Koonti luetuista kirjoista

torstai 7. maaliskuuta 2019

Veri ei vaikene

Porvali, Mikko (2016): Veri ei vaikene. Atena. E-kirja, vastaa painettuna 339 s.

Veri ei vaikene on Karelia Noir -trilogian toinen osa. Tähän mennessä ilmestyneet osat ovat:

2.     Veri ei vaikene
3.     Kadonneen kaupungin varjo

”Karelia Noir -sarjan toinen osa kuvaa äärioikeiston nousua 1930-luvulla
Viipuri 1931. Lapualaisten mustat umpiautot nostattavat pölyä Kannaksen hiekkateillä, viinan salakuljettajat ampuvat läpi tiesulkujen eivätkä kommunistit sääli kohdalleen osuvia poliiseja. Etsiväkomisariot Salomon Eckert ja Jussi Kähönen tutkivat rikoksia nuoressa tasavallassa, jota ääriliikkeet uhkaavat oikealta ja vasemmalta. Kieltolain kumoaminen lopettaa pirtusodan, mutta rikospoliisien vastapelureiksi nousevat maanalainen kommunistipuolue ja poliitikkojen tukema lapuanliike. Oikeusvaltion puolustajat ovat harvassa vallanpitäjien tasapainotellessa kansansuosion ja ääriliikkeiden välillä. Sitten alkaa talvisota, ja Eckert ja Kähönen joutuvat uuden tilanteen eteen, kun poliisin ja sotilaan tehtävät sekoittuvat puna-armeijan saartamassa kaupungissa.”

Heinjokelainen suutari Erik Mättö on kadonnut kolme kuukautta aiemmin ja Mätön vaimo kannellut oikeuskanslerille, ettei paikallinen poliisi tee asiassa parastaan. Viipurin läänin poliisitarkastaja Sven Metsävainio komentaa Jussi (Johannes) Kähösen ja Ekku (Salomon) Eckertin tutkimaan katoamista. Kaksikolle toki vaihtelua poliisimurhien ja pirtun salakuljetuksen tutkimiseen, mutta kumpikaan ei innostu tehtävästä ennen kuin kuulevat, että katoamiseen liittyy suurella todennäköisyydellä poliisi.

Jäljet johtavat hyvin nopeasti kansakunnan sylttytehtaalle Pohjanmaalle, mutta Kähösellä ja Eckertillä on työ saada lapuanliikkeeseen kuuluvia miehiä syytettyjen penkille. Suojelijoita riittää, eikä liike kaihda kataliakaan keinoja omiensa suojelemiseksi. Lapuanliikkeeseen liittyvän tutkinnan ohella sekä Kähösen että Eckertin elämässä tapahtuu monenlaisia käänteitä, jotka koettelevat etenkin oikeamielistä Jussia. Lahjomatonta ja velvollisuudentuntoista miestä ei kuitenkaan hevin nujerreta, mutta sitten syttyy talvisota ja Jussin uskoa horjutetaan ankarimman kautta.

Mikko Porvalin kerronta on edellisen kirjan tavoin napakan toteavaa ja asiallista. Tyyli sopii mainiosti tähän kirjasarjaan, jonka keskeinen tavoite on kuvata suomalaisen rikostutkinnan kehittymistä sekä poliitikkojen ja poliisiorganisaation suhdetta. Kirjailija ei kuitenkaan unohda henkilöiden tärkeyttä, vaan tässä osassa avataan etenkin Ekku Eckertin taustoja. Suomen historiasta kiinnostuneille mielenkiinnon ylläpitämiseksi riittäisi pelkät tosipohjaiset tapahtumat, mutta rikosromaanien ystäville jännitystä rakennetaan Jussin ja Ekun ystävyyssuhteella. Ystävyys punnitaan moneen kertaan, mutta yhdessä koetut kiperät paikat ovat hitsanneet kaksikon yhteen. Ihmissuhteet eivät kuitenkaan näyttele pääosaa, vaan tarina pitäytyy tiukasti poliisintyössä ja sisäpolitiikassa, joten tämä toinenkin osa on erinomainen katsaus itsenäisen Suomen historiaan.

Jälkisanat:

Suomen dekkariseura myönsi romaanille Vuoden johtolanka 2017 -palkinnon ja lyhyt ote palkintolautakunnan perusteluista: ”Veri ei vaikene ei nojaa perinteiseen juonikaavaan. Sen sijaan tärkeäksi nousee tiivis rajaus: viipurilaisen poliisin näkökulma poliittisesti kuohuvaan vuosikymmeneen. Kyseessä on vahva ajankuva, joka samalla resonoi tätä päivää ääriliikkeineen ja sodan keskelle joutuvine ihmisineen.”

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 45. Kirjan nimessä on kieltosana.

Ei kommentteja: