Koonti luetuista kirjoista

maanantai 24. kesäkuuta 2019

Ruusun nimi

Eco, Umberto (2015): Ruusun nimi. Suom. Aira Buffa. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 733 s.

”Marraskuussa 1327 englantilainen fransiskaanimunkki William Baskerville saapuu Italiaan järjestämään sovintoa paavin lähettiläiden ja kerettiläismunkkien välille. Mutta ennen kuin neuvottelut pääsevät vauhtiin, luostarissa alkaa tapahtua karmeuksia: aina aamun valjetessa löytyy munkin ruumis. William Baskerville, paavin entinen inkvisiittori, heittäytyy salapoliisin vaistoin selvittämään murhien sarjaa nuoren apulaisensa Adsonin avulla. Yhdessä he keräävät johtolankoja, etsivät hämäriä merkkejä ja tutkivat salaisia käsikirjoituksia. Seitsemäntenä päivänä Baskerville löytää murhaajan, mutta liian myöhään. Helvetin voimat pääsevät valloilleen luostarissa kuin ilmestyskirjan ennustusta seuraten.”

Romaanin juoni on hyvin yksinkertainen, eli fransiskaanimunkki William Baskerville on keisarin käskystä lähetetty järjestämään ensimmäistä sovittelevaa kokousta keisarillista teologiaa kannattavien fransiskaanien ja paavin edustuston välillä. Baskerville on löytänyt tapaamispaikaksi sopivan luostarin, mutta Williamin saavuttua paikalle yhdessä apulaisensa Adsonin kanssa, luostarissa tapahtuu epäilyttävä kuolemantapaus. Luostarin apotti on huolissaan kokouksen vaarantumisesta ja pyytää Williamin selvittämään, oliko miniatyyrimaalari Adelmo Otrantolaisen kuolema varmasti itseaiheutettu. William toteaa kuoleman murhaksi ja siitä alkaa murhien sarja, joiden selvittämistä Williamkin alkaa pitää mahdottomana.

Itse tarina ei sitten olekaan niin yksinkertainen ja romaani pitää asettaa oikeaan kontekstiin. Vuoden 1300 tienoilla läntisen kristikunnan hallitsijana toimivan paavin valtaa alettiin kyseenalaistamaan arvostelemalla kirkkoa ja William Baskervillekin oli joutunut tekemään varovaisia tunnusteluja, ennen kuin löytyi tuon ajan huippukokoukselle sopiva tapaamispaikka. Kaikki Williamin käymät keskustelut kiertyvätkin kirkon kirjoitusten ja opetusten tulkintaan sekä siihen, mitä tai ketä kukakin pitää kerettiläisenä. Perimmäinen kysymys kaikessa on, että kenellä on valta niin pienessä kuin suuremassakin mittakaavassa.

Pitkien teologisten keskusteluiden ja väittelyiden takia kirja on jokseenkin hidastempoinen, mutta en kokenut tarinaa raskaslukuisena. Tämä tosin johtuu varmastikin siitä, että olen lukenut kirjan jo kertaalleen, joten tiesin mitä odottaa ja minkälaisesta näkökulmasta lähestyä sitä. Jännärin sijasta romaani tulee minusta lukea historiallisena kuvauksena kirkon sisäisistä ristiriidoista sekä valtataisteluista ja murhajuoni on vain lisänä tuomassa jonkinlaisia hengähdystaukoja muutoin niin painavaan tekstiin. Ruusun nimi olisikin minun vahva ehdokkaani autiolle saarelle, koska kirjassa riittäisi pohdittavaa ja analysoitavaa useammallekin lukukerralle.

Jälkisanat:

Umberto Eco ei ollut dekkaristi, vaan hän teki uransa Bolognan yliopiston humanististen tieteiden korkeakoulun johtajana ja semiotiikan professorin viranhaltijana. Jo akateemisen uransa alkuvaiheessa Eco oli kiinnostunut keskiaikaisesta skolastiikasta ja hänen väitöskirjansa käsitteli Tuomas Akvinolaisen estetiikan ongelmia.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen. Ruusun nimi on minusta yksi maailmankirjallisuuden klassikoista.

Ei kommentteja: