Koonti luetuista kirjoista

torstai 30. toukokuuta 2019

Kellontekijän tytär

Morton, Kate (2019): Kellontekijän tytär. Suom. Hilkka Pekkanen, Tuukka Pekkanen. Otava. E-kirja, vastaa painettuna 556 s.

”Rakastetun tarinankertojan ahmittava romaani varkaista ja taiteilijoista yhdistää lumoavasti historiaa, salaisuuksia ja mysteeriä.

"Kukaan ei muista oikeaa nimeäni. Kukaan ei tiedä mitä sinä kesänä todella tapahtui." 1862 joukko nuoria taiteilijoita kokoontuu Thamesin varrelle Birchwoodin kartanoon viettämään raukeaa, inspiroivaa kesää. Kesän lopussa yksi naisista on ammuttu ja toinen kadonnut. 2017 nuori arkistonhoitaja Elodie löytää Lontoosta nahkalaukun, jossa on valokuva huomiota herättävän näköisestä naisesta viktoriaanisissa vaatteissa sekä luonnoslehtiö, johon on hahmoteltu suuri talo joenpenkereellä. Kuka kuvan nainen on? Ja miksi kuvan kartano tuntuu Elodiesta oudon tutulta?”

Eletään vuotta 2017 ja Stratton, Caldwell & Co:lla arkistonhoitajana työskentelevä Elodie Winslow päättää arkistoida vanhasta vaatehuoneesta löytyneen laatikon sisällön. Laatikko ei osoittaudu miksikään aarrearkuksi, mutta Elodie ei saa silmiään irti nuoren, 1800-luvun lopulla eläneen naisen valokuvasta. Jos valokuva on vangitseva, niin yksi laatikosta löytyneen muistikirjan luonnoksista saa veren suorastaan kohisemaan Elodien korvissa. Piirros vastaa täysin hänen edesmenneen äitinsä kertoman sadun kartanoa, joten satu ei välttämättä olekaan pelkkä satu. Elodien onkin etsittävä kartano sekä selvitettävä, kuka valokuvan kiehtovan näköinen nainen on.

Esittelytekstin mukaan romaani yhdistää historiaa, salaisuuksia ja mysteeriä. Kaikki nämä elementit kyllä löytyvät, mutta paikoitellen hieman sekavalta tuntuva tarina etenee turhan laiskasti, eikä mysteereissäkään ole mitään jännittävää. Minusta kirjailija ei ole sitonut henkilöitä ja tapahtumia onnistuneesti yhteen, vaan kaikki liitokset tuntuvat löyhiltä, jollain tapaa silmiinpistävän keksityiltä ja aivan liian kaukaa haetuilta. Ahmittavan sijasta kirja etenikin lautasella pyörittämällä ja useassa kohdassa mietin, että miten ihmeen monta kappaletta voidaan käyttää jonkin asian kuvailemiseen. Aivan kuin kirjailija olisi tajunnut, ettei hän saa tätä tarinaa oikein toimimaan ja keskittyi sitten siihen minkä hän hienosti hallitsee, eli kuvailuun. Ei, en lumoutunut vaan päinvastoin, lukukokemus jäi kovin vaisuksi.

Jälkisanat:

Olen lukenut kaikki Kate Mortonin romaanit ja minusta Kellontekijän tytär on aiempien kalpea varjo. Tästä puuttuu tyystin mielenkiintoiset henkilöt ja käänteet, mutta seuraava romaani sitten näyttää onko tämä vain yhden kirjan notkahdus, vai onko lehmä lypsetty kuiviin.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Eevan kolme tytärtä

Shafak, Elif (2018): Eevan kolme tytärtä. Suom. Sari Karhulahti. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 484 s.

”Peri kasvaa Istanbulissa seuraten hämmentyneenä isänsä yksinäisen sekularismin ja äitinsä islamilaisen uskonnollisuuden yhteentörmäystä. Opiskeluvuosinaan Oxfordissa Peri tutustuu iranilaiseen ateistityttöön Shiriniin ja poliittisesti suuntautuneeseen Monaan. Näiden kolmen hyvin erilaisista muslimitaustoista tulevan naisen välinen ystävyys on odottamaton: Shirin on syntinen, Mona uskova ja Peri epävarma.

Perin elämä muuttuu dramaattisesti, kun hän tapaa karismaattisen mutta kiistellyn professori Azurin, elävän legendan, joka opettaa seminaareissaan jumalasta. Azur ei ole teisti eikä ateisti vaan kutsuu omaa linjaansa kolmanneksi poluksi. Mutta onko Azur radikaali humanisti, joka voi tarjota uuden rauhanomaisen ja kaikenkattavan lähestymistavan, vai onko hän pohjimmiltaan turmeltunut sielu? Perin elämän kautta Elif Shafak tutkailee lähietäisyydeltä nykypäivän Turkkia ja paljastaa syvästi jakautuneessa yhteiskunnassa piilevät ongelmat.”

Varakas kotirouva Peri (Nazperi) Nalbantoğlu on hyvä vaimo, äiti, kansalainen ja muslimi. Tähän hän on päässyt lopettamalla asioiden kyseenalaistamisen ja päättämällä tyytyä siihen mitä on saanut. Kauan uinuneet muistot pulpahtavat kuitenkin pintaan, kun Peri teini-ikäisen tyttärensä kanssa on matkalla illallisjuhliin ja Perin käsilaukku ryöstetään ruuhkassa auton takapenkiltä. Mitään ajattelematta Peri ryntää varkaan perään ja joutuu käsirysyyn, mutta sekään ei järkytä Periä niin paljon, kuin käsilaukusta taistelun tuoksinassa tipahtanut vanha valokuva. Kuva on otettu Oxfordin yliopiston kampuksella ja siinä poseeraavat professori Azur sekä Peri opiskelutovereidensa Shirinin ja Monan kanssa. Kuva sinkoaa Perin sillä samalla hetkellä sellaisten tapahtumien keskelle, jotka hän on halunnut unohtaa.

Peri on kasvanut perheessä, jossa kaikkien loukkaavimmat riidat on käyty Jumalan takia. Perin äiti Selma on harras muslimi, kun taas isä Mensur ei Selman Jumalasta perusta. Mensur tekee syntiä, Selma lepyttelee Allahia päivin öin ja Peri puolestaan riitelee Jumalan kanssa. Uskontoon liittyvät erimielisyydet tuhoavat perheen ja Peri kuvittelee saattavansa vanhempansa taas yhteen, jos vain pystyisi yhdistämään isänsä ja äitinsä Jumalan. Uskonasiat saavatkin Oxfordiin opiskelemaan lähteneen Perin hakeutumaan professori Azurin seminaariin, jossa tutkitaan mistä puhutaan, kun puhutaan Jumalasta. Professori opetusmetodeineen jakaa mielipiteitä, mutta karismaattinen Anthony Azur kietoo Perin pauloihinsa. Peri on kuitenkin liian nuori ymmärtämään, että hyvin ehdottomalla professorilla on omat syynsä luennoida selittämättömästä, eikä professori puolestaan ymmärrä vastuullista asemaansa, joten katastrofin ainekset on koossa.

Tarinan kehyskertomuksena on illalliskutsut, mutta seurusteluun keskittymisen sijasta Peri aika ajoin palaa menneisyyteensä. Vieraiden keskenään käymien keskusteluiden ja Perin muistojen kautta Turkista muodostuu kuva hyvin ristiriitaisena maana, joka modernisuudessaan on poikkeus islamilaisessa maailmassa, mutta jonka pinnan alla kuitenkin jyllää vanhoilliset, perinteiset arvot. Mielestäni romaani onkin vahva ja kantaaottava yhteiskuntakuvaus, jossa erityisesti sekularismin ja fundamentalismin välistä mittelöä avataan ulkomaalaiselle lukijalle helpommin ymmärrettävän arkielämän kautta. Painavista teemoistaan huolimatta tarina on vetävä ja sisältää myös mielenkiintoisia ajatuksia, joista itseäni puhutteli erityisesti professori Azurin vakaumusten nurinkurisuus: ”Varmuus synnyttää ylimielisyyttä, ylimielisyys sokeutta, sokeus tietämättömyyttä ja tietämättömyys lisää varmuutta.” Eevan kolme tytärtä ei ole kevyen viihdyttävää kesälomalukemista, mutta itse pidin kovasti ja jos ei vierasta uskontoa käsitteleviä kirjoja, niin suosittelen lukemaan.

Jälkisanat:

Kirja on verrattain rohkea ottaen huomioon sen, että Elif Shafakia on vuonna 2006 syytetty turkkilaisuuden halventamisesta. Turkin rikoslain mukaan henkilö, joka aliarvioi tai loukkaa turkkilaisuutta tai Turkin johtoa, voi saada kuudesta kuukaudesta kolmeen vuotta vankeutta ja Shafakin kirjassa Kirottu Istanbul armenialainen henkilöhahmo puhuu turkkilaisista teurastajina. Kirjailijan saama syyte hylättiin myöhemmin ja tänä päivänä ehkä aika tai EU-pyrkimykset ovat tehneet tehtävänsä, eikä nykypäivän Turkkia tarkasteleva Eevan kolme tytärtä ole täyttänyt rikoksen tunnusmerkkejä.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.

keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Avoimet ovet

Sarenbrant, Sofie (2019): Avoimet ovet. Suom. Veijo Kiuru. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 434 s.

”Asuntonäytön jälkeisenä aamuna kuusivuotias Astrid löytää isänsä kuolleena vierashuoneesta. Merkkejä murtautumisesta ei ole, ja surma-aseena on käytetty perheen omaa keittiöveistä. Kaikki ovat shokissa: Tukholman lähellä oleva idyllinen omakotialue ei ole murhatilastojen kärjessä. Onko mahdollista, että joku jäi taloon piiloon asuntonäytön jälkeen? Astrid väittää kivenkovaan nähneensä jonkun yöllä huoneessaan, jonkun, joka silitti hänen poskeaan. Rikospoliisi Emma Sköld ryhtyy tutkimaan juttua ja ensimmäinen epäilty on tietenkin uhrin vaimo. Mutta kun kuolema vierailee taas toisen asuntonäytön yhteydessä, juttu saa yllättävän käänteen. Mitä rauhallisella asuinalueella oikein tapahtuu? Avoimet ovet on ensimmäinen suomennettu romaani sarjassa, jossa seurataan kunnianhimoisen nuoren poliisin, rikostarkastaja Emma Sköldin, elämää. Sarjan kirjoja on myyty yli puolitoista miljoonaa kappaletta ja oikeudet kirjoihin on myyty 14 maahan. Sarjan romaanit ovat itsenäisiä teoksia.”

Avoimet ovet tutustutti minut uuteen dekkarisarjaan, jonka päähenkilö on Lääninrikospoliisin väkivaltajaoston rikosylikonstaapelina työskentelevä Emma Sköld. Tässä sarjan kolmannessa osassa kaikki alkaa varakkaan liikemiehen Hans Göranssonin murhasta, jota Emma komennetaan tutkimaan yhdessä työparinsa Nyllet (Thomas) Nyhlénin kanssa. Kaikki aihetodisteet viittaavat vahvasti vaimon syyllisyyteen, vaikka Cornelia ja Hans Göranssonin 6-vuotias tytär Astrid pitääkin kiinni väitteestään, että hän on yöllä herännyt täysin vieraan ihmisen silittäessä hänen poskeaan.

Toisen murhan tapahduttua tutkintaryhmä löytää sellaisia yhteyksiä ja sidonnaisuuksia, joiden perusteella he päättelevät surmien taustalla olevat motiivit ja molemmat murhat on nopeasti selvitetty. Elleivät Emman ajatukset olisi tutkimusten ajan askarrelleet niin paljon henkilökohtaisissa asioissa, niin hän olisi voinut alkuraskauden väsymyksestäänkin huolimatta tajuta ratkaisun olleen aivan liian helppo.

Avoimet ovet on sujuvaa luettavaa, mutta puolenvälin ylitettyäni ajattelin, että tämä on taas yksi ylisanoin suitsutettu kevyensarjan dekkari. Päähenkilö Emma Sköld on ihan mukavaa vaihtelua kaikille Aku Ankoille, mutta muuten juonenkulku ei tarjoa rikosromaanien ystävälle oikein mitään uutta eikä yllättävää. Kirjan loppupuolella sitten selvisi, että dekkaristi pääsikin uunottamaan ihan kunnolla, enkä enää yhtään ihmettele miksi sarjasta on Ruotsissa tullut valtava hitti. Itsekin odotan innolla seuraavaa osaa enkä onnekseni joudu odottamaan pitkään, sillä neljäs osa nimeltään Osasto 73 ilmestyy kauppoihin ihan näinä päivinä.

Jälkisanat:

Ruotsin kielen taitoisille tiedoksi, että vuonna 2012 julkaistu ensimmäinen osa on nimeltään Vila i frid ja vuonna 2013 julkaistu toinen osa Andra andningen. Omalta osaltani annan kustantajalle pyyhkeitä tällaisesta ratkaisusta aloittaa suomentaminen sarjan keskeltä, koska kahden ensimmäisen osan jälkeen loppu olisi voinut olla vielä makoisampi yllätys.

lauantai 18. toukokuuta 2019

Yllämme kaartuva taivas

Siro, Juha (2019): Yllämme kaartuva taivas. Like. E-kirja, vastaa painettuna 321 s.

”Millaiseksi ihminen kasvaa pahan keskellä? 1930-luvun Berliinissä poika varttuu mieheksi samalla kun fasismi nousee Saksassa. Ilmastonmuutoksen runtelemassa tulevaisuudessa kolme miestä etsii turvapaikkaa aavikolla. Lopulta kysymys on rakkauden mahdottomuudesta ja mahdollisuudesta. Menneen ja tulevan väliin jää lukija.”

Esittelytekstin kirjoittaminen ei varmastikaan ole helppoa, mutta nyt teksti ei mielestäni antanut minkäänlaista kuvaa lukemastani. Ei sillä, että olisin pettynyt koska otin kirjan luettavaksi HS:n arvostelun perusteella, jossa Vesa Rantama vertaa romaania amerikkalaisen nykykirjailijan Cormac McCarthyn kirjoittamaan länneneepokseen Veren ääriin. McCarthy ei ole minulle aiemmin tuttu, mutta Suomalaisen kirjakaupan sokkotreffi-kassissa oli hänen kirjoittaman Rajaseutu-trilogian viimeinen osa Tasangon kaupungit ja ajattelin saada ennakkokäsityksen kirjailijan tyylistä lukemalla tämän Juha Siron romaanin.

Yllämme kaartuva taivas keskittyy berliiniläiseen poikaan, joka kasvaa samaa tahtia kansallissosialismin nousun kanssa. Taiteellisesti lahjakas poika on heiveröinen ja sisäänpäin kääntynyt, mutta yrittää täyttää vallitsevan ihanteen, koska vaihtoehto on julmempi. Toisen maailmansodan aikana poika pääsee sotaa taltioivaan kuvausryhmään, mutta ampumiselta hänkään ei voi välttyä. Lähitulevaisuudessa toimittaja Aviel puolestaan pyrkii tapaamaan sisällissodan toista osapuolta, mutta aavikolla Aviel joutuu nopeasti punnitsemaan oman tilanteensa ja tekemään päätöksen, jolla on peruuttamattomat seuraukset. Molempien miesten tilanne voidaan kiteyttää pojan isän lausumaan lauseeseen: ”Paha ei ole itsestä kiinni. Joskus siihen on pakko taipua, eikä siinä vastustelut auta. Paha on tunnettava pohjia myöten, että siitä saattaisi päästä eroon. Voit olla varma, että minä olen joutunut senkin katsomaan. Eikä siinä  minun mielipidettäni kyselty.”

Ilmestyskirjan lainauksella alkava tarina kulkee kahdessa aikatasossa, pääosin 1930-luvun Saksassa ja sitten vuoden 2026 tulevaisuudessa jossain päin Lähi-Itää. Väliin jää noin 100 vuotta ja kirjailijan tarkoitus on ilmeisesti saksalaisen pojan ja israelilaisen Avielin välisillä analogioilla osoittaa, ettei ihminen eikä ihmiskunta ole juurikaan muuttunut. En kiellä sitä etteikö tarina olisi vaikuttava, etenkin kuvaus natsi-Saksasta hieman ulkopuolisen pojan silmin on hienosti kirjoitettu ja juutalaisen Avielin asettaminen vastaavaan tilanteeseen mihin saksalaiset rivisotamiehet ovat aikoinaan joutuneet, herättää ajatuksia etenkin ihmisen sisäsyntyisestä selviytymisvaistosta. Kirjailija ei missään vaiheessa myöskään sorru mahtipontisuuteen, mutta itse en koe tällaista raamatullisen filosofista romaania mitenkään miellyttävän rentouttavana luettavana.

Jälkisanat:

Tämän romaanin perusteella täytyy todeta, että McCarthyn Rajaseutu-trilogian lukemisesta tulee haastavaa ja minulta vaaditaan suunnatonta kestävyyttä. Joku saattaa tuumia, että miksi ihmeessä kiduttaa itseään ja itsekin jätän suosiolla etenkin viihdekirjoja kesken, mutta toisaalta on sitten kirjoja joiden uskon kuitenkin antavan jotain, vaikka lukeminen tuntuu tuskastuttavalta. Rajaseutu-trilogialla yritän taas kerran löytää amerikkalaisten nykykirjailijoiden hienouden, joten tartun härkää sarvista enkä luovuta, ennen kuin kaikki 1212 sivua on kahlattu.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema.

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Matkakissan muistelmat

Arikawa, Hiro (2019): Matkakissan muistelmat. Suom. Raisa Porrasmaa. Kustantamo S&S. E-kirja, vastaa painettuna 310 s.

”Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa. Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä - ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta? Matkakissan muistelmat on kuvaus kissan ja omistajan rikkumattomasta siteestä sekä pienten ja suurten rakkaudenosoitusten merkityksellisyydestä. Kissan näkökulmasta kerrottu teos on tulvillaan teräviä ja kissamaisen hauskoja huomioita, jotka jokainen kissanomistaja tunnistaa.”

En tämänkään kirjan kohdalla halua paljastaa esittelytekstiä enempää, mutta mielestäni romaani on ennen kaikkea kertomus ihmisten välisestä ystävyydestä. Satoru Miyawaki joutuu etsimään viisi vuotta aiemmin löytämälleen kollikissalle uuden kodin ja hän ottaa yhteyttä lapsuuden- ja nuoruudenystäviinsä. Jokaisen luona he muistelevat yhteisiä kokemuksiaan ja lukijalle selviää, miten Satorun valoisuudesta ja lämmöstä ovat saaneet osansa kaikki hänet kohdanneet.

Satorun ja Nanan matka ei kuitenkaan ole juonivetoinen, vaan Nana-kolli on kuin juontaja, joka kuljettaa lukijan läpi Satorun merkityksellisen elämän. Tarina onkin lempeydessään ja haikeudessaan tavattoman kaunis ja olen harvoin, jos koskaan, saanut tilaisuuden uppoutua tällaiseen romaaniin, jossa kaikki kohtaamiset huokuvat epäitsekkyyttä ja arvostusta olematta kuitenkaan millään tavoin imelä. Kirja herättikin minussa paljon ajatuksia ja itse toivoisin eritoten huomaavaisuuden ja toisten pyyteettömän huomioimisen nousevan taas arvoonsa. Maailman muuttumista odotellessa kannattaa ehdottomasti lukea Nanan muistelmat, vaikka ei kissaa omistaisikaan.

Jälkisanat:

Kirjailija on kirjoittanut useita teoksia ja joitakin on myös julkaistu Japanissa elokuvana. Matkakissan muistelmat on nostanut kirjailijan maailmanlaajuiseen tietoisuuteen ja toivottavasti kirjailijan muitakin kirjoja tämän siivittämänä suomennettaisiin.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja.

lauantai 11. toukokuuta 2019

Petoksen hinta

Lemaitre, Pierre (2019): Petoksen hinta. Suom. Kaila Holma. Minerva. E-kirja, vastaa painettuna 510 s.

”57-vuotias Alain Delambre on ollut työttömänä jo neljä masentavaa vuotta. Entiselle henkilöstöpäällikölle on tarjottu vain satunnaisia mitättömiä pikkuhommia. Tulevaisuus näyttää toivottomalta. Kun Alain lopulta saa kutsun suuryrityksen työhaastatteluun, hän on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen paikan. Yllättäen hakijoiden kesken järjestetään kelpoisuustesti, johon kuuluu lavastettu panttivankitilanne. Selvitäkseen voittajana testistä Alain laittaa kaiken likoon. Hän velkaantuu, rikkoo suhteet lapsiinsa, ajaa vaimonsa ahtaalle ja ajautuu psyykkiselle raja-alueelle. Kun Alainille sitten selviää, että testin tulos oli ennalta sovittu, ei hänen raivollaan ole rajoja. Se mikä alkoi roolipelinä, muuttuu totiseksi todeksi.”

Juonen kulusta minulla ei ole esittelytekstiin enempään lisättävää, mutta Lemaitre on taas kerran punonut kerta kaikkiaan häijyn juonen. Ensin alustetaan pitkään työttömän Alain Delambren arkea ja tuntoja, mutta ihailin Alainin sinnikkyyttä ja optimismia. Alainin saadessa mieleisen työhaastattelukutsun, iloitsin hänen puolestaan ja petyin karvaasti, kun Alain saa tietää testin lopputuloksen ennaltasovituksi. Kaikki myötätuntoni oli Alainin puolella ja kuvittelin, että seuraava puolikas kirjasta eletään panttivankidraamaa. Olen lukenut sen verran monta Lemaitrea, että minun olisi pitänyt tietää paremmin.

Panttivankidraama on esitetty panttivangiksi joutuneen entisen poliisin näkökulmasta, jolloin ammattilainen luki tilannetta sisältäpäin ja selitti lukijalle kaappaajan käytöstä. Tämä oli kivan erilainen ratkaisu eikä päästänyt mielenkiintoa herpaantumaan, mutta vielä suurempi yllätys oli, että tästä alkoikin varsinainen tapahtumien sarja, jossa juonen oveluus alkaa selviämään. Automaattisesti oletin asioiden etenevän telkkarista tuttuun tapaan, mutta Lemaitre torpedoi kaikki oletukseni, joten intensiteetti ja jännitys säilyy hienosti loppuun asti. Petoksella on tosiaan hintansa, kaikki eivät ole valmiita myymään moraaliaan ja arvojaan.

Jälkisanat:

On jollain tapaa uskomatonta, miten Pierre Lemaitre luo rikosromaaneihinsa täysin toisistaan poikkeavat tarinat ja miten uskottavasti hän kuvaa niin aikuisen kuin lapsenkin mielenliikkeitä. Silmukka, Verihäät ja Petoksen hinta esimerkiksi ovat juonenkuljetukseltaan ja tunnelmaltaan hyvin erilaiset, mutta kaikki ovat naulanneet minut nojatuoliin.

tiistai 7. toukokuuta 2019

Englantilainen romanssi

Mero, Niina (2019): Englantilainen romanssi. Gummerus. E-kirja, vastaa painettuna 383 s.

”Englantilaisia romantikkoja rakastava Nora saa siskoltaan kutsun häihin Oxfordiin. Höttöisiä häähaaveita karsastava Nora suostuu vastahakoisesti kutsuun, mutta perillä sulhasperheen kartanon goottilainen viehätys ja vehreät puutarhat sekä yliopistokaupungin vanhoilta kirjoilta tuoksuva tunnelma pyyhkäisevät hänet jaloiltaan.

Idylli kuitenkin rakoilee, kun uteliaalle Noralle selviää, että aatelissuvun vanhempi poika on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten. Kaiken lisäksi Noran viisasteleva sydän muljahtelee vastusteluista huolimatta englantilaisille herrasmiehille ja verhotuille salaisuuksille. Brittiläinen kohteliaisuus kätkeekin taakseen totuuksia, joiden seuraukset voivat olla kohtalokkaat.

Niina Meron ahmittavassa esikoisromaanissa Bridget Jonesin mustiin pukeutuva ystävätär kohtaa Kotiopettajattaren romaanin goottilaisuuden, Downton Abbeyn kartanotunnelman ja brittidekkarien juonittelut.”

Hengettömän tutkijatohtorin luento englannin kirjallisuuden kurssilla seisautti Noran veret ja lähes siltä istumalta hän vaihtoi journalistiikan opinnot englantilaiseen filologiaan. Shelleystä, Keatsista, Byronista, kirkkaan sinisestä taivaasta, kauniista puutarhoista ja hiljaisista sivukaduista, niistä on Noran Englanti tehty. Nora pelkääkin mielikuviensa murskautuvan saatuaan hääkutsun sisareltaan Heliltä, joka on menossa naimisiin ehdan aatelisen kanssa. Heli ei ota kuuleviin korviinsakaan Noran tekosyitä kieltäytyä ja Noran on uskaltauduttava matkaan silläkin uhalla, että Heli, tuleva lady Chattenham, pilaa hänen Englantinsa.

Gallow Houseen päästyään Nora ei suinkaan uppoa hääjärjestelyihin, vaan hänet kietoo pauloihinsa kymmenen vuotta aiemmin kadonnut James Chattenham, sulhasen vanhempi veli. Noran mielikuvitus alkaa laukkaamaan ja erilaisille teorioille antaa pontta kartanon mailla sijaitsevat mausoleumi ja myrkkykasvipuutarha, vuosisataista historiaa täynnä olevasta kartanosta puhumattakaan. Tutkimuksensa lomassa Nora ehtii kuitenkin tapaamaan Oxfordin yliopiston parhaiten Shelleyyn perehtynyttä tutkijaa, eikä kartanon puutarhaa kunnostava botanistikaan ole yhtään hullumpi. Noran matka onkin oikein onnistunut aina siihen asti, kunnes hän tajuaa vaaran aivan liian myöhään.

Romaanin ympärillä on ollut kova hypetys, mutta itse en viihtynyt tämän kirjan parissa. Kerronta on kyllä sujuvaa, mutta henkilöt ovat jollain tapaa ylilyöntejä ja juoni taas alilyönti. Sosiaalisesti taitamaton Nora on joka tilanteessa aivan liian tökerö ollakseen hauska, Heli-sisko taas aivan liian pirteä päsmäri ja Chattenhamit henkilökuntineen aivan liian kliseisiä. Katoamismysteeri taas tuntuu jo heti alusta kömpelösti rakennetulta, joten sekään ei luo, saatikka ylläpidä minkäänlaista jännitystä. Minusta juonesta puuttuukin kokonaan käänteet ja jonkinlaiset huippukohdat, siinä on vain alku ja kaikessa dramaattisuudessaan epäuskottava loppu. Romaani osoittaakin, että tämä lajityyppi ei ole millään tavalla helppo, joten nostan hattua genren suvereenisti hallitseville ruotsalaisille.

Jälkisanat:

Kirjailijalla on tekeillä väitöskirja, jonka aiheena on nykypäivän romanttinen viihdekirjallisuus.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 4. Kirjailijan ainoa teos. Englantilainen romanssi on Niina Meron esikoisromaani.

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Uskottu nainen

Ekberg, Anna (2019): Uskottu nainen. Suom. Katarina Luoma. Minerva. E-kirja, vastaa painettuna 416 s.

”Rakkaudessa on voittajia ja häviäjiä. Mitä olet valmis tekemään voittaaksesi? Uusi huikea trilleri menestysromaanin Salattu nainen tekijältä. Christian ja Leonora näyttävät parilta, jolla on kaikkea: hyvä avioliitto, suuri kaunis koti ja aikuistuva poika, joka on juuri parantunut vaikeasta sairaudesta. Kiiltokuva repeää, kun Leonoralle selviää, että Christianilla on suhde nuoren kollegansa Zenian kanssa. Voisiko mies todella hylätä vaimon, joka on uhrannut uransa ja elämänsä hoitaakseen sairasta poikaansa ja huolehtiakseen perheestään? Leonora päättää estää Christiania lähtemästä. Ja hänellä on siihen keinot. Christian saa huomata, ettei hänellä ole ulospääsyä avioliitostaan - ainakaan niin kauan kuin Leonora on elossa. Christian ryhtyy toteuttamaan epätoivoista suunnitelmaa, jonka seurauksia hän ei pahimmissa painajaisissaankaan olisi osannut kuvitella. Onko hän koskaan todella tuntenut vaimoaan?”

Eläkkeellä oleva poliisi Holger Andreasen on aikuisen tyttärensä Josefinen kanssa kahvilla ja alkaa kertoa Josefinelle ratkaisemattomaksi jääneestä murhasta, joka on alkanut vaivata häntä yhä enemmän. Holger on aivan varma syyllisestä, mutta hän ei vain pysty todistamaan sitä. Kertomansa tarinan Holger on rakentanut pitkälti teknisessä tutkinnassa ja kuuluisteluissa ilmitulleiden seikkojen perusteella, mutta aukot hän on joutunut itse paikkaamaan pitkällä poliisikokemuksellaan ihmisluonteesta. Holgerin punoma tarina kuitenkin osoittaa, kuinka pimeä voi olla itsensä perin pohjin loukatuksi tuntevan naisen mieli.

Voi pojat, pseydonyymin takana olevalla mieskaksikolla on merkillinen tarve kirjoittaa mukaan täysin irralliselta tuntuva sivujuoni ja tässä tarinassa Holger uppoutuu ajoittain muistelemaan omaa avioliittoaan. Muistelot saavat kyllä lopussa selityksensä, mutta jonkinlaista taustoitusta olisi ollut hyvä tehdä jo aiemmin. Pääjuonena on sitten kolmiodraama, jossa petetty vaimo keksii kertakaikkisen katalan keinon kostaa. Leonora laittaa kohtuullisen uskottavasti Christianin kävelemään todellista kärsimysten tietä omaa ristiään kantaen, mutta loppuratkaisu on kaiken kerrotun jälkeen täysin epäuskottava. Toki täytyy muistaa, että tämä on Holgerin tarina ja tässä tuleekin sen helppous, loppu on Holgerin keksintöä. Ilman turhakkeena toimivaa kehyskertomusta juoni olisi voinut olla vetävämpi ja dekkaristeilla riittää paukkuja keksiä rikostarinalle flopin sijasta kunnollinen loppu, mutta näistä huolimatta ihan luettava välipala.

Jälkisanat:

Tämä kirjailijakaksikko on myös pseudonyymin A. J. Kazinski takana. Itselleni tiedoksi ihan siltä varalta, että Kazinskia aletaan suomentamaan.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia. Anna Ekberg on pseudonyymi, jonka takana ovat tanskalaiset bestseller-dekkaristit Anders Rønnow Klarlund ja Jacob Weinreich.

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Maksun aika

Archer, Jeffrey (2018): Maksun aika. Suom. Susanna Tuomi-Giddings. Sitruuna. E-kirja, vastaa painettuna 431 s.

Maksun aika on Jeffrey Archerin seitsenosaisen Clifton-kronikan neljäs osa. Tähän asti on suomennettu:

1.     Vain aika näyttää
2.     Isän synnit
4.     Maksun aika
5.     Miekkaa vahvempi

”Harryn ja Emman poika Sebastian on joutunut auto-onnettomuuteen, ja he kiiruhtavat sairaalaan epätietoisina siitä, onko Sebastian elossa vai ei. Heidän adoptiotyttärellään Jessicalla puolestaan on kaikki syyt olla onnellinen. Hän on taidemaailman kirkkain tähti, löytänyt elämänsä rakkauden ja aikeissa avioitua. Nuorten onni saa käänteen, kun Cliftonien vanha vihollinen, lady Virginia Fenwick, ampuu myrkkynuolensa häävalmistelujen keskelle.

Barringtonin varustamo on yrityksen historian suurimman haasteen edessä, kun risteilyalus Buckinghamin rakennusvaiheita seuraa epäonni toisensa perään. Voiko kyse olla sabotaasista? Pedro Martinez ja hänen sätkynukkensa Alex Fisher ovat epäiltyjen listalla, myös IRA:n osuutta asioiden kulkuun epäillään. Samaan aikaan varustamon hallitukseen valitaan Cedric Hardcastle, mies jota kukaan ei tunne. Mikä hänen osuutensa on tapahtumien kulussa?

Kansainvälisen bestseller-kirjailijan lumoava tarina Cliftonin ja Barringtonin sukujen kohtalosta jatkuu tässä sarjan neljännessä osassa.”

Maksun aika sijoittuu vuosiin 1957 – 1964, eivätkä Cliftonit edelleenkään voi nukkua öitään rauhassa. Sebastian toipuu kyllä auto-onnettomuudesta ennalleen, mutta sisarensa Jessica puolestaan kokee murskaavan menetyksen. Harry ei voi muuta kuin ruoskia itseään tapahtumien saamasta käänteestä, mutta aikaa ei voi kääntää taaksepäin, eikä lady Virginia Fenwickin sanoja ottaa takaisin. Cliftonit eivät kuitenkaan voi jäädä toimettomiksi, koska Barringtonien varustamo on tienristeyksessä. Yhtiön hallituksen on äänestettävä, rakennetaanko loistoristeilijä vai keskitytäänkö ydinliiketoimintaan, eli rahtilaivoihin.

Hallituksen puheenjohtajan ehdotus loistoristeilijän rakentamisesta voittaa täpärästi äänestyksen ja alus, MV Buckingham, tilataan Pohjois-Irlantilaiselta telakalta. Aluksen valmistuminen kuitenkin viivästyy huomattavasti monenlaisten merkillisten takaiskujen takia ja Barringtonin Shipping Linen johdossa tapahtuu muutoksia, joilla pyritään varmistamaan maineikkaan yhtiön toiminnan jatkuminen. Cliftonien verta janoava Don Pedro Martinez kiristeleekin hampaitaan ja punoo yhä mutkikkaampia juonia yhtiön kukistamiseksi. Rahojen ja keinojen loppuessa Don Pedro on jo täysin valmis uhraamaan itsensä upottaakseen Cliftonit ja Barringtonit.

Maksun aika on mielestäni paras tähän mennessä ilmestyneistä osista. Aiemmat osat ovat olleet lähes tauotonta hyökkäystä ja torjuntaa, mutta tässä osassa dramaattisten ja jännittävien käänteiden välillä saa vetää henkeä. Tarina sisältääkin sopivassa suhteessa tiettyä ennakoitavuutta ja yllätyksiä, joten tapahtumia ehtii myös myötäelää. Erityisesti pidin kuitenkin siitä miten uudet sivuhenkilöt punotaan juoneen mukaan, joten tarina uudistuu, eikä se jää pelkäksi nelinpeliotteluksi Clifton-Barrington vastaan Martinez-Fenwick. Tuttuun tapaan Archer päättää kirjan cliffhangeriin, mutta onneksi viidennen osan ilmestymistä ei tarvitse enää pitkään odotella ja silloin selviää, saako Don Pedro Martinez annettua kuoliniskun.

Jälkisanat:

Tässä osassa on useampia viittauksia Harry Cliftonin kirjojen päähenkilöön William Warwickiin, jota ei suinkaan tulla hautamaan Clifton-kronikan viimeisen osan myötä. Ylikonstaapeli Warwick on päähenkilö Jeffrey Archerin uudessa kirjasarjassa, jonka ensimmäinen osa Nothing Ventured on suunniteltu julkaistavaksi tämän vuoden syyskuussa.