihdosta.

Päiväkirjamerkinnät loppuvat Saima Harmajan kuolemaan ja loppuosa teoksesta koostuu pelkästään runoista, jotka ymmärtääkseni on jo aiemmin julkaistu. Aivan kirjan lopussa on myös Saiman suomentamia runoja, jotka hän on kokenut itseään puhutteleviksi. Saiman omissa runoissa toistuu vahvasti luontoteema ja päiväkirjamerkinnöistäkin huomasi, että ympäröivä luonto on Saimalle tärkeä. Hän ei ole varmaankaan tietoisesti ajatellut kuvailevansa sitä mitä hän ulkona näkee, mutta lähes päivittäin hän oli merkinnyt muistiin monenlaisia pieniä, esimerkiksi säähän liittyviä huomioita.

Luin teoksen lyhyemmissä pätkissä ja minun täytyy tunnustaa, että en jäänyt analysoimaan tai pohtimaan kirjan sisältämiä runoja. Panin kyllä merkille runoissa toistuvat teemat, mutta en edes yrittänyt miettiä niiden tarkoitusta. Näin ollen runoista en osaa sanoa juurikaan mitään, mutta kirjan kannet suljettuani jäin mietiskelemään elämää ja kohtaloa. Päiväkirjojen perusteella Saima Harmajan ajatukset kiertyivät usein kuoleman ympärille ja etenkin teini-ikäisenä hän monesti totesi haluavansa kuolla. Useammassakin merkinnässä hän myös kirjoittaa, ettei varmaankaan elä pitkää elämää ja jollain tavalla tuntuukin kohtalon ivalta, että Saima sairastuu tuberkuloosiin ja kuolee vain 23-vuotiaana. Sitä voi pohtia, että aavistiko Saima jollain tasolla elävänsä lyhyen elämän vai oliko kyseessä nuoren ja herkän ihmisen kokema olemassaolon tuska, joka vain ilmeni jonkinasteisena kuoleman kaipuuna.

Jälkisanat:

Päiväkirjamerkintöjä oli mielenkiintoista lukea, mutta en edelleenkään kuullut minkäänlaista runoseireenin kutsua.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 2. Kotimainen runokirja.

Ei kommentteja: