Koonti luetuista kirjoista

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Pintti

Kinnunen, Tommi (2018): Pintti. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 291 s.

”Tyynelän perhe on kasvanut lasitehtaan varjossa. Jussia - sisarusparven vanhinta - kierrätetään tehtaalla eri tehtävissä. Kun muut kehittyvät taidoissa, kasvaa Jussi vain ikää. Mutta maailman hän näkee yksityiskohtaisemmin ja terävämmin kuin muut. Jussin siskoilla on omat elämänsä ja huolensa. Helmi käy tehtaalla töissä mutta kaipaa takaisin hetkiin, joihin ei voi enää palata. Kiivasluonteisella Raililla taas on Helsingissä menneisyys, jota hän ei tajua edes piilotella. Hänestä maailmassa pärjää, jos vain on tarpeeksi tahtoa.

Kolmenpäivänromaanissaan Tommi Kinnunen kuvaa jäljittelemättömällä tyylillään tehdaskylän pienoismaailmaa, ihmisten kohtaloita ja heidän keskinäisiä suhteitaan sodanjälkeisessä Suomessa.”

Pintti on näennäisesti kolmenpäivänromaani, joka koostuu Tyynelän sisarusten omista näkökulmista kerrotuista muistoista ja takaumista. Kinnusen aiempien romaanien tavoin tässäkin tarinassa käsitellään ihmisiä, jotka jollain tavoin poikkeavat siitä, mitä pidetään normaalina. Jussilla on epilepsian lisäksi jokin autismin kirjoon kuuluva kehityshäiriö, koska Jussi kokee värit ja muodot hyvin vahvasti. Raili taas on pakollinen musta lammas, joka kätkee haavoittuvuutensa uhmakkuuteen. Arkinen ja vähän inhorealistinenkin Helmi yrittää vain pärjätä. Kaikilla kolmella on omat ristinsä kannettavinaan, mutta onneksi vähä-älyiseksi haukuttu Jussi ei oikein ymmärrä pilkkaa ja kiusantekoa, vaikka Railiin ja Helmiin se sattuukin.

Tyynelät ovat kuitenkin täysin sivuosassa ja kirjoitankin esittelytekstin uusiksi: ”Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti lasitehtaan toimintaa sotien jälkeen. Kappaleissa käsitellään hyvin kattavasti tehdasalue rakennuksineen, tuotantomenetelmät, tehtaan hierarkia sekä tehtaan kantama sosiaalinen vastuu. Sosiaalista vastuuta avataan hieman enemmän Tyynelän perheen kautta, jossa sisaret Helmi ja Raili Tyynelä huolehtivat neurologisia sairauksia sairastavasta isoveljestään, Jussi Tyynelästä. Tehdas kuitenkin kokee yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseen työllistää kaikki työikäiset kyläläiset, joten Jussi Tyynelällekin on aina katsottu hänelle sopivia tehtäviä.”

Ilman Tyynelöitä Pintti olisi puhtaasti lasitehtaan historiikki ja tämä johtaa siihen, että minusta kirjasta puuttuu kunnollinen tarina. Tarinan puuttuessa puuttuu myös jännite, eikä kaunis kieli hienoine kielikuvineen riittänyt pitämään mielenkiintoa yllä. Yksityiskohtaiset ja pitkät kuvaukset tehdasmiljööstä sekä tehtaan toiminnasta teki sen, että en enää kokenut lukevani romaania. Ajattelin kuitenkin, että lopussa voi vielä paljastua jotain koskettavaa, mutta keskittymisen herpaannuttua nämä muutamat paljastukset eivät oikein tuntuneet miltään. Lasitehdas aiheena on selvästi kiehtonut kirjailijaa ja hän on varmasti tehnyt valtavan määrän taustatyötä, mutta nyt minusta lipsahti liiaksi tietokirjan puolelle.

Jälkisanat:

Kirjailijan jokaisessa kirjassa on kantavana teemana erilaisuus ja kaikissa romaanissa on jollain tapaa sama klangi. Olisikin mukava lukea kirjailijalta seuraavaksi romaani, jossa yhdelläkään henkilöllä ei ole mitään erityisyyksiä.

Ei kommentteja: