Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Swing Time

Smith, Zadie (2017): Swing Time. Suom. Irmeli Ruuska. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 463 s.

”Zadie Smithin kunnianhimoinen, runsas romaani Swing Time vie lukijaa monikulttuurisesta Lontoosta rujonkauniiseen Afrikkaan. Kaksi maitosuklaan väristä tyttöä haaveilee tulevansa tanssijaksi, mutta vain toisella, Traceylla, on siihen lahjoja. Köyhyyden kierre ei vain katkea; lyhyen tanssijanuran jälkeen vuokrakasarmit sulkevat Traceyn taas sisäänsä. Nimettömäksi jäävällä kertojalla on ideoita, sosiaalista omaatuntoa ja vapaus lähteä. Monirotuisen Lontoon svengaavasta ilmapiiristä hän siirtyy poptähden tiimissä Länsi-Afrikkaan perustamaan tytöille koulua. Tyttöjen välinen ystävyys särkyy, mutta toisistaan he eivät irti pääse. Säkenöivä ja syvästi inhimillinen Swing Time on romaani ystävyyden voimasta, musiikista yli rajojen ja sitkeistä juurista, jotka ankkuroivat ihmisen aikaansa ja omaan itseensä.”

Minusta tarina on kahden tytön kasvukertomus, jonka kautta tarkastellaan sosiaalista perimää ja mahdollisten ongelmien siirtymistä seuraavalle sukupolvelle.  Minäkertojan äiti on tummaihoinen kansalaisaktivisti ja isä valkoista työväenluokkaa, jota politiikka tai yhteiskunnalliset asiat eivät niinkään kiinnosta. Minäkertojan ystävän Traceyn äiti puolestaan on valkoinen yksinhuoltaja ja tummaihoinen isä pelkkä ongelma.

Minäkertoja ja Tracey tapaavat toisensa tanssitunnilla ja nopeasti selviää, että Traceyllä on lahjoja toisin kuin minäkertojallamme. Tracey ei kuitenkaan kasvaessaan tanssi tähtiin eikä minäkertojastakaan tule äitinsä toiveiden mukaista yhteiskunnallisesti valveutunutta kansalaista, vaan maailmanlaajuisesti ihaillun poptähti Aimeen avustaja. Tosin Aimeen avustajana kertoja pääsee osallistumaan koulun perustamisessa Afrikkaan, mutta lopulta tahraa nimensä ja maineensa tehdessään suutuspäissään karkean arviointivirheen. Molempien, sekä Traceyn että minäkertojan, osalta ympyrä sulkeutuu ja aikuisina he ovat siinä pisteessä mistä he lähtivätkin.

Pelkistetymmän kerronnan ystävänä en oikein päässyt tähän tarinaan sisälle ja omaan makuuni tässä on liikaa isoja teemoja ja karrikointia. Aimee on Madonnan kopio hyväntekeväisyydeksi verhottuine tempauksineen ja molempien tyttöjen vanhemmat puolestaan jonkinlaisia oman rotunsa tai sosioekonomisen asemansa stereotypioita. Tummaihoinen on joko Martin Luther Kingin hengessä jonkin sortin kansalaisaktivisti tai puolirikollinen, valkoinen puolestaan vuokralla asuva lihava yksinhuoltajaäiti tai tavallista keskiluokkaista elämää viettävä mies. En löytänyt tarinasta esittelytekstin syvyyttä enkä myöskään monikulttuurisen Lontoon svengaavaa ilmapiiriä. Koin ilmapiirin enemmänkin hajottavaksi kuin voimaannuttavaksi ja swing-jazzin sijasta kuulin vain tumman bluesin säveliä.

Jälkisanat:

Minulla oli ehkä liian suuret ennakko-odotukset ja kuvittelin saavani lukea jotakin Elena Ferranten ja Elif Shafakin väliltä. Tyttöjen välisen monimutkaisen ystävyyden kuvaus jäi kuitenkin kauas Elena Ferrantesta ja yhteiskunnankin kuvaus tuntui kovin yksinkertaistetulta ja kaavamaiselta. Lukukokemus jäi vähän ontoksi.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 9. Kirjan kansi on yksivärinen.

Ei kommentteja: