Koonti luetuista kirjoista

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Valkoinen elefantti

Shafak, Elif (2016): Valkoinen elefantti. Suom. Maria Erämaja. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 559 s.

”Nuori totuuden etsijä Jahan saapuu Istanbuliin mukanaan ihmeellinen lahja sulttaanille: valkoinen elefantti. Palatsin suojissa hän oppii elefanttinsa kanssa pitämään puolensa petollisia hovimiehiä vastaan ja kohtaa myös kauniin ja kurittoman prinsessa Mihrimahin. Hovin pääarkkitehti Sinan kiinnittää huomionsa terävä-älyiseen nuorukaiseen ja tekee hänestä yhden oppipojistaan. Jahan on mukana rakentamassa sulttaanikuntaan moskeijoita, siltoja ja muita rakennuksia, jotka ovat jäävä historiaan. Jahanista tulee osa hovin vaarallisten kuohujen ja prinsessa Mihrimahin ihmeellistä maailmaa.

Elif Shafakin monikerroksinen historiallinen romaani sijoittuu 1500-luvulle, Osmanien valtakunnan kukoistuskauteen. Rakkauden, luovuuden ja vapauden kysymyksiä puntaroiva teos herättää muinaisen Turkin värien lisäksi henkiin myös Istanbulin kuuluisimpia monumentteja pystyttäneen arkkitehti Sinanin, ”Idän Michelangelon”.”

Olen jo pitkään miettinyt Valkoisen elefantin lukemista, mutta aina jokin on jarruttanut. Olen ehkä ajatellut kirjan olevan jonkinlainen Tuhannen ja yhden yön tarinoiden kaltainen satukirja ja kun pituutta on lähes kuusisataa sivua, niin en ole luottanut lapsenmielisyyteeni. Kaipasin kuitenkin edelleen vähän pidempää romaania johon voisin vain uppoutua, joten tämä tuntui sillä hetkellä ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Aika taisikin olla oikea, koska kirjaan tartuttuani annoin tarinan viedä.

Nuori 12-vuotias Jahan on karannut kotoaan ja karkumatka päättyy osmanien sulttaanin villieläintarhaan yhdessä valkoisen elefantin, Chotan, kanssa. Chota on Intian šaahin lahja sulttaanille ja saadakseen jäädä hoviin menettämättä päätään, Jahanin on valehdeltava olevansa kokenut elefantinhoitaja. Jahan ja Chota kiintyvät toisiinsa, mutta Jahanin valhe on monta kertaa lähellä paljastua. Kuin ihmeen kaupalla Jahan saa aina opetettua Chotalle kulloinkin tarvittavat taidot ja Jahanin oma lahjakkuus puolestaan tulee ilmi sotaretkellä Mustaan Bogdaniaan. Sotaretkellä joukot törmäävät lähes ylittämättömään esteeseen, vuolaana virtaavaan jokeen. Sulttaanin valiosotilas nimeltään Sinan ilmoittaa osaavansa rakentaa sillan ja Jahan Chotan kanssa tulevat avuksi. Sinan panee merkille Jahanin innokkuuden sekä taidot ja myöhemmin kun Sinan ylennetään hovin pääarkkitehdiksi, Jahanista tulee yksi Sinanin neljästä oppipojasta.

Sydämenasioita lukuunottamatta Jahanin elämä on pääosin hyvää. Jahan on saapumisestaan asti rakastanut sulttaani Süleymanin tytärtä Mihrimahia, eikä pääse tunteisiin vastanneesta prinsessasta yli. Jahan tietää Mihrimahin olevan hänelle tavoittamaton, pelkkä päiväuni, joten Jahan päättää keskittyä työhönsä mestari Sinanin alaisuudessa. Yhdessä oppipoikiensa kanssa Sinan rakentaa seuraavien vuosien aikana useita taidokkaita rakennuksia, mutta Sinanin kuoltua Jahanille alkaa valkenemaan, että heidän lähipiirissään on saattanut olla Juudas. Matalamielinen petturi, joka on tehnyt tihutöitä ja yrittänyt tuhota Sinanin. Jahanin suojelusenkelinä on ollut mustalaisheimon päällikkö Balaban, mutta monilla muilla ei ole ollut samanlaista onnea. Jahanin on selvitettävä totuus itsensä ja edesmenneen mestarinsa vuoksi.

Kirjailija herättää Istanbulin ja sulttaanin hovin eloon, eikä tarinasta puutu mitään ihmiselämään kuuluvaa. Kerronta on kaunista ja kuvailevaa, olematta kuitenkaan liiallista ja rönsyilevää. Tarina kaikkine käänteineen on myös tasapainoinen. Jos on surua, on myös iloa. Jos on vaikeuksia, on myös selviytymistä. Mitään ei ole liikaa, mutta ei myöskään liian vähän. Erityisesti pidin siitä, että tarina etenee kronologisesti Jahanin kertomana. Ei takaumia, ei eri kertojia, ei myöskään tarinoita tarinan sisällä. Kertojan vaihdoksilla ja takaumilla tarinaan saadaan toki enemmän eri näkökulmia tai pitkitettyä jännitystä, mutta toisaalta ne pilkkovat tekstin. Nyt kun tällaiset puuttuivat, niin huomasin kuinka paljon nautin siitä, että sain vain enempiä miettimättä lukea hienon osmanien valtakuntaan sijoittuvan tarinan.

Jälkisanat:

Kirjailijan mukaan hän on sulauttanut oikeita historiallisia tapahtumia ja henkilöitä hänen itsensä luomaan uuteen aikajanaan, joten romaani on sekoitus faktaa ja fiktiota. En ollut tietoinen, että esimerkiksi arkkitehti Sinan ja astronomi Takiyuddin ovat todellisia henkilöitä moskeijoineen ja observatorioineen. Jos joskus käyn Istanbulissa, niin tarkastelen varmasti Süleymanin moskeijaa ihan toisella tavalla.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan. Jahan aloittaa palatsin koulussa ja myöhemmin Sinanin oppipoikana opiskelee arkkitehtuuria.

Ei kommentteja: