Koonti luetuista kirjoista

torstai 19. huhtikuuta 2018

Sinisen kuoleman kuva

Porvali, Mikko (2015): Sinisen kuoleman kuva. Atena. E-kirja, vastaa painettuna 350 s.

Sinisen kuoleman kuva aloittaa Karelia Noir -trilogian. Tähän mennessä ilmestyneet osat ovat:

1.     Sinisen kuoleman kuva
2.     Veri ei vaikene

”Viipuri, 1920. Kaupunki vilisee kieltolain esiin houkuttelemia salakuljettajia, venäläisemigrantteja, kommunistien kuriireja ja sisällissodan orpoja, jotka elättävät itsensä pikkurikoksilla. Kaaoksen keskipisteessä ovat Viipurin Etsivän Osaston komisariot Jussi Kähönen ja Salomon Eckert. Poliisipari saa selvitettäväkseen kollegan surman, mutta pian kujalta löytyy toinen lainvalvojan ruumis. Käy ilmi, että Kähösellä ja Eckertillä on vastassaan yksittäistä salakuljettajaa suurempi vastustaja. Salakuljetuksesta on tullut itäisen Suomenlahden merkittävin elinkeino, jonka moni poliitikko haluaa säilyttää. Kaksikko käy sotaan trokareita vastaan ylevin päämäärin mutta kyseenalaisin keinoin. Sinisen kuoleman kuva perustuu poliisisurmien osalta tositapahtumiin.

Karelia Noir – trilogian kirjoittaja Mikko Porvali on kirjailija, historioitsija ja poliisin rikostutkija. Kustantajan sivujen mukaan hän on kirjoittanut useita sotahistoriaa käsitteleviä tietokirjoja, jotka ovat keskittyneet etenkin toisen maailmansodan aikaiseen tiedustelu- ja vakoilutoimintaan. Historiallisiin tositapahtumiin pohjautuva Karelia Noir – dekkaritrilogia puolestaan sijoittuu Viipuriin, joka oli viime vuosisadan alussa idän ja lännen törmäyspaikka, pirtusodan taistelukenttä ja poliittisten ristiriitojen näyttämö. 

Jussi (Johannes) Kähönen opiskelee yliopistossa ylempää oikeustutkintoa, mutta kohtalo puuttuu peliin. Kirjastossa Jussi tapaa Ekku (Salomon) Eckertin, joka houkuttelee Jussin poliisikurssille. Yliopisto-opinnot saavat jäädä ja Jussi valmistuu yhdessä Ekun kanssa kurssin priimuksina. Vahvan oikeustajun ja korkean moraalin omaava Jussi tekee kuitenkin virhearvion ja saa karvaasti kokea miten valta-asemaa voidaan väärinkäyttää. Jussi saa potkut ennen kuin on ehtinyt toimia päivääkään poliisina. Tammikuussa 1920 toimeton Jussi saa kuitenkin käänteentekevän kirjeen. Ekku on muistanut ystävänsä, kun Viipurin poliisissa avautuu komisarion virka. Jussi lähtee välittömästi matkaan todeten: ”Elämän suuret valinnat tehdään tunteella, ei järjellä”.

Kieltolaki on juuri astunut voimaan ja työparin Kähönen-Eckert ensisijaisena tehtävänä on selvittää paljonko Viipuriin tuodaan alkoholia, mistä se tulee ja ketkä tuovat. Toissijaisena tehtävänä on hankkia tietoa Viipuria piinaavasta varkausaallosta. Ekku hieman myöhemmin keksiikin miten pitkäkyntiset saadaan valjastettua tuottavampaan työhön, mutta alkoholin salakuljetusta ei ratkaista yhtä näppärästi. Salakuljetuksesta ja trokauksesta on kasvanut mittava ja tuottoisa bisnes, johon on sekaantunut ihmisiä jokaisesta yhteiskuntaluokasta. Poliittinen suhmurointi asian ympärillä käy kiivaana ja omista eduista pidetään kiinni hinnalla millä hyvänsä. Poliisin henki on arvoton. Katupoikien tavoille oppineen Ekun toimet eivät aina kestä päivänvaloa, mutta Jussi ei hevin suostu luopumaan uskostaan järjestelmään. Järjestelmä ei vain tunnu oikein toimivan, mutta yhden erävoiton poliisi saa. Sormenjäljistä tulee oikeudessa kelpaavaa todistusaineistoa ja Suomi nousee sivistysmaiden joukkoon.

Esittelytekstissä todetaan, että kirja perustuu poliisisurmien osalta tositapahtumiin ja löysin kirjailijan haastattelun, jonka mukaan surmat on kuvattu tapahtuneiksi juuri niin ja juuri sinä päivänä kuin kyseiset poliisisurmat oikeastikin tapahtuivat. Kirjasalon tasavalta on myös ollut olemassa, mutta tasavalta lakkautettiin 5.12.1920 ja Kirjasalon inkeriläiset marssivat Rajajoen yli Suomen puolelle. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen tarina sekoittaakin onnistuneesti faktaa ja fiktiota. Kerronta on napakkaa ja sujuvaa, eikä tarina kangertele missään kohtaan. Poliisisurmien takia tuntuu kuitenkin vähän haljulta sanoa, että pidin kirjasta kovasti eikä seuraava osa, Veri ei vaikene, taida hävitä tälle ensimmäiselle osalle.

Jälkisanat:

Sinisen kuoleman kuva on mielenkiintoinen katsaus poliisin alkutaipaleeseen itsenäisessä Suomessa. Järjestäytynyt rikollisuus tuntuu toimivan edelleen täysin samojen periaatteiden mukaan, mutta rikostutkinta on vuosisadan aikana kehittynyt isoin harppauksin. Kirja saikin miettimään, että miten ihmeessä tämän päivän käytössä olevilla tekniikoilla ei aikaisemmin saatu kiinni kaidalta tieltä livennyttä huumepoliisin päällikköä. Tartunkin seuraavaksi Keisari Aarnioon, mitä en edes ajatellut koskaan haluavani lukea.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi. Virallisen määritelmän mukaan olen ainoa perheenjäseneni, joten saadakseni hieman liikkumatilaa laajensin termin koskemaan lapsuuden perhettä.

Ei kommentteja: