Koonti luetuista kirjoista

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Salaisuuksien galleria

Bertényi, Patricia G. (2019): Salaisuuksien galleria. Tammi. 331 s.

”Gallerian seinällä on valtava maalaus. Se huutaa apua. Arvoituksellinen jännitysromaani uudelta kotimaiselta tekijältä.

FBI:n entisellä erikoisasiantuntijalla taidehistorioitsija Jackie Saratogalla on erikoiskyky: hän kuulee taulut, niiden puheen, laulun, naurun. Mutta kun Jackie eräänä päivänä astuu sisään gallerian ovesta, hänen korviinsa kantautuu jotain sellaista mitä hän ei ole koskaan aiemmin kuullut: seinällä roikkuva valtava maalaus valittaa ja kirkuu, huutaa apua.

Pian paljastuu, että taulun maalannut Rodolfo on kuollut vuosia sitten hämärissä olosuhteissa ja että hänen mesenaattinsa epäillään sotkeutuneen murhaan. Poliisi ei ole koskaan onnistunut selvittämään tapausta, mutta Jackien avulla murhaaja voidaan kenties vihdoin saada kiinni.”

Taidekeräilijä Catherina Waughan ostaa huutokaupasta 5,7 miljoonalla taulun nimeltä Sininen rapsodia, jonka on maalannut 30 vuotta aiemmin auto-onnettomuudessa menehtynyt Rodolfo. Nimekkään ja kiistellyn taiteilijan kuolemasta syytettiin hänen mesenaattiaan, galleristi Thomas Stattonia, joka suojattinsa kuoleman jälkeen lisäsi vettä huhumyllyyn myymällä kaikki omistamansa Rodolfot. Nyt useampi vuosikymmen myöhemmin Statton yrittää hankkia taulut takaisin, mutta Waughanin lisäksi jokaisessa tilaisuudessa on taidetoimittaja Paul Williams, joka edelleen syyttää Thomasta murhaajaksi. Thomas Statton pyytää veljentytärtään, asianajaja Roberta Spenceriä puhdistamaan nimensä, mutta Roberta tarvitsee avukseen tutkija Jackie (Jacqueline) Saratogan, joka kuulee maalausten puhuvan, toisinaan jopa huutavan.

Romaani sijoittuu San Franciscoon, mutta jokin muu tapahtumapaikka kuin Yhdysvallat olisi aivan liian pieni Bertényin tarinalle. Päähenkilö Jackie Saratogalle puolestaan löytyy esikuva kirjailijan veljestä, joka synesteetikkona näkee musiikin väreinä ja muotoina, kun taas Jackie täysin värisokeana kuulee värit. Jackiella on muitakin erikoisia piirteitä kuin monokromasia, joten tarinasta sukeutuu varsin vauhdikas fantasian ja jännärin sekoitus. Pidin kuitenkin päähenkilöistä samoin kuin heidän keskinäisestä sanailustaan, joten yliluonnollisuus ei närästänyt, vaikkakin Jackien hyvin harvinainen aistien sekoittuminen olisi minusta yksinkin riittänyt. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä miten tämä tarina kehittyy, joten olen jo lisännyt ensi vuoden kesäkuussa ilmestyvän toisen osan, Varjojen saaren, omalle lukulistalleni.

Jälkisanat:

Lukemastani haastattelusta selviää, että unkarilaissyntyinen Patricia G. Bertényi on kirjoittanut aina, mutta vasta puolitoista vuotta sitten rohkaistui lähettämään käsikirjoituksen ensimmäistä kertaa kustantajalle. Kustannussopimusta ei tehty pelkästään yhdestä kirjasta vaan kokonaisesta trilogiasta, jonka Salaisuuksien galleria aloittaa.

torstai 24. lokakuuta 2019

Shakkitarina

Zweig, Stefan (2017): Shakkitarina. Suom. Marja Wich. Germania kustannus. 78 s.

”Stefan Zweigin Shakkitarina kertoo tohtori B:Stä. Hän on II maailmansodan aikana vangittuna täysin virikkeettömään vankiselliin. Siellä hän pelaa kuukausia shakkia - itseään vastaan. Pelistä tulee hänelle henkireikä, josta kehittyy vähitellen äärimmilleen meneväksi pakkomielteeksi. Myöhemmin hän kohtaa laivalla sattumalta maailmanmestarin Mirko Czentovicin. Voittaako tohtori B. vai joutuuko hän uudelleen "shakkimanian" valtaan.”

Esittelyteksti paljastaa juonen kaikessa yksinkertaisuudessaan ja tämän pienoisromaanin teemana on älykkyys. Oppimisvaikeuksista kärsinyt shakin maailmanmestari Mirko Czentovic on lähes luku- ja kirjoitustaidoton, mutta hänen analyyttisyytensä ja kylmähermoisuutensa on vertaansa vailla. Tohtori B. taas on sivistynyt, oppinut mies, joka vankeusaikanaan opiskeli erilaisia shakkitaktiikoita vartijalta varastamastaan kirjasta ja tarinassa tarkastellaan mitä tapahtuu, kun nämä kaksi älykkyydeltään hyvin erilaista pelaajaa asettuvat toisiaan vastaan.

Kirjan sivumäärä jo paljastaa, että kovin syvällisesti asioita ei voida esittää ja kerronta keskittyykin pitkälti tekemiseen, kaikenlainen kuvailu puuttuu lähes tyystin. Teksti ei kuitenkaan ollut liian riisuttua ja minut yllätti se, kuinka tempauduin tähän lyhyeen tarinaan ja miten myötätuntoni kohde ehti vaihdella useampaankin otteeseen. Romaanin juju onkin hyvin erilaisissa päähenkilöissä, jotka molemmat ovat omalla tavallaan äärettömän älykkäitä. Sen miettiminen kumpi päähenkilö on sitten toista älykkäämpi, on sama kuin pohtisi sitä, oliko ensin muna vai kana. Kerta kaikkiaan mielenkiintoinen kirja ja jos pitää lyhyistä teksteistä, niin ehdottomasti suosittelen.

Jälkisanat:

Shakkitarina ilmestyi Stefan Zweigin (1881-1942) kuoleman jälkeen vuonna 1942 ja vähitellen siitä on tullut kansainvälinen bestseller kirjailijan vähäeleisen ja loistavan kerronnan tähden.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 47. Kirjassa on alle 100 sivua.

sunnuntai 20. lokakuuta 2019

Musta jää

Gerhardsen, Carin (2019): Musta jää. Suom. Maija Ylönen. Minerva. E-kirja, vastaa painettuna 375 s.

”Kaksi rakastavaista ajaa syrjäistä tietä etsien piilopaikkaa salaiselle lemmenhetkelleen. Nuori nainen on pulassa ja saa kyydin tuntemattomalta henkilöltä. Kiireinen mies ajaa liian lujaa lumisella tiellä.

He kaikki ovat ohittaneet saman jyrkänteen. Mutta yksi heistä on syössyt jonkun toisen tieltä. Ja yksi on jättänyt tämän kuolemaan. Näin kohtalo kietoo toisistaan tietämättömien ihmisten elämän yhteen ja heittää heidät yhä kiihtyvään väkivallan kierteeseen. Mitä tuona iltapäivänä neljä vuotta sitten oikeastaan tapahtui? Ja mitä tapahtuu nyt?

Vain yksi henkilö tietää riittävästi kertoakseen koko tarinan. Syyllisyys ja viha toimivat suloisen koston polttoaineina.”

Eletään vuotta 2014 ja Jeanette, samoin kuin Sandra ovat eräänä tammikuisena aamuna ajatelleet päivästä tulevan ihan tavallisen, mutta iltapäivällä heidän molempien elämä muuttuukin peruuttamattomasti. Sandralle tapahtumista koituu lopulta odottamatonta iloa, mutta Jeanette ajautuu jyrkkään alamäkeen, eikä hänellä ole sen enempää voimia kuin haluakaan painaa jarrupoljinta. Nämä kaksi naista eivät tunne toisiaan, mutta yllättäen muutama vuosi myöhemmin heillä on yhteinen ystävä, joka on Jeannettelle korvaamaton tuki ja Sandralle puolestaan järeä ase, jonka laukaisun jälkeen jäljellä on vain savuavat rauniot.

Tarina kulkee kahdessa aikatasossa ja kertojina vuorottelevat useat henkilöt, mutta eniten äänessä ovat Jeanette ja Sandra. Aikatasojen vaihtelut ovat sujuvia, tarinan päähenkilöt mielenkiintoisia ja käänteet yllättäviä, mutta uskottavia. Tämä ei ole ihan perinteinen skandidekkari ja annankin ison plussan jännittävyydestä sekä realistisuudesta, mutta hienoinen sekavuus vähän rokottaa pisteitä. Juoni on selvästi tarkoin harkittu ja rakennettu, mutta kaiken liittyessä kaikkeen, jäin etenkin alussa miettimään olinko ymmärtänyt jonkin aiemmin lukemani ihan oikein ja useammin kuin kerran tipuin kärryiltä sen osalta, että kuka jyrkänteeltä suistuneeseen autoon oikein olikaan jäänyt loukkuun. Gerhardsen pyörittää lukijaa ehkä liiankin lujaa mutta yhtä kaikki, oikein mielenkiintoinen uusi tuttavuus ja ehdottomasti suosittelen kaikille dekkareiden ystäville.

Jälkisanat:

Kustantajan sivuilta löytyy ylistäviä arvosteluita, jotka kyllä allekirjoitan. ”Epätavallinen tarina täynnä yllätyksiä. Yksi vuoden parhaiten rakennetuista juonikuvioista täynnä mieleenpainuvia henkilöhahmoja” -Ruotsin dekkariakatemia.

lauantai 12. lokakuuta 2019

Missä olet, Bernadette?

Semple, Maria (2013): Missä olet, Bernadette?. Suom. Outi Järvinen. Gummerus. 322 s.

”Bernadette Fox on rehellisesti omalaatuinen ihminen. Seattlelaisen yksityiskoulun äitien silmissä hän on häpeäpilkku, nörttigurumiehelleen hän on jääräpäinen kumppani, designihmisille hän on palkittu mutta erakoitunut arkkitehti. 15-vuotiaalle tyttärelleen Beelle hän on kuitenkin paras ystävä ja äiti.

Yllättäen Bernadette katoaa. Bee ryhtyy selvittämään, minne hänen äitinsä on hävinnyt ja miksi. Hän saa käsiinsä äitinsä sähköposteja ja löytää FBI:n laatimia raportteja, jotka liittyvät hänen äitiinsä. Pikkuhiljaa hän kokoaa omituisen tarinan palasia kasaan. Ehkä katoaminen liittyy siihen, että Beelle on luvattu palkinnoksi hyvästä todistuksesta perhematka Etelänavalle: ihmisallergiasta kärsivälle Bernadettelle moinen reissu laivassa muiden matkustajien kanssa voisi olla ylivoimainen koettelemus.

Missä olet, Bernadette? on välillä pähkähullu, välillä hersyvän raikas romaani täynnä tärkeitä aiheita kuten ihmissuhteita ja toisen ihmisen kohtaamisen vaikeutta.”

Entinen arkkitehti ja nykyinen kotiäiti Bernadette Fox on sosiaalisesti lahjaton eksentrikko, joka ei voi kerta kaikkiaan sietää muita ihmisiä. Bernadetten omintakeisuuden saavat tuta kaikki, jotka yrittävät lähestyä häntä, mutta teini-ikäinen tytär Bee on Bernadettelle kaikki kaikessa ja aviomies Elgin Branch tulee hyvänä kakkosena. Bernadetten rakkaus tyttäreensä joutuu kuitenkin testiin, kun Bee haluaa palkinnoksi hyvistä arvosanoista perheloman Etelämantereelle, mutta Bernadettea hirvittää ajatus ryhmämatkasta vieraiden ihmisten kanssa. Bernadetten tuskaa kuitenkin lievittää Manjula Kapoor, yksi Delhin kansainvälisistä virtuaaliassistenteista, joka Bernadetten pyynnöstä hoitaa kaikki matkajärjestelyt, mutta ennen kuin perhe Fox-Branch pääsee matkaan, Bernadette katoaa.

Romaanissa ei ole varsinaista kertojaa, vaan Bernadetten elämä, samoin kuin eri henkilöiden näkökulmat avautuvat lukijalle Been kokoamista sähköposteista, kirjeistä ja raporteista. Kerronta on kuitenkin taitavasti rakennettu, joten hyppimistä erilaisten dokumenttien välillä ei alun jälkeen enää huomioinut ja tarina vei mennessään. Erityisesti pidin siitä, miten kirjailija on onnistunut ujuttamaan mukaan muiden äitien keskinäistä juoruilua ja kinastelua, joka ärsyttävyyden sijasta mukavasti keventää ja tasapainottaa tarinaa. Juonenkäänteitäkin riittää, jotkut uskomattomampia kuin toiset, mutta toisaalta Bernadette Fox ei ole millään mittarilla mitattuna tavanomainen ihminen. Kirjan parissa vierähti kivasti muutama ilta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että pidin elokuvasta enemmän.

Jälkisanat:

Romaanista on tehty elokuva, jonka Suomen ensi-ilta oli 20.9.2019. Elokuva noudattaa kirjaa kohtuullisen orjallisesti ja ne kohdat jotka oli karsittu, sietikin karsia. Jos mietit kirjan ja elokuvan välillä, suosittelen ehdottomasti elokuvaa.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan.

torstai 10. lokakuuta 2019

Loiston päivät

Fellowes, Julian (2019): Loiston päivät. Suom. Markku Päkkilä. Otava. E-kirja, vastaa painettuna 542 s.

Downton Abbeyn tekijän nostalgiaa tihkuva, herkullinen kuvaus brittiläisen yläluokan viimeisistä loiston ajoista.

Damian Baxter on suunnattoman varakas ja vakavasti sairas. Häntä painaa raastava huoli: kuka perii hänen omaisuutensa? Nimetön kirje vihjaa, että Damianilla on lapsi. Keneltä kirje on? Selvittääkseen asiaa Damian tekee sopimuksen pahimman vihamiehensä kanssa, ja tämä saa viiden äitiehdokkaan listan ja luottokortin.

Selvittely vie 1960-luvun Lontooseen, jossa aristokraattiset vanhemmat etsivät yläluokkaisia sulhasehdokkaita tyttärilleen. Damian Baxter - röyhkeä nousukas valmisvaatteissa - ei kuulu heihin. Mutta naiset eivät voi vastustaa häntä.

Debytanttivuonna 1968 tiiviisti toisiaan tavannut nuorten porukka päättää vielä kerran kokoontua yhteen ja he järjestävät lomamatkan Portugaliin. Hauskaksi tarkoitettu matka kuitenkin erottaa heidät kymmeniksi vuosiksi aina siihen asti, että kuolemansairas Damian Baxter haluaa löytää lehtolapsensa. Baxter on listannut mahdolliset äitiehdokkaat ja tehnyt hieman taustatutkimusta, mutta varsinaiseen jäljittämiseen Damian värvää miehen, joka ei aikoinaan ollut Damianin ystävyyden arvoinen. Entinen ystävä suostuu tehtävään osin hyvittääkseen menneitä, osin silkasta uteliaisuudesta. Hän haluaa omin korvin kuulla, miten Damian Baxter onnistui siinä, missä hän itse epäonnistui.

Pidin kovasti Julian Fellowsin käsikirjoittamasta tv-sarjasta Downton Abbey ja odotukseni olivat korkealla tarttuessani tähän romaaniin, mutta tarina on pettymys. Tylsääkin tylsempien henkilöiden kautta Fellowes peilaa sitä, miten aristokraattien ja valtaväestön välinen kuilu on kaventunut 1960-luvun lopusta lähtien. Ensi alkuun toki taustoitetaan henkilöitä ja hieman avataan heidän keskinäisiä suhteitaan, mutta tämän jälkeen jokaisen luvun alussa on jokin seurapiiritapahtuma, joka toimii pontimena nimettömän kertojan perusteelliselle selvitykselle tapojen ja jopa pukeutumisen muuttumisesta. Englantilaiselle kulttuurihistorian tutkijalle tämä on varmasti mielenkiintoista luettavaa, mutta itse koin romaanin jonkinlaiseksi englantilaisen ylimystön joutsenlauluksi ja tarinasta on vetävyys, mutta etenkin loisto kaukana.

Jälkisanat:

Julian Fellowes on Emmy- ja Oscar-palkittu käsikirjoittaja, ohjaaja, näyttelijä ja kirjailija, mutta parhaiten hänet tunnetaan luomastaan ja käsikirjoittamastaan sarjasta Downton Abbey. Fellowesilta on aiemmin suomennettu teos Belgravia (2016), jota tuskin tulen ikinä lukemaan. 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Parantaja

Tuomainen, Antti (2013): Parantaja. Like. E-kirja, vastaa painettuna 220 s.

”Tapani Lehtinen on varma, että hänen toimittajavaimonsa on kadonnut. Mutta ilmastonmuutoksen kourissa kamppailevassa Helsingissä yhden naisen vuorokauden mittainen hiljaisuus ei hetkauta ketään. Niinpä Lehtisen on itse löydettävä vaimonsa ja seurattava jälkiä, jotka vievät aina vain syvemmälle särkyvän maailman pimeään ytimeen.”

Ilmastonmuutoksen seurauksena syntynyt jatkuva sade piiskaavine tuulineen on suistanut yhteiskunnan anarkiaan. Rajut myrskyt repivät rakennukset korjauskelvottomiksi, infra on pitkälti tuhoutunut ja taudit leviävät kulovalkean tavoin, joten elämästä on tullut selviytymistaistelua. Ne, joilla on vielä rahaa, pyrkivät pohjoiseen perustettuihin suljettuihin kommuuneihin ja vähemmän onnekkaat lämmittelevät Helsingin rannoilla loimottavien nuotioiden äärellä etsien suojaa talojen raunioista. Jonkun on kannettava vastuu ilmastonmuutoksesta ja radikalisoitunut ilmastoaktivisti Parantaja on ottanut oikeuden toimia tuomarina. Toimittaja Johanna Lehtinen on päässyt Parantajan jäljille, mutta minne jäljet ovat hänet johdattaneet? Tätä pohtii kuumeisesti Johannan puoliso Tapani Lehtinen, kun vaimosta ei ole vuorokauteen kuulunut yhtään mitään.

Tarina on tiivistunneilmainen dystopia tulevaisuuden Helsingistä ja Tuomainen on onnistunut luomaan todentuntuisen skenaarion, joka havahduttaa miettimään voisiko tämä oikeasti olla totta, jos ilmastonmuutosta ei onnistuta pysäyttämään, tai edes merkittävästi hidastamaan. Synkkä miljöö tukeekin hienosti rikostarinaa, jossa Tapani Lehtinen vaimoaan etsiessään joutuu kyseenalaistamaan niin ystävyyden kuin lojaalisuudenkin. Realistisuudesta ja hyytävästä tunnelmasta johtuen jännäri oli varsin koukuttavaa luettavaa ja jos Greta Thunberg ei ole vielä vakuuttanut, niin luultavasti Parantaja tekee sen. Itse vain toivon, että Antti Tuomainen ei ole tämän ajan Nostradamus.

Jälkisanat:

Jännäri on vuoden 2011 Johtolanka-palkinnon voittaja. Palkintoraadin mukaan Tuomaisen osoittelematon niukka tyyli ja nopea dialogi asemoivat hänet noir-kirjallisuuden parhaaseen perinteeseen. Juonen ja kerronnan intensiivisyys puolestaan nousevat kielen karheasta realismista.

Helmet-haasteessa kirja menee kohtaan 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja.