Koonti luetuista kirjoista

keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Enkelipeli

Ruiz Zafón, Carlos (2009): Enkelipeli. Suom. Tarja Härkönen & Anu Partanen. Otava. 607 s.

Saaga Unohdettujen kirjojen hautausmaasta sisältää seuraavat kirjat:

2. Enkelipeli
3. Taivasten vanki
4. Henkien labyrintti

”Sinettilakan vaakunassa on enkeli siivet levällään, ja kuoressa David Martínin nimi. Salaperäinen pariisilaiskustantaja Andreas Corelli lupaa tehdä nuoresta kirjailijasta rikkaan ja kuolemattoman. Onnettomat olosuhteet ja epätoivoinen rakkaus saavat Davidin hyväksymään Corellin tarjouksen. Hinta on kovin mahdollinen. David johdatetaan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, joka kuiskii hänelle salaisuuksiaan. Myös lukija on vietelty.

Lumoava kirjallinen mysteeri, ylistyslaulu Barcelonalle, rakkaustarina ja kauhukertomus - tätä kaikkea on Enkelipeli, Tuulen varjo -romaanin paha sisarpuoli.”

Nuori David Martín työskentelee Teollisuuden ääni -nimisessä sanomalehdessä ja kirjoittaa suosittua jatkokertomusta nimeltä Barcelonan mysteerit. Davidin menestys kuitenkin aiheuttaa toimituksessa toraa, joten toimituspäälliköllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin antaa Davidille potkut. Davidin ystävä ja suojelija don Pedro Vidal vinkkaa Davidille kustantamosta, joka mielellään antaisi jo mainetta niittäneelle kynäniekalle mahdollisuuden. Sopimus on Davidille epäedullinen, mutta David tarttuu tarjoukseen, koska saamillaan palkkioilla hänellä on mahdollisuus vuokrata vuosikaudet tyhjillään ollut tornihuvila. Kirjoittamisen ohella David uppoutuu tutkimaan huvilan ja sen omistajan historiaa, mutta kohtalo johdattaakin Davidin ansaan.

Enkelipeli on ilmestynyt Tuulen varjon jälkeen, mutta ajallisesti on sen edeltäjä ja sijoittuu pääosin 1920-luvulle. Tässäkin romaanissa on hyvää onnistunut kerroksellinen juonenkuljetus, mutta juoni mukailee pitkälti Tuulen varjoa niin päähenkilöiden, kuin heidän elämänkulkujensakin osalta. Mukana on kaikki samat elementit aina päähenkilöiden kiinnostuksen kohteista lähtien, joten tarinassa ei ole enää yllätyksellisyyttä eikä salaperäisyyttä. Pelkät henkilövaihdokset eivät riitä tenhon luomiseen ja mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin miettimään, että tässä täytyy olla jokin kompa, jota en nyt vain hoksaa. Mitään muuta selitystä en keksi tälle samankaltaisuudelle ja loppua kohden tämä alkoi vain enenevässä määrin ärsyttämään. Luulen, että Taivasten vankikaan ei avaa tätä mysteeriä yhtään enempää, vaan kaikki saa selityksensä vasta saagan viimeisessä osassa.

Jälkisanat:

Jälkiviisaana voin todeta, että ennen kirjaan tarttumista minun olisi pitänyt lukea Jyväskylän yliopistossa vuonna 2015 julkaistu gradu ”Intertekstuaalisuus ja sen funktiot Carlos Ruiz Zafónin teoksessa El juego del ángel – Enkelipeli”. Gradu olisi voinut vähän selittää tätä tarinaa ja sen mahdollisesti sisältämää jippoa.

Ei kommentteja: