Bolla

Statovci, Pajtim (2019): Bolla. Otava. E-kirja, vastaa painettuna 240 s.

”Kansainvälisen tähtikirjailijan lumoava romaani sokeasta rakkaudesta, sodasta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.

Arsimilla on vaimo, mutta kun hän tapaa Pristinan yliopistolla lääketiedettä opiskelevan Milosin, hän ei voi kuin ottaa tavaransa ja seurata. Heidän välilleen syttyy kiihkeä suhde, joka jatkuu, kunnes sota ajaa Arsimin perheineen maanpakoon. Kun Arsim vuosia myöhemmin palaa yksin sodan runnomaan Pristinaan, alkaa epätoivoinen etsintä. Mitä Milosille, ja mitä heille, oikein tapahtui?

Yhtä aikaa ajaton ja ajankohtainen teos häikäisee kiihkeydellään, fyysisyydellään sekä huimaavalla kielellisellä kauneudellaan. Samalla se on armoton avioliittokuvaus sekä hurja kertomus ihmisestä oikeuskoneiston hampaissa.”

Bolla on palkittu vuoden 2019 kaunokirjallisuuden Finlandialla ja mitä suurimmat onnittelut kirjailijalle, Pajtim Statovcille!

Ehdokasraati kuvaili teosta järkyttäväksi ja koskettavaksi romaaniksi, joka lumoaa ilmaisuvoimallaan. Raadin mukaan tarina kertoo menettämisestä, raakuudesta, pahuudesta, kaiken turhuudesta sekä ymmärtämättömyydestä kaikkien läheisimpiä kohtaan, mutta myös rakkaudesta ja uskollisuudesta. Jugoslavian hajoamissodat vaikuttavat taustalla monin eri tavoin ihmisten kohtaloihin. Kuinka selviytyä, kun ei voi olla sellainen ihminen kuin on ja haaveet toteutuessaan särkyvät.

Diktaattori Merja Ylä-Anttilalle merkityksellisintä olikin ihmiseksi kasvamisen kuvaus. Kirja muistuttaa häntä siitä, että jokaisella on ”bollansa”, näkymätön haamu, ulkopuolinen uhka, joka testaa ihmisistä, ja voi auttaa hänet kasvamaan parhaaksi versioksi itsestään, jos niin on tarkoitettu. Ylä-Anttila mainitsi puheessaan ehdokasraadin tavoin myös sen, että kirja on raju, väkivaltainen, rumakin ja koettelee lukijaansa, mutta myös palkitsee monin verroin.

Minäkin allekirjoitan romaanin henkisen ja ruumiillisen väkivallan, rajuuden sekä ilmaisuvoimaisen kielen, mutta koen tarinan ennen kaikkea käsittelevän päähenkilöiden Arsimin ja hänen vaimonsa Ajshen kautta ihmisluonteen raadollisuutta ja elämän kaksinaisuutta. Ihmisessä itsessään on enkeli ja demoni, elämässä puolestaan iloa ja surua samoin kuin asioita ja tilanteita, jotka tuovat toiselle hyvää ja toiselle taas pahaa. Mielestäni tarinan ydin on siinä, miten selvitä, kun elämä pettää ja kuten aina, toisille käy paremmin ja toisille huonommin. Kaiken kaikkiaan paljon ajatuksia ja tunteita herättävä monitahoinen tarina, joka on ehdottomasti palkintonsa ansainnut.

Jälkisanat:

Pajtim Statovci on ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka teoksellaan Tiranan sydän (eng. Crossing) pääsi National Book Awards -ehdokkaaksi käännöskirjallisuuden sarjassa. EM-kisoihin itsensä pelanneita Huuhkajia hehkutettiin ja lopulta juhlittiin näyttävästi, mutta menestys kirjallisuuden saralla kuitataan vain lyhyillä maininnoilla. Havis Amanda saa kyytiä, mutta kukaan ei koskaan kiepu Runebergin patsaassa ja tämä ihan vain näin lakonisena huomiona.

Ensimmäinen nainen

Venho, Johanna (2019): Ensimmäinen nainen. WSOY. E-kirja, vastaa painettuna 261 s.

”Ensimmäinen nainen on historiallinen romaani Sylvi Kekkosesta. Se on romaani naisesta, joka löytää itsensä ja kirjailijanäänensä ja toivoo, että yhden elämän elettyään ehtisi vielä aloittaa toisen.

" - Eipä voi kovin monessa maassa ensimmäinen nainen yksikseen liikuskella. - Minä en siihen lupia ala kyselemään." Julkinen rooli kätki radikaalin Sylvin, joka oli yhtaikaa ujo ja rohkea, lempeä ja pisteliäs, turvallisuushakuinen emo ja kapinallisuutta suosiva feministi. Vaativassa asemassaan hän varjeli itsenäisyyttään ja säilytti omat ystävänsä.

Kun yksi tärkeimmistä, kirjailija Marja-Liisa Vartio kuolee kesällä 1966, Sylvi lähtee Katerman mökin rauhaan. Toisaalla Sylvin toinen ystävä, kuvanveistäjä Essi Renvall pohtii Sylvin muotokuvaluonnoksen äärellä, miten ilmentää veistoksella Sylvin monitahoisuutta. Voiko toista koskaan todella tuntea ja entä jos ei pääsekään kasvamaan omaan mittaansa?”

Eletään elokuuta 1966 ja Sylvi Kekkonen hyppää kuningatar Elisabetilta lahjaksi saamansa Morris Minin rattiin. Raskaasti kaasuttaen Sylvi kaartaa pois Tamminiemen pihasta ja lähtee ajamaan kohti Katermaa, Kekkosten Suomusjärvellä sijaitsevaa kesäpaikkaa, jossa Sylvillä on tilaa vaipua omiin mietteisiinsä. Hänen rakas ystävänsä ja totuudentorvensa, kirjailija Marja-Liisa Vartio, on menehtynyt äkillisesti hieman aiemmin ja Sylvin on saatava setviä ajatuksiaan, kun taas toisaalla kuvanveistäjä Essi Renvall kamppailee Sylvi Kekkosen muotokuvan kanssa. Miten saada vangittua presidentin puolison sielukkuus?

Tarinassa kertojina ovat Sylvi Kekkonen ja Essi Renvall, jonka kertoman kautta lukijalle välittyy kuva siitä, minkälaisena hieman vieraampi ihminen Sylvi Kekkosen näkee. Sylvi puolestaan keskustelee edesmenneen ystävänsä kanssa ja tarkastelee elämänkaartaan aina lapsuudestaan lähtien. Muistoista välittyy suru ja hienoinen katkeruus, sillä Urhoon ihastuttuaan Sylvi ei voinut aavistakaan, minkälaiseen kultaiseen häkkiin hän avioliiton myötä aikanaan joutuu. ”Kauniskaan häkki ei anna linnulle ravintoa”, sen saa Sylvi kirjaimellisesti tuta. Hän kokee kadottaneensa itsensä, sairauksien myötä naiseutensa ja ihmisten näkevän hänet vain istuvan presidentin puolisona. Presidentin, joka ei salaa avioliiton ulkopuolisia suhteitaan, mutta ei myöskään vapauta vaimoaan, joten Sylvia Salome Kekkonen, maan äiti, pysyy roolinsa vankinsa.

En aio keksiä pyörää uudelleen, koska allekirjoitan lähes täysin Finlandia-ehdokasperustelut: ”Tarina on kerrottu uskottavasti, herkästi ja kauniilla kielellä. Sylvi Kekkosesta muotoutuu elävä ihminen ja hänen persoonastaan ymmärrettävä. Kirja kertoo yksinäisyydestä ja valinnoista, joita ihminen pyrkii selittelemään itselleenkin yhä uudelleen. Kuitenkin kaiken tuskan läpi heijastuu toivo, lämpö ja anteeksianto. Uhrautuvan ja älykkään Sylvin fiktiivinen ääni on tärkeä ja merkittävä.” Itse en löytänyt ehdokasraadin mainitsemaa lämpöä ja anteeksiantoa, vaan koin Sylvin pikemminkin tekevän sovinnon eletyn elämän kanssa, mutta yhtä kaikki, upea romaani puolisonsa varjoon jääneestä ensimmäisestä naisesta.

Jälkisanat:

Olen tarkka nimien oikeinkirjoituksesta ja romaanissa Marja-Liisa Vartion etunimi on kirjoitettu yhteen Marjaliisa. ATK:ta käyttämällä kuitenkin selviää, että kaikki hakutulokset antavat nimen Marja-Liisa, joten käytän sitä ja jään pohtimaan, miksi romaanissa nimi on kirjoitettu eri tavalla.

Tulisiipi

Koskinen, JP (2019): Tulisiipi. Like. E-kirja, vastaa painettuna 351 s.

”Syvä ja kuulaan kaunis romaani pojasta, joka tahtoo lentää.

Suuren laman runtelemassa Amerikassa suomalaistaustainen perhe kuulee huhuja Neuvosto-Karjalaan rakennettavasta työväen paratiisista. He jättävät kaiken taakseen ja matkaavat Atlantin yli paremman tulevaisuuden tähden. Kaiken keskellä on perheen poika Kaarle ja unelma vapaudesta. Neuvostoliitossa hänestä kasvaa mies, jonka lentäminen ja rakkaus pelastavat.”

Kaarle Kuura, Charles Frost, Tulisiipi. Minnesotan Suolasaarella asuvalla pienellä pojalla on monta nimeä ja kuvaavin niistä on Tulisiipi, jonka perheystävä Kolme Arpea oli hänelle antanut. Toisen polven amerikansuomalainen Kaarle haluaa vain lentää ja kun isä päättää suuren laman aikana viedä perheensä Neuvostoliittoon, työläisten paratiisiin, Kaarle pakkaa mukaan omat aarteensa, lentokoneen sekä postikortin, jonka oli saanut ensimmäisenä Atlantin yli lentäneeltä Charles Lindberghiltä.

Neuvosto-Karjalassa Kaarlen isä joutuu tunnustamaan itselleen, että agitaattoreiden aggressiivinen lobbaus oli sokaissut hänet ja hän oli vaihtanut perheensä vapauden tyhjiin lupauksiin. Kaarlea kuitenkin kantaa hänen unelmansa ja kun hänelle annetaan mahdollisuus päästä oikean lentokoneen ohjaimiin, Kaarle on valmis vaihtamaan nimensäkin. Gennadi Timošev Zamorozkinista tulee maineikas lentäjä-ässä, joka ansiokkaasti taistelee toisessa maailmansodassa saksalaisia vastaan ja kun Gennadi pääsee kosmonauttikoulutukseen, hän on elänyt todeksi Charles Lindberghin postikorttiin kirjoittamat enteelliset sanat: ”You’ll be the gratest pilot of the world”. Gennadin ei kuitenkaan anneta unohtaa juuriaan, neuvostoviranomaisille hän on edelleen Kaarle Kuura, suomalaistaustaisten siirtolaisten jälkeläinen.

Finlandia-ehdokasperusteluiden mukaan romaani on traaginen tarina vallankäytöstä, vakoilusta, vainosta, epäilyistä sekä sairaasta maailmasta ja päähenkilö selviytyy hurjista koettelemuksista ainoastaan unelmansa voimalla. Minusta perustelut ovat jokseenkin liioiteltuja, koska keskiössä ei suinkaan ole yhteiskunta tai Stalinin vainot, vaan Kaarle ja hänen unelmansa. Loppu tosin on traaginen, mutta se sopii minun mielikuvaani tuon ajan Neuvostoliitosta. Yhdyn kuitenkin siihen, että teoksessa yhdistyy kiinnostava aihe ja mukaansatempaava tarina, jossa on minusta huomattavasti enemmän toivoa kuin epätoivoa. Pidin kyllä lukemastani, mutta romaanissa ei ole samanlaista pauloihinsa kietovaa kielenkäyttöä kuin edellisten vuosien Finlandia-voittajissa, joten nähtäväksi jää, riittääkö pelkkä tarina.

Jälkisanat:

Suomalaisen kirjakaupan henkilökunta on valinnut Tulisiiven vuoden kirjaksi 2019 ja lisäksi romaani kilpailee tämän vuoden Savonia-kirjallisuuspalkinnosta viiden muun ehdokkaan kanssa.

Kuka tappoi bambin?

Fagerholm, Monika (2019): Kuka tappoi bambin?. Suom. Laura Jänisniemi. Teos. E-kirja, vastaa painettuna 222 s.

”Huikea romaani siitä mitä tapahtuu, kun joku lähtee, häipyy kuvasta niin että sitä tuskin huomaa. Ja vanhasta rikoksesta, käytännössä jo ratkenneesta, joka vuosien kuluttua putkahtaa pintaan. Ja ihmisistä, jotka päätyvät osallisiksi tarinaan, joka ei ole heidän.

Mukana ovat parikymppiset ystävykset Saga-Lill ja Emmy Stranden. Emmy on pienten lasten äiti ja naimisissa 57-vuotiaan Matsin kanssa, jolla on ensimmäisestä avioliitosta tytär Linn K, Saga-Lill taas paikkaansa etsivä entinen teologianopiskelija. Ja sitten on Gusten Grippe, joka aikoinaan varttui trendikkäällä esikaupunkialueella, jonne suurin osa tarinan tapahtumista sijoittuu - ja jossa julma joukkoraiskaus, johon mies itsekin osallistui, toteutettiin legendaarisessa Häggertien kartanossa.

Nyt Häggertien perheestä jäljellä on vain poika Nathan. Kaiken keskiössä on kultalusikka suussa syntynyt Nathan, Gustenin lapsuudenystävä, nykyisin pahamaineinen pikkurikollinen, jota kutsutaan Herttuaksi. Ja totta kai samassa talossa Kallsjönin rannalla nähtiin myös Linn K ennen katoamistaan.”

Finlandia-ehdokasperusteluiden mukaan kirja kuvaa niitä vaikutuksia, joita raaka teko aiheuttaa tekijöille, heidän perheilleen, ystävilleen ja yhteisölle. Teko ei tuhoa pelkästään uhria, vaan uhreja ovat myös tekijöiden ympärillä olevat ihmiset. Intensiivinen tunnelma sekä maaginen ja taitavasti rytmitetty kieli vievät mukanaan. Teos muistuttaa, kuinka ainutlaatuista on kasvu aikuiseksi ja kuinka pysyvät jäljet siitä jäävät tulevaan.

Romaani olisi minusta loistava lukupiirikirja, koska poimin tekstistä hyvin erilaisia asioita kuin esittelytekstissä ja perusteluissa mainitut. Omasta mielestäni julma teko ja sen seuraukset jäivät täysin kolmiodraaman jalkoihin. Gusten Grippen suuri rakkaus on hänen entinen tyttöystävänsä Emmy, jota Gusten kiusaa tapailemalla Saga-Lilliä, Emmyn ystävää, ja Emmy puolestaan lankeaa Gustenin virittämään ansaan. Mielestäni Emmy ei myöskään ole pienten lasten äiti, vaan vasta odottaa ensimmäistään ja Linn K:n katoamista, kuten en ilmeisesti paljon muutakaan, edes pannut merkille.

Erilaiset näkemykset johtuvat varmastikin kirjailijan sekavasta kirjoitustyylistä, joka tekee tekstistä aivan liian rikkonaisen ja hukuttaa punaisen langan, jos sellaista edes onkaan. Kerronta on sinne tänne poukkoilevaa ajatuksen virtaa, joka välillä etenee nopeammin ja välillä hitaammin ja tähän kun ynnätään samojen asioiden toisto eri yhteyksissä, niin minua lukijana koeteltiin. Romaani vaatisi ehdottomasti ainakin toisen lukukerran, mutta minulle riittää oikein hyvin tämä yksi ja on kyllä mielenkiintoista kuulla Merja Ylä-Anttilan perustelut, jos hän valitsee teoksen Finlandia-voittajaksi.

Jälkisanat:

Monika Fagerholm on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita ja hän on saanut teoksistaan runsaasti ylistystä, palkintoja ja palkintoehdokkuuksia. Kirjoitustyyli varmasti jakaa lukijoita, mutta Fagerholmista pitävät luultavasti allekirjoittavat seuraavan: ”Hänen aikalaisromaaninsa paljastavat, haastavat, ihmettelevät ja jättävät ajatuksiin miellyttää kihinää. Niiden kieli on persoonallista ja loistokasta.” Minulla ei kihissyt, vaan leikkasi kiinni.

Rouva Westaway on kuollut

Ware, Ruth (2019): Rouva Westaway on kuollut. Suom. Antti Saarilahti. Otava. E-kirja, vastaa painettuna 399 s.

”Huippusuositun Ruth Waren uusin tummasävyinen psykologinen trilleri tihkuu jännitystä

Harriet Westaway saa kirjeen, jossa kerrotaan hänen perineen valtavan omaisuuden isoäidiltään. Perintö ei voisi tulla paremmalla hetkellä, sillä kovaotteinen velkoja vainoaa Harrietia. On vain yksi ongelma: kirje on lähetetty väärälle ihmiselle.

Harriet tekee valinnan, joka muuttaa hänen koko elämänsä. Hän aikoo huijata rahat itselleen esiintymällä todellisena perillisenä. Kun hän saapuu hautajaisiin, jokin vaikuttaa olevan pahasti pielessä, mutta on liian myöhäistä perääntyä. Hänen on jatkettava juontaan loppuun asti tai menetettävä kaikki - ehkä jopa henkensä.”

Hal (Harriet) Westaway on äitinsä kuoleman jälkeen joutunut ottamaan vastuun itsestään, mutta pienestä Tarot-kojusta saadut tulot eivät riitä elämiseen. Aikansa sinniteltyään Hal erehtyy lainaamaan rahaa koronkiskurilta ja kun velkoja alkaa periä saataviaan, Hal on pahassa pulassa. Yllättäen onnetar rientää apuun ja Hal saa tiedon perinnöstä, mutta tajuaa heti kirjeen luettuaan lähettäjän erehtyneen henkilöstä. Epätoivoinen tilanne vaatii kuitenkin epätoivoisia tekoja ja omatuntonsa kolkutuksesta huolimatta Hal päättää tarttua tilaisuuteen ja esittää osansa.

Juoni ei kuitenkaan jää junnaamaan Halin huijauksen ympärille, vaan vainaja osoittautuukin perin epämiellyttäväksi ihmiseksi ja jokainen hänen aikuisista lapsistaan kantaa kaunaa niin edesmenneelle äidilleen kuin sisaruksilleenkin. Sisarusten nokkiessa toisiaan Halille selviää perheeseen liittyvä salaisuus ja Halin on saatava tietää mitä muutama vuosikymmen aiemmin on tapahtunut. Joku ei kuitenkaan pidä menneiden kaivelusta ja Hal huomaa olevansa todellisessa vaarassa, mutta asian sikseen jättämisellä olisi aivan liian kallis hinta ja Halin on vain jatkettava itsensä takia.

Ruth Ware on punonut kohtuullisen kimurantin juonen, jossa olin jo mennä sukulaissuhteissa sekaisin, joten lukiessa kannattaa olla vähän hereilläkin, eikä vain heittäytyä tarinan vietäväksi. Olen myös kirja kirjalta alkanut pitää Waren tavasta keskittyä henkilöihin, heidän välisiin suhteisiinsa sekä niihin motiiveihin, jotka toimivat jonkin tapahtumasarjan laukaisijana. Tämäkään tarina ei siis ala murhasta, vaan ensin taustoja avaamalla hahmotetaan syyt ja vasta sitten mennään seurauksiin. Koen, että tällaisille cozy crimen ja Nordic noirin väliin sijoittuville jännäreille on kyllä tilausta ja odotan mielenkiinnolla, että minkälaisen tarinan Ruth Ware on seuraavaan kirjaansa kehitellyt.

Jälkisanat:

Otavan kevään 2020 kirjakatalogi on ilmestynyt ja viides suomennettu romaani, Lukitut ovet, ilmestyy jo tammikuussa. Esittelytekstin mukaan tässä kirjassa lastenhoitaja joutuu keskelle painajaista.

Tulenpunainen kabaree

Kaunisto, Milja (2019): Tulenpunainen kabaree. Gummerus. 281 s.

”Uutuuttaan kiiltelevä Eiffel-torni on noussut absintista, taiteesta ja cancanista hullaantuneen Pariisin ylle. Kaupungin alamaailma ei kuitenkaan pääse riehakkaasta ylellisyydestä osaksi. Tämän tietää Pariisin pahamaineisen naisvankilan vartijakokelas Albert S. Grosjean.

Kohtalo viskaa Albertin tielle iloluontoisen, viiniä, naisia ja kabareita rakastavan kuvanveistäjän, Ville Vallgrenin. Taiteilijan seurassa Albert saa ensi kertaa maistaa Pariisin suloisempaa puolta.

Mutta makeassa liköörissä on menneisyyden karvas maku. Kun Montmartren kabareet syttyvät yksi kerrallaan tuleen ja Pariisin maailmannäyttely kohoaa, sekä Albert että Ville joutuvat valitsemaan suuntansa uuden maailman kaoottisella kartalla.

Tulenpunainen kabaree on herkullinen yhdistelmä rehevää ajankuvausta, ruumiillista riehakuutta ja kohtalokkaita mysteereitä. Historiallisia yksityiskohtia pulppuava romaani tarjoaa viihdykettä taidehistorian ystäville ja menneen ajan Pariisin rakastajille.”

Nuori vartijakokelas Albert S. Grosjean ei ole juurikaan poistunut vankila-alueelta, joten hän on autuaan tietämätön Pariisin tarjoamista huveista, mutta asian tila tulee muuttumaan. Eräänä yönä hän saa käskyn vahtia umpihumalassa olevaa suomalaistaiteilija Ville Vallgrenia, joka on päätynyt tyrmään toikkaroituaan alasti kadulla. Hieman yllättäen nämä kaksi hyvin erilaista miestä ystävystyvät ja iloluontoinen Vallgren haluaa esitellä varsin varautuneelle Grosjeanille Pariisin nautintoja. Lysti kuitenkin loppuu lyhyeen, koska kabaree toisensa jälkeen tuhoutuu tulipalossa ja siinä missä Ville suree menetettyä mahdollisuutta nähdä sääret, niin Albert taas näkee mahdollisuuden päästä poliisivoimiin polkupyöräpoliisiksi.

Romaanin houkutteleva esittelyteksti ei ole yhtään liioiteltua. Viime vuosisadan alun värikästä Pariisia kuvaava tarina muuttuu kuin varkain salapoliisiromaaniksi, jossa yritetään päästä tuhopolttajan jäljille. Salapoliisityön sivutuotteena Albert S. Grosjeanille selviää myös hänen vanhempiinsa liittyvä mysteeri, joten tarinassa kulkee rinnakkain kaksi eri juonilinjaa. Kerronta ei kuitenkaan poukkoile ympäriinsä, vaan juonet lomittuvat toisiinsa luontevasti, mitenkään pakottamatta. Tällaista varmaa ja sujuvaa kerrontaa on kerta kaikkiaan ilo lukea ja kun tähän lisätään mielenkiintoiset henkilöt sekä yllättävät käänteet, niin sivut kääntyvät kuin itsekseen. Kyllä, pidin kovasti ja jos ostaisin aikuisille joululahjoja, niin tämä faktaa ja fiktiota sekoittava historiallinen romaani löytyisi pukinkontista.

Jälkisanat:

En ole aiemmin lukenut Milja Kauniston romaaneja, vaikka lukulaitteeseen onkin ladattuna Ranskan vallankumouksen aikaan sijoittuva Purppuragiljotiini-trilogia. Enää en emmi, mutta ennen kuin syöksyn vallankumouksen pyörteisiin, otan luettavaksi keskiajalle sijoittuvan Olavi Maununpoika-trilogian.