Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Lemmikki

Grebe, Camilla (2018): Lemmikki. Suom. Sari Kumpulainen. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 507 s.

Brutaali murha ja muutama kylmä talviviikko pienessä Ormbergin kylässä Sörmlandissa yhdistää kolme ihmistä. Poliisi Malinin, joka on suunnitellut uransa ja elämänsä etukäteen valmiiksi. Profiloija Hannen, jonka vaivana ja huolena on alati paheneva muistisairaus. Nuoren Jaken, joka on valmis varjelemaan omaa salaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä. Murhan selvittäminen on hengenvaarallista heistä itse kullekin, ja se myös muuttaa heidän elämänsä perusteellisesti. Totuus on hinnaltaan kallis, mutta joskus vain pahin pelko johtaa todelliseen rohkeuteen. Lemmikki kertoo niistä valheista, joita kerromme toisille, ja niistä, joihin päätämme itse uskoa. Se on itsenäinen jatko-osa kriitikoiden ja lukijoiden ylistämälle Kun jää pettää alta -kirjalle.

Camilla Greben esikoisjännäri Kun jää pettää alta oli yksi parhaita viime vuonna lukemiani dekkareita ja odotukset olivat korkealla tämän uusimman kirjan osalta. Kerronta on edelleen sujuvaa ja juoni tiivistyy mukavasti mitä pidemmälle lukee, mutta tarina ei temmannutkaan minua mukaansa. Lukeminen itse asiassa maistui ajoittain vähän puulta, eikä kirjaan tarttuminen erityisemmin houkutellut.

Siinä missä ensimmäisessä kirjassa oli jännittävä ja kekseliäs tarina, niin tässä murhan lisäksi käsitellään yhteiskunnallisesti ajankohtaisia teemoja, kuten maahanmuuttoa ja työpaikkojen siirtymistä Kiinaan. Teemat ovat tuttuja kotimaisestakin mediasta ja vaikka aiheet ovat tärkeitä, niin tarina ei tarjonnut niihin mitään uutta tai muutoin raikasta tulokulmaa. Kantaväestö syrjii maahanmuuttajia, työpaikkoja siirtyy halvemman palkkatason maihin ja maaseutu autioituu.

Dekkaristi laajensi myös henkilögalleriaa, mutta henkilökuvaukset eivät mielestäni yllä edellisen kirjan tasolle. Erityisesti minua närästi se, miten pitkälle edennyttä dementiaa sairastava Hanne Lagerlind-Schön ei muista mitä muutama minuutti aiemmin on tapahtunut, mutta päiväkirjaansa Hanne kuitenkin kirjoittaa tapahtumia ja tuntojaan useamminkin tunnin takaa. Tässä on häiritsevä ristiriita, vaikka jännityksen ylläpitämisen kannalta Hannen päiväkirjamerkinnöillä onkin merkittävä rooli.

Olen miettinyt miksi tämä jäi lukukokemuksena jotenkin vaisuksi ja ehkäpä tässä kompastuttiin siihen, että tarina kiedottiin niin voimakkaasti yhteiskunnallisten asioiden ympärille. Yleisessä keskustelussa näihin aiheisiin liittyy tietyt ominaispiirteet ja siten tietyt rajat, joita on tavallaan noudatettava uskottavuuden saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Ruotsalaiset eivät esimerkiksi ole yhtään sen maahanmuuttomyönteisempi kuin suomalaisetkaan, joten näin ollen dekkarissa on oltava perussvensson, jonka mielestä työpaikan siirtyminen Aasiaan ja työttömyys on naapurissa asuvan maahanmuuttajan syytä. Isot ja merkittävät teemat ehkä rajoittivat liikaa mielikuvitusta ja luovuutta, jotka taas pääsivät valloilleen ihan eri tavalla ensimmäistä kirjaa kirjoittaessa. Mene ja tiedä, pitäisi kysyä dekkaristilta.

Jälkisanat:

Lemmikki on vuonna 2017 valittu Ruotsin parhaaksi rikosromaaniksi ja tänä vuonna Pohjoismainen dekkariseura palkitsi kirjan Lasiavain-palkinnolla. Dekkari on kyllä saamiensa palkintojensa väärti, joten suosittelen lukemaan vaikka en itse täysin lämmennytkään.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa.

Ei kommentteja: