keskiviikko 28. elokuuta 2019

Petät vain kerran

Coben, Harlan (2017): Petät vain kerran. Suom. Salla-Maria Mölsä. Minerva. E-kirja, vastaa painettuna 389 s.

”Vakavista sotatraumoista kärsivä erikoisjoukkojen pilotti Maya Burkett jää yksin kaksivuotiaan Lily-tyttärensä kanssa, kun hänen aviomiehensä Joe murhataan raa’asti hänen silmiensä edessä. Painajaisten riivaama Maya ei enää tunne voivansa luottaa kehenkään. Etenkään, kun kyse on Lilyn turvallisuudesta. Kotiin kätketty valvontakamera tuntuu hyvältä ratkaisulta. Eräänä päivänä valvontakameran tallennetta katsoessaan Maya näkee jotain mahdotonta: tyttären seurassa ei olekaan lastenhoitaja vaan Lilyn isä Joe. Voiko Maya luottaa enää edes omiin silmiinsä? Näkikö hän todella miehensä kuolevan? Löytääkseen vastauksen Mayan on ensin selvitettävä syvälle haudatut perhesalaisuudet ja tehtävä rauha oman menneisyytensä demonien kanssa. Vasta sitten hän voi kohdata totuuden aviomiehestään - ja itsestään.

Petät vain kerran on trilleri, joka yllättää lukijan kerta toisensa jälkeen. Aina kun arvoitus näyttää olevan ratkeamaisillaan, uusi juonenkäänne heittää kuvion uusiksi. Coben pitää lukijan tiukasti otteessaan viimeiselle sivulle saakka. Romaanista on tekeillä elokuva, jonka Julia Roberts tuottaa ja jonka pääosaa hän itse näyttelee.”

Maya Burkettin aviomies Joe ammutaan Mayan silmien edessä ja Maya jää kaksin heidän pienen tyttärensä kanssa. Puolison väkivaltainen kuolema on jo yksin traumaattinen kokemus, mutta Maya ei voi olla huolehtimatta, mikä ässä CoreyTheWhistle-nimistä ilmiantosivustoa ylläpitävällä Corey Rudzinskilla on vielä hihassaan. Rudzinskin tekemän paljastuksen vuoksi armeijassa työskennellyt Maya joutui eroamaan palveluksesta, mutta sivustolla julkaistusta videosta puuttui raskauttavin osuus, eikä Rudzinski pimittänyt tietoa varmastikaan pelkkää hyvyyttään. Vihamiehestä tulee kuitenkin paras liittolainen, kun Maya alkaa selvittämään miehensä suvun salaisuuksia.

Petät vain kerran on enemminkin psykologinen jännäri, jossa päähenkilö Maya Burkett on samaan aikaan poliisin epäiltynä mahdollisena tekijänä, mutta myös traagisten tapahtumien uhri. Tämän kaksinaisuuden ympärille Harlan Coben on punonut ovelan juonen, joka harhauttaa lukijan useampaan otteeseen ja lopuksi aidosti yllättää, mutta hyvästä eteenpäin vievästä juonesta huolimatta lukukokemus jäi laimeaksi. Olisin kaivannut vähintään yhtä särmikkäämpää henkilöä tai jotakin, joka olisi luonut voimakkaampaa jännitettä, vaikka tässä on kyllä yritetty viritellä henkilöiden välille jonkinlaista kitkaa. Latteiden henkilöiden takia tunne jää kuitenkin uupumaan, mutta pisteet juonesta ja verettömyydestä.

Jälkisanat:

Kustantajan sivuilta kopioitua: ”Amerikkalainen Harlan Coben on yksi maailman menestyneimmistä trillerikirjailijoista. Hänen kirjojaan on käännetty 43 kielelle, ja niitä myyty yli 75 miljoonaa kappaletta. Hänen viisi viimeistä romaaniaan ovat kaikki olleet New York Timesin bestseller-lista ykkösiä.” Tämän perusteella on syytä lukea toinenkin Cobenin jännäri, mutta en usko ryhtyväni fanittamaan Harlania.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 28. Kirjan kannessa on kuu.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Kun sanat eivät riitä

Santopolo, Jill (2019): Kun sanat eivät riitä. Suom. Inka Parpola. Otava. E-kirja, vastaa painettuna 365 s.

”Nina on aina tiennyt, kuka hänen pitäisi olla. Mutta kuka hän todella on? Sydämeenkäyvä romanttinen romaani surusta, rakkaudesta ja itsensä löytämisestä.

Nina on kunnon tytär ja hyvä tyttöystävä. Hänen isänsä on opettanut, että perhe, maine ja perintö ovat tärkeintä elämässä. Samoin ajattelee myös Ninan ihana, huomaavainen ja rehellinen poikaystävä Tim. Kun Ninan isä kuolee, hän jättää jälkeensä salaisuuden.

Kun Ninan koko todellisuus näyttää romahtavan, hän alkaa nähdä elämänsä miehet - isän, poikaystävän ja komean pomonsa Rafaelin - uudessa valossa. Pian hän löytää itsensä tienristeyksestä: yhdessä suunnassa on tuttu maailma, jota hän rakastaa, toisessa intohimo, joka voi kääntää hänen koko elämänsä nurin.”

Maineikkaan hotelli-imperiumin perijättäreksi syntyminen ei takaa onnea eritoten siinä tapauksessa, kun perijättären omat mielenkiinnon kohteet ovat aivan muualla kuin yritysmaailmassa. Nina Gregory on kiinnostunut politiikasta, mutta syvään iskostettu velvollisuudentunto perhettä ja perheyritystä kohtaan peittoaa omat halut ja Nina työskentelee pormestarikampanjassa toivoen salaa, että hän ehtisi vakiinnuttaa asemansa politiikassa ennen yrityksen johtoon astumista. Ninan isän, Joseph Gregoryn, sairastuttua parantumattomasti Nina päätyy tekemään valintoja, joiden tietää ilahduttavan suuresti isäänsä, mutta isän salaisuuden paljastuttua Nina alkaa elämään itsensä näköistä elämää ja löytää rohkeuden seurata sydämensä ääntä.

Jos kuvailisin romaania vain yhdellä lauseella, niin toteaisin Jill Santopolon kirjoittaneen voimakirjan kaikille Paris Hiltoneille. Kirjan teemana on nuoren aikuisen rohkaistuminen olemaan oma itsensä, mutta kliseinen ja pikkusievä tarina on pinnallinen, henkilöt kovin yksiulotteisia ja tapahtumat harmillisen ennalta arvattavia. Ihmettelen, ettei kirjoittamista opiskellut ja kirjoittamista opettava ole pystynyt välittämään minkäänlaisia tunteita eikä saamaan tarinaan syvyyttä, mutta ehkä tässä näkyy vahvana hänen kokemuksensa lasten- ja nuortenkirjojen kirjoittajana. Sanat eivät todellakaan riitä, vaan aikuisille suunnatuissa kirjoissa pitäisi olla myös jonkinlaista kekseliäisyyttä, koskettavuutta tai ajatuksia herättävää. Tässä ei ole mitään, kertakaikkisen yhtään mitään.

Jälkisanat:

Kun sanat eivät riitä on Jill Santopolon toinen aikuistenromaani. Viime vuonna suomeksi julkaistu Valo jonka kadotimme on ensimmäinen ja internetistä selviää, ettei ensimmäinenkään romaani hukkunut kehuihin, joten jatkossa ohitan kirjailijan kirjat.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 6. Rakkausromaani.

tiistai 20. elokuuta 2019

Ihan pähkinöinä

Kanto, Anneli (2018): Ihan pähkinöinä. Karisto. E-kirja, vastaa painettuna 235 s.

”Lapsuudenkoti tarvitsee Mirjamia juuri sanalla hetkellä, kun työpaikalla myllertää. Ei auta muu kuin ostaa junalippu Seinäjoelle, vaikka pääkaupunkiin jää nuori, sileärintainen poikaystäväkin. Pohjanmaalla odottavat äiti - mumma - alaikäinen siskontyttö Usva ja Usvan eläinkatras sekä Salim. Varsin pian käy ilmi, että Salim kuuluu lähes kalustoon ja että Mirjami on kiikissä sen jälkeen, kun vastaanottokeskuksen touhukkaat, lauleskelevat mammat lakkaavat huoltamasta mummaa. Maalaiselämä on stressaavaa: pitää tehdä kalasoppaa ja makaronilaatikkoa, suihkuttaa äitiä, kuskata Usvaa hammaslääkäriin, tilata nuohooja ja likakaivontyhjentäjä. Mutta mikään ei vedä vertoja sille riesalle mikä seuraa, kun Usvan Barbara-kuttu tulee kipeäksi ja on kiikutettava eläinlääkärille.”

Keski-ikäinen Mirjami työskentelee asiakassuhdepäällikkönä viestintätoimisto Armossa ja elää trendikästä elämää, joka on rakennettu yhden kortin, työpaikan, varaan. On hulppea työsuhdeasunto ja -auto, palkalla puolestaan voi tarjota pientä kivaa luksusta niin itselle kuin nuorelle miesystävällekin. Geelin & Galjun ilmoittaessa Armon olevan uusien, globaalien mahdollisuuksien edessä ja kurssia on tarkistettava, Mirjami aavistelee pahaa. Aavistukset käyvät toteen ja kun sisarentytär ilmoittaa akuutista kriisistä kotipuolessa, Mirjami lähtee Seinäjoelle. Mirjami toiveikkaasti kuvittelee vain käväisevänsä hoitamassa asiat kuntoon mutta huomaa, etteivät ne olekaan pelkällä tahdolla tai rahalla ratkaistavissa.

Kaipasin jotakin kevyttä luettavaa, mutta olen lukenut niin monia muka-hauskoiksi osoittautuneita, että suhtauduin romaaniin jo nimensä perusteella aikamoisella varauksella. Olikin iloinen yllätys huomata, että kirjan huumori upposi minuun ja vaikka en nyt herennyt nauramaan ääneen, niin kivaa minulla kirjan parissa oli. Riemastuttava tarina etenee sujuvasti, kieli on mukavan kepeää ja dialogi sukkelaa puhumattakaan päähenkilöistä: keski-ikäinen trendisetteri Helsingistä, pääkaupungin kotkotuksista mitään tietämättömät iäkäs äiti ja teini-ikäinen sisarentytär sekä hyväsydäminen maahanmuuttaja Irakista. 

Henkilöt eivät kuitenkaan ole kliseisiä, eikä kirjailija käytä ikään tai taustaan liitettyjä stereotypioita, vaan erilaiset ajatusmaailmat vain johtavat herkullisiin tilanteisiin. Muihin lukemiini tässä onkin se ero, että henkilöitä tai tapahtumia ei ole vedetty niin sanotusti överiksi, vaan tarinassa säilyy kautta linjan tasapaino. Toivottavasti kirjailijalla oli kirjoittaessa yhtä hauskaa kuin minulla lukiessa ja olenkin yllättynyt siitä, miten kirjailija taitaa niin aiheiltaan vakavammat romaanit, kuin tällaisen kepeämmänkin revittelyn.

Jälkisanat:

Anneli Kanto on kirjailija, näytelmäkirjailija ja käsikirjoittaja. Wikipediasta voi yhdellä silmäyksellä tutustua hänen laajaan tuotantoonsa ja lista on vaikuttava.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 19. Et pidä kirjan nimestä ja korvaa kohdassa olleen Kaj Korkea-ahon kirjoittaman Pahan kirjan. Ajatuksenani on julkaista haasteeseen lukemani kirjat haasteen FB-ryhmässä ja siinä julkaisussa nostaa esille kirjoja, jotka yllättivät ja joista erityisesti pidin.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Meren aaveet

Bakkeid, Heine (2019): Meren Aaveet. Suom. Jonna Joskitt-Pöyry. Into. E-kirja, vastaa painettuna 335 s.

”Hurjat talvimyrskyt tekevät tuloaan, kun Thorkild Aske vapautuu vankilasta. Kärsittyään kolmen vuoden rangaistuksen taposta hän on kollegoidensa silmissä alinta mahdollista kastia: pahan puolelle päätynyt poliisi.

Syyllisyyden riivaamana ja mieleltään järkkyneenä Thorkild Aske ottaa vastaan erikoisen tehtävän ja lähtee Pohjois-Norjan perukoille etsimään kadonneeksi ilmoitettua nuorta rikasta miestä, Rasmus Moritzenia. Rauhalliseen elämään tottuneet paikalliset viranomaiset kuittaavat katoamistapauksen arvellen, että mies on hukkunut sukellusretkellä. Thorkildin palkannut Rasmuksen äiti sen sijaan ei aio luovuttaa ennen kuin pojan ruumis on löytynyt.

Haparoivat tutkimukset johtavat tuulten piiskaamalle saarelle ja vanhalle majakalle, joka kätkee arvaamattoman monta salaisuutta. Lopulta vimmaiset aallot tuovat rantaan ruumiin - mutta se ei suinkaan ole Rasmuksen.

Pohjoisen karuihin maisemiin sijoittuva, tiheätunnelmainen Meren aaveet pitää lukijan tiukasti otteessaan ja sukeltaa suoraan ihmismielen syvyyksiin.”

Joskus voi kohdata ihmisen, joka sumentaa kaiken arvostelukyvyn ja näin kävi Thorkild Askelle, joka maksoi lyhyestä ihastuksestaan kovan hinnan. Kolmen vuoden kakun istuttuaan Aske vapautuu vankilasta ja lähes heti hänen psykiatrinsa Ulf Solstad pyytää palvelusta potilaansa ja ystävänsä puolesta. Anniken Moritzenin pojan Rasmuksen uskotaan hukkuneen sukellusretkellä viikkoa aiemmin ja kun paikallispoliisi on vain jäänyt odottelemaan ruumiin nousemista pintaan, Solstad pyytää entisen poliisin, Asken, apua. Itsetuhoinen ja näköalaton Thorkild Aske ottaa tehtävän vastaan ja matkustaa Pohjois-Norjaan, mutta rutiininomaisena etsintätehtävänä alkanut matka muuttuu nopeasti rikostutkimukseksi.

Tarinassa oli kyllä imua, mutta imu perustuu täysin aivovammasta kärsivään Thorkild Askeen. Vamma, mutta etenkin vahva lääkitys tekee Askesta arvaamattoman ja epäluotettavan, joten hän erikoisella käytöksellään peittää perin tylsän ja tavanomaisen rikosjuonen. Pidin kyllä Askesta ja erityisesti hänen itseironiastaan, mutta hieman erilaisen päähenkilön aiheuttama uutuudenviehätys ei kanna kovin montaa sarjan osaa, vaan rikosjuonessakin pitäisi olla jonkinlaista kekseliäisyyttä. En tyrmää tätä jännäriä, mutta seuraava osa näyttää pääseekö Thorkild Aske -sarja minun lukulistalleni.

Jälkisanat:

Meren aaveet on Bakkeidin debyytti dekkarikirjailijana, mutta aiemmin hän on kirjoittanut nuorten kirjoja ja hänen tuotantoaan on julkaistu 15 maassa.

tiistai 13. elokuuta 2019

Ihmisyyden vuoksi

Lipponen, Päivi (2018): Ihmisyyden vuoksi. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 424 s.

”Päivi Lipposen romaani vie lukijan Euroopan suurten murrosten, aatteiden ylivallan ja maailmanpalon vuosiin 1917-1945. Romaani käsittelee äärimmäistä aihetta: hiljaista sopeutumista vähittäiseen kehitykseen, joka johtaa lopulta rikoksiin ihmiskuntaa vastaan.

Ihmisyyden vuoksi -romaanin Timo toimii punajohtajana Helsingin repeytyessä kahtia kansalaissodan taisteluissa. Myöhemmin hän siirtyy Neuvostoliittoon rakentamaan kommunismia. Tytär Aila päätyy 1930-luvulla Berliiniin asumaan juutalaisperheessä, joka joutuu vaihe vaiheelta ahtaammalle - ja lopulta siirretyksi Varsovaan ghettoon - natsivallan säätäessä uusia lakeja. Perheen tytärtä kuitenkin ihailee Hitler-jugendissa kasvanut Hans, joka järjestää rakkaalleen ruokaa siitä huolimatta, että juutalaisten auttamisesta on säädetty kuolemanrangaistus. Romaani on faktafiktiota; sen tapahtumat, ihmiskohtalot ja suuri osa repliikeistä viittaavat dokumentoituihin aineistoihin, joista on teoksessa kattava lähdeluettelo.”

Päivi Lipposen hieno romaani sijoittuu Euroopan murrosvuosiin 1917 – 1945. Tarina alkaa Helsingistä ja vannoutuneesta bolsevikista Timo Makkosesta, joka kansalaissodan sytyttyä toimii punakaartin johtotehtävissä. Valkoisten voitettua Timo pakenee Neuvosto-Venäjälle jättäen Helsinkiin Alma-vaimon ja pienen Aila-tyttären. Alman on selvittävä miten taitaa, mutta Timo sen sijaan on päässyt omaan paratiisiinsa ja perustanut uuden perheen huomatakseen myöhemmin, että sosialististen periaatteiden iskostaminen kansaan ei tapahdu ilman julmuutta.

Toinen merkittävä jakso alkaa 1930-luvulta, jolloin Timon Aila-tytär on lähtenyt Berliiniin opiskelemaan saksan kieltä ja asuu juutalaisessa Sternin perheessä. Talonmiehen poika Hans Müller on ihastunut perheen Judith-tyttäreen ja Ailakin saa kosijan Franz von Grafenista, mutta kansallissosialistien nousu ja saksalaisen diplomaatin Ernst von Rathin murha Pariisissa muuttaa peruuttamattomasti kaikkien neljän nuoren tulevaisuuden suunnitelmat. Räjähdysherkkä tilanne eskaloituu Berliinissä mellakoiksi ja lopullisesti nuoret erottaa toisistaan toinen maailmansota, jossa Judith juutalaisena luokitellaan elinkelvottomaksi elämäksi, eikä Ailaakaan pidetä puhdasrotuisena arjalaisena.

Alun prologi on lyhyttä silppua ja ehdin jo säikähtää, että miten lukijana voi pysyä ollenkaan tarinassa mukana, mutta prologin jälkeen kirjailija on hienosti nivonut yhteen niin henkilöt kuin tapahtumat Helsingissä, Moskovassa, Berliinissä ja Leningradissa. Erityisesti pidin siitä, miten samaan ajanjaksoon sijoittuvia tapahtumia kuvataan eri puolilla Eurooppaa elävien päähenkilöiden näkökulmasta. Samanaikaisuus auttoi paremmin hahmottamaan mitä Euroopassa tapahtui, miten Hitler ja Stalin saivat tahoillaan kaapattua vallan ja miten autoritäärisessä, ideologiaan perustuvassa diktatuurissa eläminen vaikutti yksittäisen ihmisen elämään ja valinnanmahdollisuuksiin. Sujuvasti kirjoitettu ja etenevä romaani on minusta ajankohtainen teos, jonka esille tuomassa kansankiihotuksessa voi nähdä yhtäläisyyksiä myös tähän päivään. Kyllä, pidin kovasti ja lukisin mielelläni Päivi Lipposelta lisääkin, joten toivottavasti hän jatkaa kirjoittamisen parissa.

Jälkisanat:

Lukemastani haastattelusta selviää, että Päivi Lipposen unelmana oli kirjoittaa romaani, jossa olisi iso tarina ja aihe konkretisoitui, kun hän näki Minskissä museon seinällä dramaattisen luvun: 60 miljoonaa ihmistä kuoli toisessa maailmansodassa. Siltä varalta, että Päivi Lipponen on tyystin vieras nimi niin kerrottakoon, että hän on filosofian tohtori, historianopettaja, kansanedustaja 2007-2015 ja kunnanvaltuutettu 1996-2015.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.