Koonti luetuista kirjoista

lauantai 18. toukokuuta 2019

Yllämme kaartuva taivas

Siro, Juha (2019): Yllämme kaartuva taivas. Like. E-kirja, vastaa painettuna 321 s.

”Millaiseksi ihminen kasvaa pahan keskellä? 1930-luvun Berliinissä poika varttuu mieheksi samalla kun fasismi nousee Saksassa. Ilmastonmuutoksen runtelemassa tulevaisuudessa kolme miestä etsii turvapaikkaa aavikolla. Lopulta kysymys on rakkauden mahdottomuudesta ja mahdollisuudesta. Menneen ja tulevan väliin jää lukija.”

Esittelytekstin kirjoittaminen ei varmastikaan ole helppoa, mutta nyt teksti ei mielestäni antanut minkäänlaista kuvaa lukemastani. Ei sillä, että olisin pettynyt koska otin kirjan luettavaksi HS:n arvostelun perusteella, jossa Vesa Rantama vertaa romaania amerikkalaisen nykykirjailijan Cormac McCarthyn kirjoittamaan länneneepokseen Veren ääriin. McCarthy ei ole minulle aiemmin tuttu, mutta Suomalaisen kirjakaupan sokkotreffi-kassissa oli hänen kirjoittaman Rajaseutu-trilogian viimeinen osa Tasangon kaupungit ja ajattelin saada ennakkokäsityksen kirjailijan tyylistä lukemalla tämän Juha Siron romaanin.

Yllämme kaartuva taivas keskittyy berliiniläiseen poikaan, joka kasvaa samaa tahtia kansallissosialismin nousun kanssa. Taiteellisesti lahjakas poika on heiveröinen ja sisäänpäin kääntynyt, mutta yrittää täyttää vallitsevan ihanteen, koska vaihtoehto on julmempi. Toisen maailmansodan aikana poika pääsee sotaa taltioivaan kuvausryhmään, mutta ampumiselta hänkään ei voi välttyä. Lähitulevaisuudessa toimittaja Aviel puolestaan pyrkii tapaamaan sisällissodan toista osapuolta, mutta aavikolla Aviel joutuu nopeasti punnitsemaan oman tilanteensa ja tekemään päätöksen, jolla on peruuttamattomat seuraukset. Molempien miesten tilanne voidaan kiteyttää pojan isän lausumaan lauseeseen: ”Paha ei ole itsestä kiinni. Joskus siihen on pakko taipua, eikä siinä vastustelut auta. Paha on tunnettava pohjia myöten, että siitä saattaisi päästä eroon. Voit olla varma, että minä olen joutunut senkin katsomaan. Eikä siinä  minun mielipidettäni kyselty.”

Ilmestyskirjan lainauksella alkava tarina kulkee kahdessa aikatasossa, pääosin 1930-luvun Saksassa ja sitten vuoden 2026 tulevaisuudessa jossain päin Lähi-Itää. Väliin jää noin 100 vuotta ja kirjailijan tarkoitus on ilmeisesti saksalaisen pojan ja israelilaisen Avielin välisillä analogioilla osoittaa, ettei ihminen eikä ihmiskunta ole juurikaan muuttunut. En kiellä sitä etteikö tarina olisi vaikuttava, etenkin kuvaus natsi-Saksasta hieman ulkopuolisen pojan silmin on hienosti kirjoitettu ja juutalaisen Avielin asettaminen vastaavaan tilanteeseen mihin saksalaiset rivisotamiehet ovat aikoinaan joutuneet, herättää ajatuksia etenkin ihmisen sisäsyntyisestä selviytymisvaistosta. Kirjailija ei missään vaiheessa myöskään sorru mahtipontisuuteen, mutta itse en koe tällaista raamatullisen filosofista romaania mitenkään miellyttävän rentouttavana luettavana.

Jälkisanat:

Tämän romaanin perusteella täytyy todeta, että McCarthyn Rajaseutu-trilogian lukemisesta tulee haastavaa ja minulta vaaditaan suunnatonta kestävyyttä. Joku saattaa tuumia, että miksi ihmeessä kiduttaa itseään ja itsekin jätän suosiolla etenkin viihdekirjoja kesken, mutta toisaalta on sitten kirjoja joiden uskon kuitenkin antavan jotain, vaikka lukeminen tuntuu tuskastuttavalta. Rajaseutu-trilogialla yritän taas kerran löytää amerikkalaisten nykykirjailijoiden hienouden, joten tartun härkää sarvista enkä luovuta, ennen kuin kaikki 1212 sivua on kahlattu.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema.

Ei kommentteja: